OlenNaisen niksikirja

”Noin 60 % ihmisistä ei käyttäisi sanaa kaunis yli 50-vuotiaasta naisesta. Mitä mieltä sinä olet? Näillä sanoilla varustettu kauneusvoiteen mainos on ollut suurissa mainostauluissa. – – Vastaan heti, että 60 prosentilla on vikaa silmissä tai sitten asenteissa. Olen nähnyt paljon kauniita ikääntyneitä naisia, joiden silmät, hymy ja sisäinen lämpö heijastuvat koko olemuksesta. Voiteet eivät tähän kauneuteen vaikuta, vaikka meikkikin voi toki tehdä jokaiselle hyvää”, kirjoittaa Kirsti Ijäs uusimmassa kirjassaan OlenNainen (Perussanoma).

Teos on syntynyt hänen vetämiensä OlenNainen-tapahtumien innoittamana. Näissä tilaisuuksissa kauniimman sukupuolen edustajat kokoontuvat jakamaan kokemuksiaan naisena olemisen iloista, suruista ja ongelmista, kristillisessä hengessä.

Sanat kauneudesta ja sisäisestä lämmöstä sopivat kuvaamaan myös 72-vuotiaasta kirjoittajasta itsestään välittyvää vaikutelmaa.


PUUKKOA SELKÄÄN, SISKOT

Imatran perheasiain keskuksen johtajan paikalta eläkkeelle jääneellä teologilla on takanaan monipuolinen ura opettajana, lehtorina, työnohjaajana, lähetystyöntekijänä ja perheneuvojana.

Naisen roolien yhteensovittamisen ongelmat ovat tuttuja. Kirsti Ijäs työskenteli Raamattuopiston opettajana, kun Yrjö-puoliso oli sen rehtorina niinä hektisinä vuosina, jolloin opiston vanha opettajakaarti oli loikannut perustamaan Kansanlähetystä.

– Suren, että olin liikaa työssä kiinni, kun lapset olivat pieniä. Meillä oli kotona avoimet ovet. Kerran lössi nuoria nousi meille yläkertaan rappuja pitkin ja yksi pojistamme pani kädet heidän eteensä: ’Ei, ei, ei, tämä on minun kotini!’ Siihen loppuivat avoimet ovet, se oli niin havahduttava kokemus.

– Saimme Raamattuopistolla itsemme aivan uuvuksiin. Ymmärsimme, että osamme on tehty. Evakkokarjalainen mieheni halusi Karjalan suuntaan ja päädyimme Luumäen kautta Imatralle.

Kirsti Ijäs kertoo kokeneensa itsensä tasaveroiseksi miesten kanssa.

– Jotkut feministit asettavat vastakkain naiset ja miehet. Jyrkät sovinistiset ja feministiset kannanotot ja ottelut eivät rakenna yhteyttä vaan repivät ja hajottavat.

– Myös naiset voivat olla toisilleen erittäin kovia, kateellisia ja inhottavia. Siitä selkään puukottamisesta, selän takana puhumisesta ja toisten kampittamisesta meidän naisten olisi tarpeellista puhua keskenämme.


RAKKAUDEN LAHJATTOMAT

Opettajaäitinsä kanssa varttunut Kirsti Ijäs käsitteli kirjassaan Sukupuu (2003) eri aikakausien merkitystä ihmisen käytökselle. Hänen mielestään ajan hengen vaikutuksista perhe-elämään keskustellaan liian vähän.

– Suomalaiset ovat ajautuneet hirvittävän individualistiseen elämänmuotoon – kaikenlaisen sitoutumisen välttelemiseen.

– Ei tarvitse mennä kovinkaan paljon ajassa taaksepäin, kun tässä maassa löytyi ihan toisella tavalla kykyä yhteisvastuuseen ja sitoutumiseen. Nykyään pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat ihmissuhteissa ylitsepääsemättömiltä. Tahtotila ongelmien selvittämiseen näyttää puuttuvan, perheneuvoja näkee.

Kirsti Ijäs oli työryhmässä, joka laati piispojen perhe-elämän kannanoton Kasvamaan yhdessä (1984). Siinä puhuttiin hänen mukaansa selkeästi, kuten myös piispojen tuoreessa Rakkauden lahja -kannanotossa, kristillisen avioliiton ihanteista.

– Obama sanoi, että taloudellisessa ahneudessa on tullut raja vastaan. Myös ihmissuhteiden ’vapaudessa’ ja vapaassa vaihtelussa voi tulla pysähtymisen aika, sillä monet hakevat rajojaan täysin hukassa, ymmärtämättä mikä on oikein ja väärin.


ITKEVÄN MIEHEN KAUHEA PAIKKA

Perhekriisissä pitää malttaa miettiä, mikä on mennyt pieleen ja katsoa, miten tästä eteenpäin. Kriisin keskellä ei tulisi koskaan tehdä suuria ratkaisuja, esimerkiksi erota, kokenut perheneuvoja korostaa.

Nykymiehet ovat valmiimpia hakemaan apua ongelmiinsa. He osallistuvat lastensa hoitoon ja elämään ja jakavat vastuun taakkaa kotirintamalla.

– Vanhemman polven miestä ei tahtonut saada perheneuvontaan ennen kuin vaimo oli lähtenyt. Sitä ennen he sanoivat, että ’jos sulla on ongelmia, niin mene vaan yksin’. Vaimon lähdettyä he tulivat ja sanoivat, että nyt pitäisi tehdä jotakin, mutta usein se oli myöhäistä. Miehen itku oli silloin sydäntä särkevää.

Kriisi voi pakottaa henkiseen tai hengelliseen muutokseen.

– Uusi, hyvä elämä ei ehkä ala ennen kuin ihminen kokee surua ja depressiota siitä, mitä kaikkea hän on tehnyt. Siinä tilanteessa moni oivaltaa vähän kuin tuhlaajapoika sikojen kaukalolla, että eihän tämä ole minun paikkani.

– Ensin tulee katumus ja sitten halu tehdä parannus. Psykologia puhuu kriisistä ja muutoksenhalusta.

Kirsti Ijäs on havainnut, että psykologiset viisaudet pitävät usein yhtä Jumalan Sanan kanssa. Psykologisen tietämyksen kenttä on tosin yhtä kirjava kuin kirkonkin teologinen kartta. Jotkut terapiakoulukunnat vastustavat uskontoa ja riitelevät keskenään – ”kuin teologit!”.

– Psykologisesta tiedosta ja maallisista elämänviisauksista on kristityille paljon ammennettavaa. Mutta me kaipaamme enemmän kuin elämäntaidon opit voivat antaa: jumalasuhdetta.


TURHA KAIVAA VERTA NENÄSTÄ

Kirsti Ijäksellä on ollut kaksi hengellistä kotia: Kansan Raamattuseura ja Suomen Raamattuopisto. Hän luonnehtii itseään ”teologiseksi sekoitukseksi”, joka tarvitsee sekä raamattuseuralaisen ehdotonta armonjulistusta että raamattuopistolaisen selkeää opillisuutta.

”Viidennen herätysliikkeen grand old ladyksi” kutsuttu rouva tuntee toisinaan surua kirkon sisäisistä kiistoista ja uskovien riidoista. ”Varsinkin jos itse sotkeudun niihin.”

Hän on kokenut tulleensa välillä väärinymmärretyksi: keskustelukumppani on saattanut sivuuttaa kevyesti koko hänen elämänkokemuksensa, jos tämä on edustanut erilaista linjaa Raamatun tulkinnassa.

Aito dialogi – asettuminen keskustelemaan rakentavasti – vaatii Kirsti Ijäksen mukaan uskallusta. Jos pelkää toisen alkavan käännyttää, ei synny avointa keskustelua. Jos taas alkaa käännyttää tiukasti toista, ei siitäkään hyvää seuraa.

– Luotan, että eheyttä ja yhteyttä voi syntyä kirkossa erilaisten suuntausten välille. En silti halua olla sinisilmäinen ja liian optimistinen. Vastakkainasetteluita on ollut alkukirkon ajoilta asti.

– Olen ollut joskus aika rohkeakin keskustelija, mutta se on edellyttänyt, että eri tavalla ajatteleva on kunnioittanut minua. Kun kohtaan pilkkaa ja väheksyntää, vetäydyn keskustelusta. Siitä ei tule kuin paha mieli, jos lähtee kaivamaan verta nenästään, Kirsti Ijäs huokaa.

Hän ihmettelee, miksi kirkossa saa kovin helposti fundamentalistin leiman, kun sanoo vain pitävänsä kiinni Raamatusta.

– Eikö Raamattu kuulu kuitenkin kirkkomme perustoihin? Toivon, että tämä muistettaisiin aina kaiken kirkon työn lähtökohtana. Meistä jokainen on kutsuttu tutkimaan Sanaa rukoillen.


SIELUNHOITAJA EEVAN SUKUPUUSTA

Omissa kriiseissään ja elämänmurroksissaan, ”joskus aika syvissäkin masennuksen hetkissä”, rukous on ollut sielunhoitajalle ”suuri lahja”.

– Aika ajoin uskoni on horjunut, on sitä koeteltu monella tapaa. Pahimmat kriisini olen kokenut, kun olen nähnyt oman pahuuteni tai kristittyjen joukosta löytyvän pahuuden. Ovathan ne surullisia hetkiä, mutta silloinkin saamme etsiä valoa Sanasta.

– En voi kerskua hengellisellä elämälläni, mutta minua on auttanut suunnattomasti se, että olen kasvanut käsittelemään asiat Jumalan kasvojen edessä. Olen oppinut pyytämään anteeksi ja ehkä antamaankin anteeksi.

– Olen loppuun saakka syntinen, Aatamin ja Eevan sukupuusta. Mutta siitä toivosta en luovu, että minun Jumalani ja Vapahtajani on tullut pelastamaan ihmiset siitä pahasta, mitä he ovat saaneet aikaiseksi. Ilman tätä uskoa olisin hukassa, lempeästi hymyilevä nainen vakavoituu.

Sielunhoitaja ei ole aina löytänyt sielunhoitajaa, kun olisi sellaista itselleen tarvinnut.

– Minulle on onneksi annettu matkan varrelle tärkeitä ystäviä, joiden kanssa olen voinut keskustella kaikesta ja rukoilla yhdessä, kiittää Kirsti Ijäs.

TEKSTI JANNE VILLA
KUVA VESA LINNA