Lassi Nummen kaksi maailmaa

Kirjailija Lassi Nummi varttui lähetyssaarnaajaperheeessä. Vahvat hengelliset impulssit olivat kotona läsnä ja myös yhteiskunnan ilmapiiri oli kristillinen. Hänestä., tuli hengellisesti herkkä lapsi.
– Olin hyvin vakavasti virittynyt vanhempieni maailmankuvaan, Lassi Nummi kertoo.

Lapsuudenkodissa ei oltu ankaria eivätkä vanhemmat pelotelleet helvetillä. Silti poika kaivoi kaikesta mahdollisesta esille pelottavan puolen, mikä puolestaan aiheutti syyllisyyttä ja voimakkaan synnintunnon. Omatunto kolkutti jatkuvasti, ja pian nuori Nummi alkoi sairastella.

Varova liike lehdissä. Sisällä voi olla ketä tahansa, minä en tunne heitä, he eivät tunne minua. En minäkään tunne minua. Tuntevatko he heitä?

Epäilykset nousivat jo kymmenvuotiaana. Vanhempien usko ei enää riittänyt, ja alkoi rationaalinen kritiikki.

– Tajusin, että tämä ei ole välttämättä minun maailmankuvani. En kuitenkaan kääntynyt ateistiuskovaiseksi. Katsoin vain, että minulla on oikeus epäillä perheeni maailmankuvaa.

Loputtoman kauan olen kulkenut, kuljen yhä. Kuljenko loputtoman kauan? Mistään en tule. Menenkö mihinkään? Kukaan en ole.

Kritiikkiä vanhempiaan ja kasvatustaan kohtaan Nummi ei kaikesta huolimatta esitä. 80-vuotias runonestori kokee synnintunnon ja hämmennyksen leimaaman ajanjakson hyödylliseksi.

– Koen, että elämäni on kokoutunut eheästi elementeistä, jotka olivat vahvoina läsnä lapsuudessani, Nummi toteaa.


RATIONAALISUUDEN JA MYSTISYYDEN VÄLISSÄ

Kun Nummi ryhtyi kirjoittamaan ja muutti Kuopiosta Helsinkiin, sisäinenkin maailma avartui ja tuli tilaa pohtia. Alkoi tasapainoilu uskon ja järjen välissä.

– Maailmankuvassani on toisaalta hyvin vahva rationaalinen, järkeisopillinen tapa hahmottaa maailmaa ja rinnalla peruskokemus, mystinen, elämyksellinen tapa katsoa maailmaa.

Mystisyyden kokemus, joka sisältää myös Jumalan olemassaolon, oli tietenkin isän perua. Tämä oli omaksunut ensin hyvin vahvasti rationaalisen maailmankuvan matemaatikkona, minkä jälkeen tuli ”hengellinen nykäys”.

Nummi kertoo, että mystiikka ja hyvä musiikki ovat kuulunet yhteen hänen elämässään. Helmikuussa kultahäitään viettäneet Nummet alkoivat jo tutustuttuaan 1950-luvun alussa käydä korkeatasoisissa klassisen musiikin konserteissa. Sinfonioita hän oli kuunnellut jo Kuopion aikoina.


MINÄN ETSIMINEN VIERAASSA MAISEMASSA

Helsingin Kallion yhteiskoulusta ylioppilaaksi keväällä 1948 valmistuneen Nummen läpimurtoteos Maisema julkaistiin 1949. Sitä ylistetiin avantgardistisena saavutuksena.

Maisemassa tulee esiin ahdistus: ollaan eksyksissä, vieraalla planeetalla. Tapahtumat kulkevat rinnakkain runon ja proosan muodossa. Laskuvarjohyppääjä hyppää maisemaan, jonka hän olettaa täysin osaavansa ja tuntevansa. Alhaalla hän kokee maiseman täysin toisenlaisena, ja niin päästään oman minän etsimiseen, mikä on kirjan pääteema.

Seison ja katson. Kaksi tummaa hahmoa kulkee etäällä, he eivät katso taakseen. Pilvet ovat hyvin alhaalla. On kuin sumua.

Runoissaan Nummi alkoi kuvailla vanhaa tuttua ahdistusta. Pakokeino ja purkukanava oli löytynyt.

– Maisema oli minulle hyvin tärkeä romaani, sillä se vaikutti aika paljon minä-kuvaani. Maisemassa on mukana epäilys.

Nummi kirjoitti puolisen vuotta Maisemaa. Kirjan kubistinen kansi on Yki-veljen kuvittama. Maisemassa on eksoottisia elementtejä, jotka liittyvät vanhempien lähetystyötaustaan Kiinassa. Teos oli aikakaudelleen uutta ja erilaista; ranskalaistyylistä proosaa ei tahdottu ymmärtää.

Tuttua ei ole, ei outoa . . mikään, mitään ei voi aavistella; ei voi miettiä, kaikki vain jotenkin on, ja kuitenkin täytyy miettiä.

Mistä inspiraatio runoihin?
– Hänestä, Nummi sanoo osoittaen Pirkko-vaimoaan.

Muusansa lisäksi Nummi on saanut inspiraatiota muista taiteen alueista; musiikki ja kuva puhuvat ja laukaisevat luomisvimman. Innoitus on herännyt taidenäyttelyissä ja konserteissa, jolloin hän on alkanut usein kirjoittaa paikan päällä. Kreikan matkalla 1970-luvulla Nummea tultiin kieltämään Akropoliilla kun hän käytti sanelukonetta ajatustensa taltiointiin. Kotona Akropoliista syntyi runo.


AVARTUMINEN TOI HELPOTUKSEN

Kun Nummi ymmärsi oikeutensa kahteen rinnakkaiseen näkemykseen hahmottaa maailmaa, helpotus oli ylen suuri. Jännitystila poistui.

– Oli tärkeää sisäistää se kokemus, että rinnakkain voi olla tietoisesti hahmoteltu maailmankuva ja välittömästi koettu mystinen todellisuus.

Unta, onnellista! Yhtäkkiä tunnen: kuollut olen, elän, elän taas! Uudeksi synnyn, kaiken saan uutena itseeni . . eilinen oli vain tuskainen läike menneen ja uuden, punainen hohto kuolleen ja kuolevan silmiin; nyt synnyn uuteen, kaikki jää taaksi, kuolen maiseman syliin, elän. Puhkean nauravaan juoksuun, metsänraja jää, kuolen ja elän.

Lopullinen ymmärrys ei ole vieläkään näyttäytynyt. Agnostisuus ja kaksi maailmankuvaa ovat läsnä. Nummen elämään kuuluvat itsekriittisyys ja tietoinen epäilys.

– Olen agnostikko, mutta en mikä tahansa agnostikko, vaan agnosis-kokemukseeni sisältyvät sekä rationaalinen tietoisuus että se Maisema-kirjan mystinen elementti.

– Monesti tunnen, että joudun kahden maailmankuvan välissä etsimään omaa agnoosistani, omaa epätietoani, Nummi pohtii.


RAAMATUNKÄÄNNÖSTYÖSSÄ LÄHELLE USKONASIOITA

En ymmärrä, mut hiljaa solisee/ kuin vesi läpi sieluni,/ja hiljaa/ nauru halki sielun solisee/ Ma nauran hiljaa, rinnan pakahtuen/ hiljaisuuden solinaan./ Ja monta murheen päivää virtaa unohdukseen;/hymy uusi versoo ruohostoissa./ Mut lehvillä on sateen kyyneleet.

Osallistuessaan raamatunkäännöstyöhön Nummi pääsi isänsä kanssa ensi kertaa puhumaan perin pohjin uskonasioista. Siinä pohdittiin kristinuskon perusteita samalla kun mietittiin oikeita ilmaisuasuja.

Raamatunkäännöstyöhön lähtemistä motivoi aluksi huoli. Runoilija ei halunnut, että vanhaa kaunista Raamattua aletaan muuttaa ja pilata. Kahdessa viikossa mieli muuttui.

– Ymmärsin, että vanha käännös ei ollut enää tämän päivän ihmisille, vaan se pitää uudistaa ja saada ymmärrettäväksi.

Omat pojat olivat usein kuuntelijoina, kun Nummi testasi uutta käännöstä.

Huhtikuun lopussa tunnustettu kirjailija sai elämäntyöstään Agricola-mitalin, josta on aidosti ylpeä:

– Tässä kohdassa asianomaisen kuuluu pohtia, että mahdanko olla tämän tunnustuksen arvoinen. Joka tapauksessa koen tunnustuksen suurena ilona. Olin intensiivisesti mukana raamatunkäännöstyössä.

Lassi Nummen leppoisiin tulevaisuuden suunnitelmiin kirjojen täyttämässä Munkkiniemen kodissa kuuluu vaimon, lasten ja lastenlasten kanssa elämästä nauttiminen sekä omien ja isän arkistojen järjestäminen.

Uudesta runokirjasta kysyttäessä hän vaikenee salaperäisesti. Ehkä jotain on vielä tulossa.

TEKSTI: TEEMU HOLMI
KUVAT: JANI LAUKKANEN