”Jännittää vain pikkasen”

Marraskuussa seitsemän vuotta täyttävä Joonas Hämylä on varttunut maalaistalon rauhassa Hämeenkyrön Heinijärvellä 16-vuotiaan Eevan ja 14-vuotiaan Juhon pikkuveljenä. Nyt hän lähtee mielellään uuteen elämänvaiheeseen.

– Pikkasen jännittää, mutta ei kovin paljon. Vähän pelottaa, kuinka siellä koulussa oikein pärjää – ja se, tuleeko sinne sellaisia lapsia, joita en vielä tunne, poika tuumaa.

Hän tietää, että ensimmäisen luokan aloittaa ainakin neljä oppilasta.

– Tunnen heidät kaikki, sillä olemme käyneet yhdessä esikoulua, mutta voihan sinne vielä tulla uusiakin. Esikoulu on ollut samassa pihapiirissä kuin koulu, jonne nyt menen. Eskarilaiset ovat käyneet koulun puolella muun muassa musiikkiluokassa ja syömässä, Joonas juttelee.

Hän tuntee myös tulevan opettajansa, Tuula Rasan, joka kuuluu perheen tuttavapiiriin.

– Kun olin pieni, sain häneltä suuren Puuha-Pete-lelun.

Nukkumaan yhdeksältä

Perheen pienin tietää, että koulupäivinä nukkumaan mennään yhdeksältä.

– Luen iltaisin aina kolme rukousta. Ne ovat Päivän touhut taakse jää, Herra siunatkoon sinua Israel sekä Isä meidän.

Aamuisin Joonas herkuttelee mielellään kaakaolla, vastapaahdetulla leivällä ja taikajuustolla.

– Kouluun on vain noin kilometrin matka, eikä tarvitse juuri ollenkaan mennä isoa tietä, kun oikopolkua pääsee peltojen poikki.

Kouluruoka on maistunut eskarilaisesta ihan hyvältä, vaikka päiväkodissa oli hänen mielestään aikanaan keskimäärin hieman parempaa ruokaa.

Matka Heinijärven kyläkouluun taittuu isoveljen vanhalla polkupyörällä, jossa on kolme vaihdetta ja jossa takaosa vähän rämisee. Krossipyörällä menisivät kuopat vauhdikkaammin, mutta sellaista Joonas ei vielä omista.

Jos koulupäivä päättyy varhain, eivätkä vanhemmat ole kotona, suunnittelee poika lähtevänsä kaverin luo tai kutsuvansa jonkun kotiin.

Maltillisesti hankintoja

Joonas esittelee reppunsa, jota värittävät punainen ja musta.

– Sen sain jo silloin, kun aloitin esikoulun. Nyt koulun alkua varten olen saanut uudet farkut. Niistä pystyy käärimään lahkeet ylös.

Ekaluokkalainen nauttii maatilan päärakennuksessa isosta, omasta huoneesta, jossa viihtyvät myös talon lemmikkikissat. Huoneen nurkkaan on pystytetty pieni teltta leikkejä varten. Renkaat ja köydet innostavat kiipeämään katon rajaan.

Pyöreällä pöydällä on useampi hattu. Niitä Joonas käyttää roolileikkeihin. Hän nimittäin pukeutuu hetkessä lännen mieheksi nahkaliiviä myöten.

– Nyt en kyllä ehdi maalaamaan arpia, mutta tällä asulla voitin parhaan puvun palkinnon 4H-kerhon vappujuhlissa, poika selittää vaillinaisella hammasrivistöllä.

Kesälomailtapäivän huippuhetki koittaa, kun esikoulusta tuttu Arttu tulee kylään. Joonas Hämylä halaa koko sydämestään hyvää kaveriaan.

Pojat uppoutuvat leikkiin, eivätkä taida suoda pienintäkään ajatusta ensi maanantaille.

Tietokonepeliaikaa on rajoitettu

Anne Hämylä lähettää nuorimman lapsistaan iloisin mielin koulutielle.

– Haikeutta oli enemmänkin vuosi sitten, kun Joonas aloitti esikoulun. Nyt olen kiitollinen siitä, että saan vielä uudestaan elää tämän vaiheen läpi.

Häntä hymyilyttää pojan iltarukousinto.

– Rukoilemme melko usein yhdessä koko perhe. Muistamme koulukavereita ja opettajaa – ja niitä asioita, joita lapsi itse haluaa. Kouluaamuina me vanhemmat toivotamme lapsille siunattua koulupäivää. Iltaisin Joonas haluaa ihan välttämättä rukoilla kolme rukousta, vaikka meille, usein päivän töistä jo vähän väsähtäneille vanhemmille, riittäisi kyllä vähempikin!

Äiti naurahtaa pojan selville suunnitelmille iltapäivien kulusta koulun jälkeen.

– Koska teen sairaanhoitajana töitä osa-aikaisesti ja viikonloppupainotteisesti, olen usein arki-iltapäivisin kotona. Minusta ekaluokkalainen on vielä liian pieni olemaan yksin pitkiä aikoja kotona. Olen jo sopinut, että Joonas voi tarvittaessa mennä kyläilemään koulumatkan varrella olevaan taloon, jossa äiti muutoinkin hoitaa lapsia sijoitusperhetyöhönsä liittyen.

Vaikka koulun alun aika täyttyy myönteisistä ajatuksista, Anne Hämylä tietää maailman menon muuttaneen opintietä kulkevia.

– Television ja pelien vaikutus lapsiin ja nuoriin on huolestuttavaa. Itse sain hiljattain kristityltä ystävältäni hyvän neuvon, jonka otin saman tien käyttöön. Joonaksen tietokonepeliaikaa on aina rajoitettu, mutta nyt pidämme joka toisen viikon kokonaan peleistä vapaana. Noilla viikoilla huomaan, että Joonas on selvästi luovempi. Esimerkiksi roolileikkejä syntyy paljon enemmän.

Äidin mieltä ilahduttaa myös se, että Joonas saa kristityksi tunnustautuvan opettajan.

 Teksti ja kuvat Erja Taura-Jokinen