Tavat eivät romutu, ne vain muuttavat muotoaan."
Sunnuntai 5. helmikuuta. Nimipäivää viettää Asser

Maailman parantajat


– Parasta isässä on luotettavuus, sanoo Ville Kormilainen. – Villen näkemykset kirkosta ja uskosta ovat tehneet hyvää omalle ajattelulleni, isä Risto Kormilainen kuittaa. (Sana 16.4.2009)

Sana-lehti istutti isän ja pojan, Suomusalmen kirkkoherran Risto Kormilaisen ja nuortenlehti Suosikin päätoimittajan Ville Kormilaisen samaan pöytään.

Isä-Risto oli työmatkalla pääkaupungissa, ja kahden taaperon isä Ville ehti paikalle työstä paluun ja vaimon jumppatunnin välissä.

Ovatko papin lapset pahimpia? Onko pitänyt tehdä isän murha?

Entä punasteliko isä marketin lehtihyllyllä, kun poika kirjoitti juttuja sensaatiolehteen? Mitä sitten tehdään, jos lapsi ei nielaisekaan kodin kristillistä perintöä ihan sellaisenaan?


POIKA TULI!

Ville syntyi pastori Risto ja diakonissa Taina Kormilaisen perheen esikoiseksi 28 vuotta sitten.

RK: – Arvasin, että poika tuli. Ja pääsin hoitelemanakin vauvaa, kun huomasin ettei poika isän sylissäkään säry.

Esikoisesta kasvoi oma-aloittainen vesseli, joka pulppusi ideoita. Piti kioskia ja laati elokuvakäsikirjoituksen.

VK:– Minun varhaiset muistikuvani ovat utuisia, muiden kertomusten sävyttämiä.

Papin poikana olin tarkkailun kohde kuten opettajankin lapset pienellä paikkakunnalla. En antanut sen vaikuttaa menoon. Lähdin muiden perässä partioon ja seurakunnan kerhoihin, jossa sai pullaa ja cokista.

Ripari tuli käytyä Aholansaaressa. Tunsin kaikki papit ja nuorisotyöntekijät. Siihen perään tulivat sitten isostouhut ihan itsestään.

Kirjoittaminen, lukeminen ja teatteriharrastus saivat Villen hakemaan Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukioon.

RV: – Etenkin pojan äidille tämä siirto oli kova paikka. Meillä ei ollut sukulaisia pääkaupungissa, eikä silloin ollut kännyköitä. Ostimme opiskelijalle yksiön ja viikon päästä alkoi koulu.

VK:– Se oli tosi siistiä. Aloitin positiivisella mielellä. Koulun rinnalla tarjoilin juttuja lehtiin ja niitä myös julkaistiin. Ensimmäinen oli Ylä-Kainuussa. Mietin vakavasti myös teatteria tulevaisuuden juttuna, mutta ajattelin sen vievän liian paljon aikaa tällaisen halki, poikki ja pinoon -tyyppisen elämästä.


SEISKA OLI KORKEAKOULU

Ville Kormilainen työskentelee Yhtyneissä kuvalehdissä Lasten ja nuorten lehtien päätoimimittajana. Lehtiperheeseen kuuluvat Suosikki, Koululainen, Villivarsa, Leppis, Lemmikki ja Tom ja Jerry.

– Kukaan ei tule hakemaan nuorta kotoa töihin. Ilman kovaa yrittämistä en olisi tällä paikalla. En ole pillastunut yhden oven sulkeutumista vaan jatkanut sinnikkäästi eteenpäin.

Ville lähetti armeijan käytyään kymmeniä hakemuksia lehtiin, ennen kuin tärppäsi. Hän pääsi juorulehtien kuningattarena pidettyyn Seiskaan, jolle monet itseään fiineinä pitävät nyrpistävät nenää.

– Neljä vuotta Seiskassa olivat minun korkeakouluni. Intensiteetti ja antaumus, jolla siellä paiskitaan töitä, on uskomaton. Seiska kasvatti luonnetta ja pakotti panemaan itsensä peliin. Sama meno oli Iltalehdessä. Tein tutkivaa journalismia, taloutta, vero- ja omaisuusjuttuja.

RK:– Kyllä minä Villen juttuja luin Seiskasta. Suosikin pääkirjoituksia katson sillä silmällä, että mitähän se poika on mahtanut miettiä. Nuorisokulttuurin tunteminen on välttämätöntä, että pappina ymmärtää, mistä maailmasta nuori tulee rippikouluun.


HYVÄ, PAHA MEDIA

Risto Kormilainen kertoo kirjoittaneensa yhdeksänvuotiaasta. Tähän päivään tullessa hän on kirjoittanut 30 kirjaa, runoja, proosaa ja hartauskirjoituksia sekä läjäpäin lehtiartikkeleita, kolumneja ja kirja-arvioita, joita hän tekee myös Sana-lehteen.

– Kirjoittaminen on toinen saarnatuoli. Sen avulla tavoittaa niitäkin, joita ei seurakunnassa tapaa.

Viimeisin aluevaltaus saa miehen myhäilemään. Hurahtaminen vanhoihin autoihin vei hänet Bremeniin autotapahtumaan, joka poiki jutun sanomalehti Kalevaan.

- Kirjoittaisin, vaikkei kukaan julkaisisikaan. Missioni on kirjoittaa Jumalan rakkaudesta, välittää toivoa ihmisille ja antaa lukijalle välineitä sanoittaa vaikeina pidettyjä tunteita. Runojen välityksellä lähdin kainuulaisten rinnalle, kun työttömyysprosentit viime laman aikaan nousivat pilviin.

Siinä missä isä Kormilainen on kirjoittajana myötäelänyt ihmisten rinnalla poika on metsästänyt uutisia ja möyrinyt julkkisten maailmassa.

VK:– Hyvä journalismi antaa ajattelemisen aihetta ja herättää kysymyksiä. Onnistunut juttu ihastuttaa, vihastuttaa tai herättää muita tunteita.

RK:– Median pitää taustoittaa, antaa tilaa oivalluksille ja ääni niille, joiden ääni ei kuulu. Huono journalismi on epämääräistä, kritiikitöntä, eikä asioihin ole perehdytty kunnolla.

Media on Villen mielestä sen verran iso mahti, että se myös muuttaa maailmaa.

– Taantumasta uutisointi on taatusti vaikuttanut ihmisten käyttäytymiseen.

Isää ja poikaa on askarruttanut nuorten hinku mediaan, maksoi mitä maksoi.

VK:– Kyllä se vähän huolestuttaa, jos monen nuoren toiveammatti on julkkis. Kuvitellaan, että maailma on vain minulle räätälöitävissä. Siihen on sisäänrakennettu illuusio, että elämä on helppoa, rahaa tulee ja seurapiirit ovat koko elämä.

RK:– Aika on suosinut egoismia. Kodin merkitys ja aikuisen korjaava rooli kasvatuksessa on monessa perheessä hämärtynyt.

VK: – Toisaalta nykynuorissa on paljon tiedostavaa porukkaa, joka haluaa kantaa vastuuta ilmatonmuutoksesta, josta minulla ei ollut kouluiässä ollut harmainta aavistusta.


TURVALLISUUTTA JA VAPAUTTA

Pappilassa varttunut Ville Kormilainen katselee kirkon touhuja monen ikätoverinsa tavoin vähän kauempaa.

– Henkimaailman asiat olivat lapsuuskodissa aina läsnä. Me lapset saimme kristillisen kasvatuksen, johon kuului vapaus ajatella omilla aivoilla. Olen miljoonissa asioissa toista mieltä isän kanssa, mutta se ei vaikuta kielteisesti suhteeseemme.

RK:– Villen kanssa on keskusteltu kirkon toiminnasta ja nimenomaan sen suuntaamisesta kiinnostavasti nuorille. Se on tehnyt hyvää ajattelulleni.

VK:– Helsingin seurakuntien kampanjassa Usko toivo rakkaus mennään sinne, missä nuoret ovat eli verkkoon ja se on hyvä lähtökohta.

RK:– Erilaiset näkemykset Villen kanssa uskon keskeistä asioista ovat tuoneet rikkautta ja pakottaneet päivittämään uskoa.

Olen joutunut tarkistamaan, millä tavalla viestin kirkosta, uskosta ja arjesta. Olen verrannut asiaa polkupyörään. Jos ei ole ketjuja, myötämäessä vielä selviää, mutta vastamäessä tulee ongelmia. Jos usko taas ei ole juurtunut arkeen, ylämäissä alkavat vaikeudet.

VK:– Isä kanssa on puhuttu luomisesta ja Raamatusta. Uskoontulokertomukset eivät ole minun juttuni. Kun viisivuotias poikani kysyy, meneekö kuollut ihminen taivaaseen, en uskalla mennä lupaamaan sellaista.

RK:– Epäilykset tulevat myös papin elämään, kun kokee, ettei Jumalan kuule. Olen jonain epäuskon hetkenä ajatellut, että jättäydyn kokonaan kirjoittamaan.


HALLINNON TUNNIT POIS IHMISILTÄ

Ville Kormilainen nauttii ison lehtitalon hektisestä maailmasta. Isä Kormilainen komppaa kirkon viestintää pohtivassa työryhmässä.

– Meillä on sellainen tuote, jonka merkitys yltää ikuisuuteen, mutta viestinnässä köröttelemme vähän jälkijunassa.

Vuoden papiksi joku vuosi sitten valittu Kormilainen leikkaisi surutta kirkon raskasta ja aikaa vievää hallintoa, jossa samoja toisarvoisia asioita väännetään loputtomiin. Joku aika sitten polkaistuilla hiippakuntavaltuustoilla hän ei näe merkitystä, rovastikuntayhteistyö kevyine hallintoineen saa lääninrovastilta pisteet.

Uudet toimintamallit ovat Kormilaisen mielestä vieneet kirkon sanomaa raikkaasti eteenpäin. Siinä kortensa kekoon ovat kantaneet myös kristilliset järjestöt.

Pettymyksiä sukkelaan liikkuvalle ja ajattelevalle korpipitäjän lääninrovastille aiheuttaa kirkon verkkaisuus.

– Toimitaan hitaasti silloin, kun pitäisi reagoida nopeasti. Monesti tilanteet ovat ohi, kun kirkko vasta miettii, mihin pitäisi ryhtyä.

Kaikesta huolimatta Kormilainen luottaa kirkon vaikutusmahdollisuuksiin ja äänivaltaan.

– Meillä ei ole muuta tietä kuin mennä kansan keskelle. Puolustamaan ihmisen ainutlaatuisuutta.


ISÄN JA POJAN MOTTO

Risto:– Ukin virka on ihana virka.

Ville: – Kun on itse innostunut työstään ja tekemisistään, se heijastuu myös muuhun työympäristöön ja muihin ihmisiin.

– Verkko ja muu elämä on 13-14-vuotiaalle yhtä ja samaa todellisuutta, Ville Kormilainen alleviivaa.

– Median vaikutusta on yliarvioitui. Muita virikkeitä tulvii joka paikasta ja monella tasolla yhtä aikaa, Risto Kormilainen miettii.


TEKSTI: LEA LAPPALAINEN
KUVAT: JANI LAUKKANEN

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin