Joulu haastaa mediamaailman

Espoolaista kivitaloa emännöivä Unna Lehtipuu, 41, aloittaa ensi vuonna Sana-lehden uutena kolumnistina. Viestintäyrittäjä ja -kouluttaja sekä Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö on parhaillaan äitiyslomalla parin kuukauden ikäisen poikansa kanssa.

Perheeseen kuuluvat myös media-alalla työskentelevä puoliso Joonas ja kolme vanhempaa lasta.

Lehtipuu on toiminut Tuomasmessussa ja NMKY:n avioliittotyössä. Muutaman vuotta sitten hän sai vision erityisesti hengellisille etsijöille suunnatusta keskusteluyhteisöstä. ”Naisverkon” liepeillä liikkuu yksinomaan pääkaupunkiseudulla noin 600 naista.


Aaltoliikettä Jobin
maisemissa

Aktiivisena ja innovatiivisena vaikuttajana tunnettu visionääri on ollut viime vuosina ”Jobin maisemissa, kyselijän paikalla”.

– Olen nähnyt paljon kuolemaa ja kärsimystä lähipiirissäni ja työkeikoilla kehitysmaissa, ja olen yhä siitä kaikesta hämmästyksissäni. Olen seissyt rannalla ja katsonut vuoroin lähtöjä ja saapumisia.

Oman äidin kuolema ja toisen lapsen syntymä ajoittuivat kuukauden sisälle.

– Oli vaikuttava kokemus, kun pidin kättä kuolevan äitini päällä ja kohta anturin päällä, josta tunsin lapseni sydänäänet. Koin itseni silloin aika pieneksi, yhdeksi lenkiksi sukupolvien välissä.

– Myös yhden lapseni vakava sairaus on vetänyt hiljaiseksi. Olen joutunut ottamaan mittaa Jumalasta. Hengellinen elämäni on ollut aaltoliikettä.

– Uusi lapsi on tietysti taas vastavoima kaikelle kuolemalle, kärsimykselle ja epätoivolle. Joulun lapsen tavoin hän viestii uudesta elämästä ja luottamuksesta sen antajaan, Unna kertoo vauva sylissään.


Joulun rivo
antiteesi

Unna Lehtipuu on kiertänyt Suomea luennoimassa lasten ja nuorten mediasuhteesta ja julkaissut aiheesta opaskirjan Ruuturitari ja digidonna (WSOY).

Sekä median ahkerana kuluttajana että sisällöntuottajana hän edustaa maltillista linjaa: media ei ole lapsille vain uhka vaan se voi olla hyödyllinen ja hauska virike – sikäli kuin media-annosten määrä ja laatu ovat oikein annosteltuja.

Mediavalistaja ei tapaa normaalisti käsitellä mediaa uskonnollisesta vinkkelistä, mutta hengellisen lehden haastattelussa hän antaa aiheesta aikalaiskritiikkiä.

– Viihteellinen media haastaa voimakkaasti kristinuskon. Se, mikä myy parhaiten, on usein kuin kristillisen ihmiskäsityksen irvikuva. Varsinkin tosi-tv:ssä ihminen riisutaan ja paljastetaan usein rivosti.

– Kamera tulee liian lähelle ihoa ja näyttää ihmisen intiimeimmät yksityisasiat kaikelle kansalle – enkä tarkoita tällä nyt vain seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Kameran kylmä silmä ei kunnioita ketään eikä mitään.

Yhä armottomammaksi muuttuva tosi-tv on kuin joulun sanoman antiteesi, Unna vertaa. Jouluun liittyy mysteeri, jotakin kätkettyä, jumalallista ja pyhää. Joulu synnyttää kunnioitusta sekä Jumalaa että hänen kuviaan kohtaan.

Joulun lapsi on äärelleen hiljentyvälle ihmiselle suuri ihme niin kuin jokainen maailmaan syntynyt lapsi rakastaville vanhemmilleen. Millainen suhde näihin lapsiin muodostuu – tieto tästä on täysin kätkössä, kun viaton lapsi makaa seimessä.


Jumalanpelosta
YouTubeen

Mediasta löytyy perinteisten kristillisten käsitysten ja toimintojen korvikkeita. Unna Lehtipuu ottaa esimerkiksi jumalanpelon, jonka näyttää politiikassa korvanneen YouTubeen ja juorulehtiin ilkuttavaksi joutumisen pelko.

Mokausten, munausten, heikkouksien ja syntien tuomareiksi ja todistajiksi ovat tulleet suttuiset kännykkäkamera- ja videokuvat.

– Jos pystyt toimimaan väärin ja valheellisesti mutta piilossa medialta, se onkin ihan ok… Pääasia ei ole enää se, toimitko omantuntosi, lapsena saamasi eettisen opetuksen ja uskosi mukaan, vaan jäätkö kiinni.

– Tällainen uusmoralismi saa kaikupohjaa suomalaisesta häpeäkulttuurista. Kaikki on hyvin niin kauan kuin kukaan ei nappaa sinua kiinni itse teosta.


Kiirastuli loimusi
silmissä

Kerran kun Unna avasi television, hän luuli hetken seuraavansa suoraa lähetystä viimeiseltä tuomiolta. Ohjelmatietojen mukaan kyseessä olikin Big Brother.

Osallistujille näytettiin pätkiä noloimmista toilauksista ja heidän selän takana puhumiaan ilkeitä kommentteja kanssakilpailijoista – näiden katsellessa vieressä.

Kiirastuli loimusi kilpailijoiden silmissä heidän kiemurrellessaan häpeissään. Armoa!

Mutta toisin kuin katolisessa kiirastuliopissa, julkisuudessa kärvistelystä ei seuraa sielun puhdistumista saati pelastusta.

– Median kiirastulessa ei koeta aitoa anteeksiantoa. Pikemminkin on niin, että mitään syntejä ei unohdeta, vaan kaikki arkistoidaan kuvatallenteiksi ja lehtileikkeiksi, jotka jäävät muiden nähtäville.

– Totuuden hetki -sarjassa voittamasi rahasumma kasvaa sitä mukaa, mitä ”rohkeammin” paljastat kieroimpia ajatuksiasi ja tekojasi läheistesi kuunnellessa vieressä korvat punaisina: ”Oletko lähennellyt sisaresi puolisoa?”.

– Ei tarvitse olla kovin tekopyhä sanoakseen, että pelastakaa edes nuo onnettomat osallistujat tällaisilta ohjelmilta.


Media ei korvaa
katsetta

Unna Lehtipuu ei innostu jutuista, joissa media ottaa rippituolin tai terapeutin paikan.

Synnintunnustuksen tekevä kristitty eroaa mediassa massoille syntejään paljastelevasta esiintyjästä radikaalisti siinä, että hän saa anteeksiannon ja armahduksen.

– Mediassa voit jäädä roikkumaan ristille synteinesi, eikä kukaan laske sinua sieltä pois.

– Ihmisen pohjimmaisena tarpeena on kokea rakkautta, hyväksyntää ja anteeksiantoa. Mutta kannattaa miettiä tarkoin, mistä niitä hakee ja missä rippinsä suorittaa.

Unna Lehtipuu huomauttaa, että lasten ja nuorten tapa käyttää mediaa on aina heijastusta siitä, mitä heidän perheissään tapahtuu. Huomiotta jäänyt lapsi hakee mediasta lohtua pahaan mieleensä, jos hänellä ei ole lähellään ketään, joka näkisi oikeasti sieluun ja sydämeen.

Median kylmän silmän alla kasvaneet lapset hakeutuvat aikuisina saman tutun silmän alle hakemaan hyväksyntää: ”Huomaa minut, hyväksy minut!”

– Vaille vanhempiensa läsnäoloa jäänyt lapsi etsii rakkaudellisen katseen korviketta kaikkialta. ”Aiotko pysyä julkisuudessa?” kysyi BB-ohjelman juontaja ulospotkitulta kilpailijalta. Se on yksi tapa kysyä, kaipaatko kipeästi hyväksyntää.

– Me harhaudumme, jos kuvittelemme voivamme korvata median kautta sellaiset kohtaamiset, jotka vaativat kasvokkain olemista.


Joulu perheen
lepopaikkana

Äidin huomio kiinnittyy tuon tuosta sylissä olevaan, vielä nimettömään pienokaiseen. Hän kokee lapsen virittävän vanhempia samanlaiseen tunnelmaan kuin toinenkin joulun lapsi.

– Syntymän huikaiseva ihme jaksaa pysäyttää ja hämmästyttää joka kerta, vaikka elämässä olisi muutoin kuinka paljon vastaamatta jääneitä kysymyksiä ja keskeneräisiä pyrkimyksiä.

Unna Lehtipuu haluaa, että hänen lapsilleen jäisi joulusta muistoksi pyhän kokemus ja läheisten ihmisten läsnäolo eikä vanhempien kiire ja stressi.

Lapsille on tärkeintä heidän vanhemmilta saamansa aika, eivät viimeisen päälle tehdyt jouluvalmistelut tai hienot lahjat. Lapsi kokee vanhemmiltaan saamansa ajan ja huomion oman arvonsa mittarina. Se on itsetunnon rakentamisen pohja.

– Toivon, että joulu voisi olla meille kuin lepopaikka, johon perhe kätkeytyisi yhdessä; että osaisimme kääntyä kohti läheisiämme ja löytää sen rauhan, jota etsimme usein turhaan jostain muualta.

– 10-vuotias poikamme on jo huolissaan ilmastonmuutoksesta, josta koulussa puhutaan. Kun luemme jouluevankeliumin ja keskustelemme siitä, niin ehkä lapsillemmekin siirtyy toivo ja luottamus, että maailman ongelmien keskellä emme ole yksin, vaan tällä matkalla on median meille välittämää kuvaa suurempi mieli ja merkitys, pohtii Unna Lehtipuu.

Teksti Janne Villa
Kuva Jani Laukkanen