Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Tavat hallussa?

28.10.2010
| Teksti: Hellevi Pouta
| Kuvat: Jani Laukkanen

Niin Suomessa kuin maailmallakin Kaarina Suonperä menee kirkkoihin hiljentymään aina kun se on mahdollista. - Surullista on, että Suomessa kirkkojen ovet ovat niin usein suljettuina.
Tapakouluttaja Kaarina Suonperä muistuttaa mieliin, miten kirkkotilaisuuksissa pukeudutaan ja käyttäydytään.

Kaarina Suonperä sanoo niin jämäkästi kuin viehättävä, hyväkäytöksinen nainen voi sen sanoa, että kirkko on kirkko. Se on pyhä paikka, ja sellaisena sitä täytyy kunnioittaa.

Koska Kaarina Suonperä on maan tunnetuin tapakouluttaja, häneen särähtävät kirkoissa ikävästi jotkut yksityiskohdat, jotka eivät kenties muita vaivaa. Hän ei unohda esimerkiksi sitä, kun kirkon työntekijä alkoi laskea joulukirkossa muiden kuullen kolehtirahoja. Tai kun hän polvistui eräässä kirkossa ehtoolliselle ja katseli, miten naispapin kaavun alta pilkistivät repalelahkeiset farkut.

Tietoista hyvien tapojen vastaista pukeutumista Kaarina Suonperän mielestä on nykyisin se, kun morsiamet menevät vihille ”puolialastomina”. Paljaat olkapäät ja lähes vyötäröön ulottuvat halkiot eivät sovi alttarille. Hääjuhlassaan morsian saa olla niin seksikäs kuin haluaa, mutta hääpuku pitäisi suunnitella niin, että kirkossa hänellä olisi jotain hartioilla.

Häävieraiden taas on muistettava se, että valkoinen väri on yhä vielä varattu morsiamelle. Siihen ei muiden sovi pukeutua. Koska kirkkovihkimiset tapahtuvat yleensä ennen iltakuutta, iltapuvut ovat niissä etiketin vastaisia.

– Smokki olisi sulhasella juhlava ja myös mukava asu, mutta väärä, sillä se on miehen iltapuku.

Kaarina on huomannut, että hyvät käytöstavat yksinkertaisissakin tilanteissa ovat nykyisin monilta kadoksissa. Samalla on lisääntynyt sellainen itsekäs ajattelu, että minun ja lasteni käyttäytymiseen muut eivät saa kajota.

– Kirkon työntekijät ovat yleensä aika varovaisia. Olen yrittänyt rohkaista heitä siinä, että heillä on oikeus puuttua epäasialliseen käytökseen. Kun morsiuspari käy papin kanssa puhumassa vihkimisestään, pappi voisi silloin mustuttaa korrektista pukeutumisesta.


Lue lisää käyttäytymisestä kirkossa 28.10. ilmestyvästä Sanasta.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin