Se on siunattu sato

Auvoisa, ikivanha kylänraitti peltojen keskellä on suloisen lämmin. Tienoo kutsuu viivähtämään. Täällä on Mattssonien tila. Anu ja Jukka Mattsson muuttivat vuoden 1995 alussa Kerimäeltä Asikkalan Kurhilan kylään, jossa Anun vanhemmilta lunastetulla pientilalla levittäytyvät viljelylle otolliset hedelmälliset etelärinteet.

Peltotyöt eivät ole yhtä hymyä. Jukka kertoo omien voimien välillä menevän ja hermojen olevan kireällä. Ollaan kärttyisiä ja tiuskitaan. Joskus tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin.

Enää Mattssonit eivät ole ummikkoja – rohkeus on kannattanut.

– Elämässä täytyy tehdä muutoksia. Helposti vanha sitoo liikaa eikä uskalla luovuttaa, koska uusi pelottaa. Eteenpäin menoa estää, kun vanha sitoo niin vahvasti, Jukka sanoo.

Lapset Mattssonit halusivat kasvattaa maalla – pieni kyläkoulu on vain puolen kilometrin päässä tilalta.

Viljelys- ja myyntitöihin osallistuminen on opettanut lapsille, ettei raha puussa kasva. Samalla he ovat oppineet kohtaamaan ihmisiä omatoimisesti ja rohkeasti.

– Sydäntä lämmittää kuulla vierailta hyvää palautetta lapsista, vaikka kotona oleminen ei välttämättä näytä samalta, Anu sanoo lämpimästi nauraen pihapiirin naakkojen metelöidessä taustalla.

Kolmen lapsen vanhempien oma parisuhde on vahvistunut kahden vuosikymmenen aikana.

– Yhteisvastuullisuus viljelystä on lujittanut kumppanuuttamme, kun olemme samassa työssä nenätysten, vaikka välillä eri pellolla tai Jukka torilla.

– Mutta on myös hyvin rasittavaa, kun kaikki on yhteistä, Jukka avautuu.

Seurustelunsa alkuvaiheessa Helsingin evankelisessa opistossa opiskelleet Anu ja Jukka Mattsson päättivät hoitaa suhdettaan antaumuksella, ja oitis kahden vuoden aviossa olon jälkeen he lähtivät Oronmyllylle aviopariviikonloppuun.

Innon yltyessä Mattssonit siirtyivät pian Kansan Raamattuseuran avioparityön leirien ja tapahtumien pitäjiksi. Nykyään Anu on työssä osa-aikaisesti palkattuna.

Oman parisuhteen hoito onnistuu siinä sivussa.

– On tehokasta valmistella alustusta jostain aiheesta, se on käytävä pohjamutia myöten omakohtaisesti läpi. Tarttumapinta tulee siitä, että puhutaan eletyn elämän kautta, Anu kertoo.

Aluksi pariskunnalla oli kynnystä avautua omasta parisuhde-elämästään ventovieraille ihmisille. Uskallus kertoa lisäsi rohkeutta.

– Kun vetäjät avautuvat, niin toiset paritkin pystyvät avautumaan. Ihmisten edessä on alaston olo, kun puoliso tuntee tasan tarkkaan. On oltava rehellinen, kun on peili mukana, Jukka sanoo.

Partioharrastus ja luonnossa liikkuminen ovat Mattssoneita yhdistäviä tekijöitä. Lapin tunturimaastot ovat pitkin poikin tuttuja.


Pientiloilla tuotettu lähiruoka on suosiossa. Mattssonien tilan peltoala on 10,5 hehtaaria, josta puoli hehtaaria perunaa, 60 aaria mansikkaa, 20 aaria vadelmaa ja 30 aaria hernettä. Ohraa ja kauraa viljellään vuorovuosin kuuden hehtaarin laajuudella, ja loppuosa pidetään kesannolla maan lepuuttamiseksi. Tukijalkana on viidenkymmenen hehtaarin metsä.

Mansikka marjana on makea, mutta työnä vaivalloinen ja sitoo liikaa. Elämä onkin käynyt Mattssoneille liian rankaksi: talvet kuluvat avioparityössä ja kesäisin juostaan tukka putkella pitkin peltoja. Niinpä he ovat päättäneet ajaa mansikanviljelynsä alas.

– Tässä ei ole hengähdystaukoja, joten jostakin täytyy hellittää oman jaksamisen takia. Emme halua enää pitää yllä oravanpyörää, vaan hypätä siitä pois, Anu kertoo.

Mansikasta luopuminen vie ison lohkon tuloista, mutta rahantulo ei ole tärkeintä.

– Raha on yhtä tyhjän kanssa, jos sen myötä menee sivuun Jumalan suunnitelmasta. Haluamme viljellä aikaa – jospa se kasvaisi. Kun järjestelemme elämää realistisesti, itseämme säästäen, voimme tehdä sitä, mikä on Jumalan mielen mukaista ja hänen aikataulussaan tärkeää.

Mattsonit uskovat, että Jumala haluaa vapauttaa ihmistä oman rauhattomuutensa vankilasta kokemaan Jumalan antamaa rauhaa.