Urbaani munkki

  – Motivaationi tehdä hengellistä musiikkia on suurempi kuin koskaan. Janoan tehdä sellaisia lauluja, jotka avaavat näkymän Jumalan todellisuuteen, sanoo Jukka Leppilampi, 57.

Se on paljon sanottu konkarilta, joka on kolunnut suomalaisia ja ulkomaisia esiintymislavoja, jos jonkinlaisia festivaaleja, seurakuntia, kouluja, kirkkoja ja kapakoita jo viidellä eri vuosikymmenellä.

Uskonnollista heräämistä seurasi kiihkeätempoinen keikkailu gospelareenoilla 1970- ja 1980-luvuilla. 1990-luvun puolivälissä tuli identiteettikriisi eikä keikkailu kulkenut enää entiseen malliin. Artisti koki saaneensa tarpeeksensa liian ahtaista sanoista, saarnamiehistä ja seurakuntakuvioista.

Avioero seurasi samassa rytäkässä. Ja hengellinen ”erämaavaihe”.

Henki alkoi taas kulkea improvisaatioon perustuvan äänirunouden, voice poetryn, löytämisen myötä. Tätä vaihetta dokumentoineen Naked and Quiet -levyn (1998) jälkeen Leppilampi palasi vähitellen myös gospelkentälle ja on sillä sinnikkäästi pysynyt.

Vapaan taiteilijaelämän ja perheen priorisoimisen varjopuolena on, että raha ovat kroonisesti tiukalla ja toisinaan tyystin loppu silloin kun keikkoja ei pukkaa tarpeeksi taajaan.

– Jumala kysyy, luotanko häneen juuri näissä ulkoisissa puitteissa, mitkä minulle on annettu. Kyllä Jobin kirjan tunnot ovat silti lähellä suden hetkillä. Inhimillisesti katsottuna on suuri kiusaus ajatella, että häpeä poika, kun sä et ole osannut hoitaa asioitasi...

– Mutta mihin muuhun sitä panisi toivonsa kuin Jumalaan? Kävi miten kävi, hän pitää meistä huolen. Jumala on kutsunut meidät kulkemaan hänen tietään eikä se onnistu, ellemme suostu siihen, että se tie on toisinaan toisenlainen kuin toivoisimme.