Sisäinen kasvu tavikseksi

Marko Kulmala, 43, on leppoisan, rouhevan ja maanläheisen manselaisen oloinen kaveri. Turha hienostelu pois!

Ylen Teemalla nähtävien, mainioiden suomirock-sarjojen Kosketuksessa ja Näin se tehtiin tuottaja kehtaa julistaa pokkana, että Popeda on kovempi kuin U2.

Helsingissä pitkään asunut, mutta ”sisäiseksi tamperelaiseksi” itsensä mieltävä mies jalostaa manselaista maailmankatsomustaan viime viikolla ilmestyneessä mietekirjassa Kasvu (Teos). Sen keskeisiä teesejä on tavallisuuden ylistys: jokainen elämä on, paradoksaalisesti, ”ainutlaatuisen tavallinen” ja sellaisenaan tarpeeksi arvokas.

”Tavallinen on hämmästyttävän värikästä.”

Kovassa nosteessa ja pintajulkisuudessa 2000-luvun alun nousukaudella paistatellut tuottaja siirtyi Radiolinjaan, Elisan edeltäjään, sisältöjohtajaksi.

– Tein aivan monumentaalisen mokan. It-kupla oli kasvamassa räjähdyspisteeseensä. Minulle tarjottiin kovaa palkkaa ja optioetuja. Rahan perässä lähteminen oli iso, iso virhe. Taistelin Radiolinjassa kolme vuotta. Silloin kehitellyt ideat toteutuivat vasta vuosikymmen myöhemmin.

– Jos optioni olivat alussa miljoonia, niiden arvo oli lähtiessäni nolla. Se voi olla hyväkin, sillä äkkirikastumisessa on vaaransa. Ihminen alkaa kuvitella olevansa jotenkin erityistapaus, joka on ansainnut itse kaiken sen mitä on saanut. Tunnen äkkirikastuneita, enkä ole huomannut rahan lisänneen ratkaisevasti onnellisuutta.

Radiolinjan jälkeen Marko Kulmala meni johtajaksi mainostoimistoon.

– Sain kenkää ryyppäämisen takia jo vuoden kuluttua. Kuplani puhkesivat. Avioliittokin oli katkolla. Jouduin pakon edessä pysähtymään ja miettimään, mistä elämässä olikaan kyse.

– Olin selkä seinää vasten, nurkkaan ajettuna. Jouduin myöntämään, että tarvitsen apua. Alkoholi oli vallannut elämäni tyypilliseen tapaan, kymmenessä vuodessa vaivihkaa hiipimällä. Alkuun luulin hallitsevani juomista, mutta se hallitsikin minua, Marko tunnustaa.

Kasvu-kirjan tähtäyspiste on kasvu tavalliseksi. Se on vasta-argumentti aikamme epätoivoiselle erikoisuuden tavoittelulle. Kuuluisa ja erityisenä itseään pitävä ihminen saattaa kuvitella, etteivät elämän varjopuolet ja kuolevaisten lainalaisuudet koske häntä. Tämä on kuoleman- ja elämänpelkoa.

– Ihmisten joukossa ei ole erityistapauksia. Tämän tajuamisen jälkeen muiden kanssa touhuaminen muuttuu helpommaksi. Jos Tampereella luulee olevansa jotakin suurta, muut palauttavat aika nopeasti maanpinnalle ilkikurisen lämpimällä huumorilla. Huuhaa ei mene läpi.

– Juodessa pidin itseäni niin erityisenä ja lahjakkaana, etteivät muiden ihmisten säännöt koskeneet minua. Se oli pohjattoman itsekästä. Suurelle osalle ihmisistä on itsestäänselvyys, että maailman lait koskevat myös heitä, mutta minulle se tuli uutisena.