Jutta Urpilainen: Usko on hyvä kompassi

– Kirkon jäsenyys on minulle yhteisen taivaan alla elämistä, Jutta Urpilainen muotoilee Helsingin Hakaniemen puoluetoimistossa syyskiireiden keskellä.

Hän puhuu luotujen tasa-arvosta, yksilön suunnattomasta arvosta ja kristillisyyttä ja sosialidemokratiaa yhdistävistä teemoista ja velvoitteista.

Näinköhän Forssan kokoukseen vuonna 1903 osallistuneet kääntyvät haudoissaan moista puhetta kuullessaan? Kun Urpilaisen puolue syntyi kirkkoa ja valtiota huudettiin eroon, uskonto julistettiin yksityisasiaksi ja uskonnonopetusta manattiin pois kouluista.

Ja vielä 1980-luvulla vasemmistokristityt ja kirkon papit ja piispat pitivät hajurakoa tapaamisissaan, joissa tunnusteltiin mahdollisia yhteisiä haasteita.

Urpilainen oli nipin napin käynyt koulut loppuun, kun piispat viime laman aikaan nousivat yksissä tuumin hulvatonta markkinajohtoista menoa vastaan paimenkirjeessään. Urpilainen soisi, että jotain vastaavaa nähtäisiin myös tänä päivänä, jolloin talouden jumala on ajanut maailman kuilun partaalle.

Hän arvelee, että kirkko on muuttunut Forssan kokouksen päivistä ja oma puolue siinä sivussa. Kirkosta on tullut kaikkien, ei vain rikkaiden kirkko, ja demareissa voi toimia kristittyjä siinä missä muissakin puolueissa.

– Kirkolla ja puolueilla on kuitenkin omat tehtävänsä, eikä mikään puolue voi omia kristillisyyttä.


Seurakuntaan
ja työväentalolle

Opettajaksi valmistuneen Jutta Urpilaisen lapsuudenkodissa Kokkolassa kristilliset arvot, seurakunnan riennot ja politiikka elivät rinnakkain.

– Iltarukoukset kuuluivat lasten kanssa asiaan. Kirkossa käytiin yhtä harvoin kuin suomalainen keskivertoperhe, puoluejohtajan äiti Pirjo Urpilainen kertoo.

Neljän sisaruksen sarjasta Jutalle oli yhtä luonnollista lähteä seurakunnan kerhoon kuin vähän myöhemmin puolueen Nuoriin kotkiin tai urheiluseura Jymyn harjoituksiin.

Isä Kari Urpilainen, joka vaikutti demarien kansanedustajana neljä kautta, on nähnyt vanhimman tyttärensä kohdalla, kuinka yhteiskunnallinen aktiivisuus kasaantuu. Nyt kun esikoinen niittää kannuksia sekä kunta- että valtakunnan politiikassa, vanhemmat jatkavat seurakunnan luottamuselimissä. Isä Urpilainen vaikuttaa edelleen kuntapäättäjänä Kokkolassa.

Jutta Urpilainen ryhtyi rippikoulun jälkeen isoiseksi, kuten suuri osa seurakuntanuorista tekee nykyäänkin.

– Sitten seurasi yhteiskunnallinen herääminen, joka sai potkua, kun ystävä alkoi käyttää huumeita. Politiikasta tuli pian kanava vaikuttamiselle.

Kristinusko nojaa Urpilaisen mielestä kahteen pilariin.

– Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Sitä voi kuvata myös yhden lempilauluni sanoin: Jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Toinen yhtä radikaali peruspilari on anteeksianto.

– Jokainen erehtyy, sillä täydellistä ihmistä ei ole. Kun yhteiskunta ja vielä julkisuuden voimalla keskittyy virheisiin, yksityinen ihminen tuomitaan ja leimataan. Ehkä tarvitsemme tänään anteeksiantamusta enemmän kuin aikoihin.


Oikeudenmukaisuutta
ja lähimmäisenrakkautta

Jutta Urpilainen puhui loppukesästä Jyväskylän Kirkkopäivillä oikeudenmukaisuudesta, rauhasta ja luomakunnan eheydestä. Samoja teemoja kirkko on pitänyt esillä vuosikymmenet, mutta omastaan jakaminen tuntuu olevan yhtä vaikeaa kaikille instansseille.

Oikeudenmukaisuus merkitsee Urpilaiselle oikeutta hyvään elämään.

– Lähtökohdista riippumatta.

Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös velvollisuuksia ja työn tekemistä. Köllöttelyllä ei maata rakenneta.

Päättäjänä Urpilainen ajaa kohtuullisuutta, ja esimerkiksi verotuksessa hän kannattaa progressiota.

Luomakunnan varjeleminen on hänelle yhtä aikaa aseidenriisumista, köyhyyden lievittämistä ja ilmastomuutoksen torjuntaa.

Tuomasmessussa ja Kirkkopäivillä viihtyvä Urpilainen arvostaa kirkon lapsi-, diakonia ja vanhustyötä.

– Meillä on jo 850 000 yli 65-vuotista ja heissä paljon yksinäisiä ja hyvin huonoissa oloissa eläviä. Sen pitäisi havahduttaa meitä paljon enemmän.

Maan rajojen ulkopuolella tehtävä lähetys- ja kehitysaputyö kiehtoo myös Urpilaista. Puolison kanssa otettiin kummilapsi Keniasta.

Hän antaa täydet pisteet arkkipiispa Jukka Paarman elokuiselle jyrähdykselle olla leikkaamatta kehitysapuvaroja, joiden määrä ennestään on häpeällisen pieni.


Matteus 25
haastajana

Vallanvaihdos Yhdysvalloissa on ollut toivoa herättävä käänne kautta maailman. Keskustavasemmistolainen Barack Obama inspiroi myös Suomen sosiaalidemokraattien johtajaa.

Urpilainen esittelee innoissaan niin kutsuttua Matteus 25-verkostoa, joka syntyi Obaman vaalikampanjan aikana.

– Verkoston viesti on, ettemme selviä ongelmistamme pelkästään laulamalla seurakunnan kokoontumisissa Kumbaya my Lordia. Obaman vetoomus upposi myös moniin evankelisiin kristittyihin, jotka loppupeleissä äänestivät häntä.

Verkoston toiminnassa alleviivataan, kuinka usko ja arvot kuuluvat yhteen. Köyhyys, ympäristö, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja aids-ongelma vaativat talkoita, johon tarvitaan kaikkia yli puoluerajojen.

Matteus 25-verkosto painottaa, että Raamatun sana on polttavan ajankohtainen. Toiminnassa lainataan useina Jeesuksen kehotuksia: Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa (Matt.25: 42-43).

Matteuksen teksti on Urpilaisen mielestä erityisen vakava, kun talous- ja ekologinen kriisi painavat maailmaa.

– Joudumme testaamaan, miten kykenemme asettumaan toisen asemaan, olimme sitten kirkon jäseniä tai poliitikkoja.

– Kristitty ei voi olla välinpitämätön maailman epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, tapahtuu se omassa maassa tai maailmalla, Jutta Urpilainen sanoo.

Teksti Lea Lappalainen
Kuvat Tuulikki Holopainen