Biologi kohtaa Jumalan luonnossa

Kirsi Palviainen varttui Espoossa, missä leikkimiseen sopivia puolen hehtaarin metsiä oli joka puolella. Kesäisin hän nautiskeli luonnosta Hirvensalmen ja Taalintehtaan mökeillä.

Neljävuotiaana Kirsi näki, kuinka jättimäinen hirvi ui järven yli. Kerran kun hän oli itse uimassa, rantaviivaa pitkin vilisti lumikko! Vaikutuksen teki sekin, kun ahvenia narraillut tyttö havaitsi laiturin alla simpukoita haeskelleen piisamin.

– Lapsena oli ihana herätä kalastamaan aamuneljältä. Enää en kyllä jaksaisi nousta siihen aikaan. Olen tullut mukavuudenhaluisemmaksi.

Yhdellä yön yli kestäneellä suunnistusretkellä, jolle neljä lasta laitettiin kartan ja kompassin kanssa, puron varrella vastaan tuli raskaana oleva sisilisko.

– Se oli aivan hulvattoman näköinen valtavine mahoineen, pienine päineen ja kapeine häntineen, Kirsi Palviainen, 35, listaa lapsuutensa luontomuistoja, jotka vaikuttivat hänen ympäristöherätykseensä.

Luontosuhde
säilyy elävänä

Palviaisen nykyisessä perheessä Aurassa, Turun kupeessa, asuu vanhempien lisäksi viisi lasta, joita vanhemmat vuorostaan tutustuttavat luonnon ihmeellisyyksiin.

Omakotitalon alapihalla on herukkapensaita – punaista, mustaa ja valkoista – sekä karviaisia. Harakkapesue melskaa minkä ehtii ja yrittää viedä osansa marjoista.

Yläpihalla on isoja hopeakuusia, koivuja ja kukkivia ruusuja. Punarinta pesii pensasaidassa.

Heti tontin rajalta avautuu männikkömetsä, missä perhe käy marjassa ja sienessä. 13-vuotiaat kaksospojat metsästävät siellä neljävuotiaan kuopuksen kanssa karhuja omatekoisilla jousipyssyillä ja keihäillä.

– Uskon, että suomalaislasten luontosuhde säilyy elävänä, vaikka yhä useampi asuu kaupungissa kerrostalossa. Luontoa löytyy kaupungistakin, mutta lapsia täytyy patistaa ja viedä tänä päivänä ulos pelien äärestä. Se on vanhempien ja koulun vastuulla, perheenäiti pohtii.

Luoja mahtuu biologin
universumiin

Luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809–1882) juhlavuonna mediassa on yritetty taas elvyttää uskonnon ja luonnontieteiden vanhaa vastakkainasettelua.

Taistelevien ateistien argumentointi on aika jälkijättöistä, kun esimerkiksi jo edellinen paavi Johannes Paavali II ilmoitti hyväksyvänsä evoluutioteorian pääpiirteissään selittävänä tekijänä elämän muodostumiselle maahan.

Eurooppalaisessa kristillisyydessä uskonnon ja biologian, Jumalan luomistyön ja evoluution tai Darwinin ja Jeesuksen asettavat tätä nykyä vastakkain lähinnä jotkin fundamentalistista raamatuntulkintaa edustavat ryhmät.

– Kristinusko ja biologia teorioineen eivät ole minulle toisiaan poissulkevia asioita. Tässä maailmassa on vielä paljon sellaista, mitä ihminen ei ole pystynyt mallintamaan tai ymmärtämään syvällisesti. Biologia tutkii yhdeltä kannalta, miten asiat nivoutuvat maailmassa toisiinsa.

Mistä sitten mahtaa johtua joidenkin luonnontieteilijöiden vahva uskonnonvastaisuus? Jumalan olemattomuutta pidetään ikään kuin annettuna tosiasiana.

– Luulen, että on olemassa ihmisiä, jotka vaativat että asiat täytyy todistaa tieteellisesti ennen kuin niihin voidaan uskoa. Eikä Jumalan olemassaoloa ole sitten todistettu heidän mielestään tarpeeksi vakuuttavasti.

Pilvet väistyvät
pohjoisessa

Kirsi Palviainen uskoo, että monelle suomalaiselle – etenkin niille jotka eivät käy aktiivisesti kirkossa – luonto on yhä pyhä paikka, missä rauhoitutaan ja ehkäpä kohdataan Jumalakin.

– Koska Jumala on luonut kaiken, hän on läsnä kaikkialla. Ihminen, uskonto ja luonto kuuluvat sikäli yhteen.

– Minua Jumala puhuttelee luonnon moninaisuudessa. Luonnossa ilmenee aivan käsittämättömän upea ja laaja kirjo kaikenlaista elävää: puita, pensaita, kasveja, eläimiä ja eliöitä, joilla jokaisella on oma paikkansa kokonaisuudessa. Luonnossa näkyy tietty järjestys ja johdatus.

Vaeltamisen harrastajalla on ollut rinkka selässä kulkiessaan monia pysähdyttäviä Jumala-kokemuksia.

Hän toteaa kokevansa luonnossa toisinaan valtavia pyhyyden, hiljaisuuden ja rauhallisuuden tunteita. Yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli Pohjoisen jäämeren rannalla, Norjan Nordkappissa.

– Katselin aavaa taivaanrantaa ja merta. Silloin tuli todella kiitollinen ja liikuttunut olo. Se tuli siitä, että saan olla osa, vaikkakin hyvin pieni osa, tätä kaikkea.

Kirsi Palviainen kertoo toisen kokemuksen Kilpisjärveltä, joka kuuluu hänen suosikkipaikkoihinsa. Hän oli vaeltamassa ystävättären kanssa, joka ei ollut aiemmin käynyt Lapissa. Naiset kiipesivät Saana-tunturille pilvisenä päivänä, jolloin ympärilleen ei nähnyt ensinkään.

– Aloin rukoilla mielessäni, että olisipa ihanaa, jos pilvet vähän hälvenisivät, jotta hänkin näkisi, miltä Kilpisjärven alue näyttää Saanan laelta.

– Kun pääsimme ylös, pilvet väistyivät yhtäkkiä kymmeneksi minuutiksi, jolloin saimme ihailla maisemaa. Wau! Sitten pilvet ja maisema menivät taas täysin kiinni ja koko loppupäivän satoi. Aina ei saa ihan näin konkreettisia rukousvastauksia…

Maailma selviää

Monet luontoihmiset ovat hurranneet ympäristönsuojelulle myönteisenä pidetyn Barack Obaman valinnalle Yhdysvaltain presidentiksi.

Kirsi Palviainen ajattelee, että Obama on siellä ja me täällä. Ympäristöväki ei voi Obamasta huolimatta hellittää Suomessakaan ponnisteluja luonnon suojelemiseksi.

– Vuosien varrella olen alkanut kyllä yhä enemmän uskoa, että teemme me ihmiset mitä vain, maapallo selviää ja säilyy aina jotenkin. Selviääkö se siinä muodossa kuin me ihmiset toivoisimme, siitä ei ole takeita.

– Elinolosuhteemme voivat muuttua, mutta ihminen on hyvin sopeutuvainen laji. Uskon, että me pysymme tavalla tai toisella muutoksen perässä. Muutosvauhti on kiihtynyt. En kuitenkaan usko mihinkään täystuhoon enkä ole fatalisti.

– Aika iso osa ihmisistä on herännyt huomaamaan, että luontosuhteemme tulee muuttua tasapainoisemmaksi, ja asioille myös yritetään tehdä jotakin. Puhetta on vieläkin liikaa suhteessa tekoihin, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Toivoa siis on, sanoo Kirsi Palviainen.

Teksti: Janne Villa
Kuva: Jussi Vierimaa