Pappipari muutti yhteisöön ja pölkkysavisaunaan

– Olen saanut koulutuksen lähes kaikkiin kirkollisiin tehtäviin, kuten suntion, nuorisotyönohjaajan, diakonin ja papin, mutta urahuippuni saavutin lähetystyöntekijänä, toteaa Lemu-Askaisten entinen kirkkoherra Veikko Aro-Heinilä.

Hän pitää yhdessä vaimonsa kanssa kristityn tärkeimpänä työnä evankeliumin eteenpäin viemistä.

– Valitettavasti tämä missio on kirkon piirissä hämärtynyt. On unohdettu tärkeä vastuu. Lähetystyö ei tunnu seurakunnissa kirkon päätehtävältä.

Veikko Aro-Heinilä teki toistakymmentä vuotta lähetystyötä Keniassa ja Tansaniassa puolisonsa kanssa. Heidän lähettäjiään olivat Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ja Suomen Lähetysseura, jonka kasvatus- ja koulutusyksikön päällikkönä teologian tohtori Irja Aro-Heinilä nykyään työskentelee.

Nyt työt ovat erottaneet pariskunnan arkipäiviksi eri paikkakunnille – Livonsaareen ja Helsinkiin.

– Välillä mietimme, että onko tässä mitään järkeä. Olemme kuitenkin sellaisia, että heittäydymme elämän virtaan ja uskomme, että tarkoitus selviää myöhemmin, Irja Aro-Heinilä hymyilee.

Pojat perustivat
yhteisön

Aro-Heinilöiden kahdella pojalla ja tyttärellä on jokaisella jo omat perheet. Heistä agronomi Esa Aro-Heinilä ja sosiaalipsykologi Timo Aro-Heinilä lähtivät perustamaan Livonsaareen kestävän elämäntavan tuottaja- ja asuinyhteisöä, yhteisomisteista luomutilaa ja ekorakentamisen koealuetta vuonna 2004.

– He pyysivät myös meitä mukaan luvaten vaihtaa vaippoja sitten, kun tulisimme vanhoiksi, naurahtaa Irja Aro-Heinilä.

Tarjoomus osui ydinkohtaan ja vetosi vahvasti.

– Olemme aina tahtoneet tukea lastemme ponnistuksia kaikissa vähänkin järkevissä yritelmissä, joten päätimme muuttaa Livonsaareen. Meistä tämä on kannatettava asia, toteaa Veikko Aro-Heinilä.

Yhteisöä yhdistää vahva pyrkimys irrottautua rahan hallitsemasta elämäntyylistä.

– Elämässä kaikki muu on niin paljon tärkeämpää. Raha on asioiden hoidossa välttämätöntä. Sitä tarvitaan perustarpeisiin ja lähimmäisistä välittämiseen.

Niinpä kirkkoherra päätti viime vuonna alkaa rakentaa yhteisökylän tontille ympyrän muotoista savipölkkysaunaa. Se saa myöhemmin seuraa varsinaisesta päärakennuksesta ja autotallista.

Mäelle nousee kolme majaa Raamatun kirkastusvuorikertomuksen tapaan.

Rakentaminen
on seikkailu

Lähetystyön vuodet tutustuttivat afrikkalaiseen tapaan rakentaa. Rakentamiseen liittyivät pitkälti myös Veikko Aro-Heinilän tehtävät ulkomailla.

Kalliolle kohonnutta pölkkysavisaunaa Irja Aro-Heinilä luonnehtii rakentamisen seikkailuksi. Siinä ovat löyly- ja pesutilojen lisäksi huone ja vinttitila.

Seinässä näkyy puupölkkyjä ja savilaastia, joka koostuu kalliomurskeesta, savesta ja vedestä. Sekoituksessa on mukana myös hieman sahanpurua. Lehmän lantaakin on käytetty.

– Minä keskityin seinien muuraamiseen, eikä jälki ole lainkaan hullumpi, savupiipunkin työstänyt Irja Aro-Heinilä toteaa iloisesti.

Diplomi-insinööritytär katsasti rakennustekniikkaa ja -tulosta, eikä tyrmännyt kumpaakaan. Materiaalit hankittiin lähiseudulta, osa ylijäämävarastoista ja jätepuusta. Akku antaa virran lamppuihin ja keittiön laitteisiin, sillä osa yhteisöstä ei ole liittynyt sähköverkkoon.

– Tänne suunnitellaan myös tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa, Veikko Aro-Heinilä kertoo.

”Meillä on aina
vilskettä”

Kirkkoherra muutti vakituisesti pölkkysavisaunaansa viime toukokuussa.

Kaakeloitu pesutila ajaa toistaiseksi pienen keittiön virkaa. Pehmoiset patjat antavat yöunet vintillä.

Pientä huonetta somistavat Afrikasta tuodut seinävaatteet, yksinkertainen pöytä, pari tuolia ja penkki. Tiilimuurin lämpöä on tarvittu kylminä kesäpäivinä.

Aro-Heinilät eivät pidä yhteisössä asumista erikoisena elämäntapana. Kumpikin heistä on jo lapsuuden kodissaan tottunut siihen, että väkeä tulee ja menee.

Livonsaaressa Aro-Heinilöillä on oma tontti omassa rauhassa. Yhteisö nimittäin omistaa maapinta-alaa noin 60 hehtaaria, josta peltoa on 20 hehtaaria, metsää 28 hehtaaria ja kitukalliota 10 hehtaaria. Lisäksi tilaan kuuluu osuus 108 hehtaarin merialueeseen.

Yhteisökylässä on tällä hetkellä pölkkysavisaunan lisäksi kaksi asuinrakennusta, maatalousrakennuksia sekä savusauna. Rakenteilla on kuusi uutta taloa.

Suurin osa asujista on akateemisesti kouluttautuneita. Lisäksi joukkoon kuuluu käsityöläisiä, kuten kuppari, satulaseppä, leipoja sekä hirsirakentaja.

Yhteisökylän osayleiskaavassa alueelle on varattu rakennuspaikkoja 19 asuinrakennukselle, kolmelle yhteisrakennukselle sekä liikerakennuksille.

Yhteisössä on
eri uskontoja

Livonsaaren yhteisökylän peltoja hoidetaan niin, että niitä voidaan pian virallisesti kutsua luomupelloiksi.

Pelloista on jo saatu vihanneksia ja kasviksia.

– Elämme vuodenaikojen mukaan ja käytämme mahdollisimman paljon kauden luonnontuotteita. Syksyllä sienestämme ja marjastamme ahkerasti. Voikukat ja savikat hyödynnän myös, Irja Aro-Heinilä kertoo.

Yhteisöön kuuluu eri uskontojen edustajia ja uskonnottomia.

– Me tahdomme omalla työllämme ja toisten auttamisella välittää kristillisiä arvoja. Opettelemme myös jatkuvasti toinen toistemme kunnioittamista.

Pojista Timo Aro-Heinilä pitää kodissaan kaikille avointa raamattupiiriä. Myös Veikko ja Irja Aro-Heinilä alkavat pitää hartauksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia kodissaan viimeistään silloin, kun heidän päärakennuksensa aikanaan valmistuu.

Hullunhauskoja
unelmia

Työ pariskunnalta ei lähiaikoina lopu, koska suunnitelmissa on siis vielä rakentaa Livonsaaren mäelle päärakennus ja autotalli. Kumpikin tekee tahollaan työtä, joka ei rajoitu virka-aikaan.

Rivien välistä voi lukea, ettei työnarkomania ole aivan vieras käsite. Kumpikin myöntää, että on vaikea olla tekemättä mitään.

Lähtevätkö Aro-Heinilät vielä joskus lähetystyöhön?

– Ei sekään mahdotonta ole. Tansaniassa olimme kyllä aika rankoissa ilmasto-olosuhteissa. Jos lähtisimme uudestaan, terveydentilan pitäisi olla erittäin hyvä, pohtii Irja Aro-Heinilä.

Kun Livonsaaren rakennusprojektit valmistuvat, teologian tohtori haluaisi löytää enemmän aikaa kirjoittamiseen. Nikkaroimisesta hän tuskin saa tarpeekseen.

– Voisin tehdä vaikka saunalautan, jolla sitten joskus puksuttelisin meren aalloilla!

Kirkkoherra saattaisi puolestaan rakentaa oman puuveneen.

Mummun ja papan esimerkistä 7-vuotias lapsenlapsikin tarttui Livonsaaressa vasaraan. Irja Aro-Heinilä kertoo, että hän oli löytänyt kaksi lautaa ja pari naulaa sekä nikkaroinut niistä ristin.

– Sen hän antoi meille ja sanoi, että ”tää risti suojelee ja varjelee teitä”.

Ristillä on kunniapaikka talon seinustalla.

Teksti ja kuvat Erja Taura-Jokinen