Uskonnonopetus on suomalaisen sivistystä

Opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivonen tuntee kaikki oleelliset toimijat uskonnonopetuksen kentällä. Leppoisalla olemukseltaan joviaalin vaikutelman antava mutta terävä pastori on työskennellyt 1980-luvulta lähtien Kouluhallituksessa ja Opetushallituksessa uskonnon opetuksen ylitarkastajana.

Miltä uskonnonopetuksen tulevaisuus näyttää alan johtavan virkamiehen näkökulmasta?

– Näyttää siltä, että edelleen on poliittista halua säilyttää uskonnonopetus koulussa perusopetuksen puolella. Lukion puolella tilanne on haastavampi ja paine uskonnonopetuksen alasajoon on kovempi, Pekka Iivonen vastaa.

Opettajakunta muuttui luterilaisessa uskonnonopetuksessa 1970- ja 80-luvuilla: yhä useampi opettaja ei ollut enää luterilaisen kirkon jäsen.

– Myönnän, että uskonnonopetuksessa koetaan tietty menetys silloin kun opettaja ei ole omakohtaisesti sisäistänyt sitä uskontoa, johon liittyen hän antaa ”oman uskonnon opetusta”, Pekka Iivonen kommentoi.

Jotkut vapaa-ajattelijat ovat kuulemma riemuinneet siitä, että he voivat vihdoin vallata uskonnonopetuksen kentän omilla opettajillaan.

– Vapaa-ajattelijoiden puheet ovat olleet aina suuria. Kyllä tähän maahan sanoja sopii. Puolenkymmentä kertaa he ovat tehneet tutkintapyynnön minustakin, mutta eipä se ole koskaan mihinkään johtunut.

– Jos joku ei opeta yhteisen opetussuunnitelman mukaan, hän voi lentää pian pihalle koulusta. Yksi islamin opettaja aloitti ensimmäisen oppituntinsa kertomalla, että minä olen ateisti, mutta opetan teille silti uskontoa. Oppilaat nousivat heti kapinaan. Ei ateistien kapina uskontoja vastaan tunnu kestävän kovinkaan usein käytännön työssä.

Oman uskonnon opetusta on vastustettu sillä perusteella, ettei se tarjoa kaikille oppilaille yhteistä keskustelufoorumia.

– Oppitunti ei ole paras paikka käydä tällaista keskustelua. Oppitunnin tehtävä on oppia. Dialogia käydään elämän keskellä. On kestämätön väite, että meidän pitäisi haaskata ne muutamat harvat uskonnonopetuksen tunnit uskontodialogiin, josta kukaan ei opi mitään.

– Oman uskonnon keskeiset asiat pitää ensin oppia ja sisäistää, vasta sen jälkeen on valmius käydä vuoropuhelua. Dialogi on aivan mahdotonta puppua, jos osapuolet eivät ole sisäistäneet sitä, mistä he oikein puhuvat.

Nykykoulu ei kasvata hyviä kirkon jäseniä tai uskovia.

– Jos joku löytää uskonnon elämänsä keskipisteeksi, se tapahtuu yleensä muualla kuin koulussa. Uskonnonopetus ei anna sellaista kasvatusta, jonka kautta oppilaan olisi tarkoitus löytää henkilökohtainen uskonnollinen vakaumus. Opetus antaa vain tietoa, perusteita ja rakennusaineita oman katsomuksen rakentamiseen, selvittää Pekka Iivonen.