Pilvimuurista valo välähtää

Turkin Ankarassa vuonna 1950 syntyneen Mazhar Albekoglun isä oli uskonsa Allahiin menettänyt ateisti-kommunisti, äiti muslimi. Levottomasta lapsesta tuli holtiton hippi.

Poika alkoi karkailla kotoa jo 14-vuotiaana. Hän ei halunnut käydä koulua, eikä viihtynyt töissä. Päämäärätön, rahaton ja ruuaton liftailukin voitti nämä tylsyyden huipentumat.

Länsimaailmaa 1960-luvulla ravistanut nuorison kapina ja hippiaate rantautuvat Turkkiin. Myös bilehile Mazhar uskoi epämääräiseen ”ilmassa leijuvaan tunteeseen”, rauhan, rockin ja rakkauden kukkaisfilosofiaan: ”make love, not war”.

Olkoonkin mahdollisimman usein sekaisin kuin seinäkello hän arveli olevansa 17-vuotiaana ”mieleltään aito buddhisti”, jolla ei ole muuta jumalaa kuin oma itsensä. Kannabiksen käryttelijälle meditointi on mainio tekosyy.

Pitkätukalle annetaan suosikkidiskossaan kunnianimi ”hippien kuningas”. Sitä nuorukainen kantaa ylpeänä, vielä värikkäiden vaellusvuosien alussa.

Lamppu Laamanen on kirjannut koko selviytymis- ja seikkailutarinan teokseksi Paljain jaloin – Mazhar Albekoglun ihmeellinen elämä. Siitä käy ilmi, että jo kunnioitettavan muisteluiän saavuttaminen on suorastaan Herran ihme. Niin koville hipin henkikulta ja ruumisparka joutuivat, kun niitä kaltoin kohdeltiin kaikilla käden ulottuville saaduilla, päihteiden sekakäyttöön soveltuvilla kemikaaleilla sekä äärikokemuksilla.

Häivähdys Jumalasta lyö kuin miljoona volttia

Liftatessaan kerran läpi Euroopan Mazhar sai mystisen kokemuksen astuessaan Amsterdamissa entiseen kirkkoon, nykyiseen Paradiso-klubiin. Siellä soi Moody Bluesin Nights in White Satin.

Kulkuri kuulee, kuinka joku yrittää kertoa laulun kautta rakastavansa häntä. Sen täytyy olla Jumala, kukaan muu ei pysty tällaiseen. Mies ei ajattele mitään uskontoa, ainoastaan sitä että tämä Jumala kuljettaa häntä, rakastaa ja lähettää tarvittaessa apua.

”Olenko tulossa hulluksi? Jokin voima ympäröi minut ja tietää minusta kaiken. Yritän hyvin varovasti koskea jotakin jossakin kaukana, perimmäistä hyvyyttä. Jumalaa, jotakin joka on kaikkialla… Kun ymmärrän Jumalan olevan olemassa niin se ymmärrys lyö kuin miljoona volttia”, Mazhar kokee.

Hän ei tiedä, miten käsittelisi hengellisiä tuntemuksiaan. Taivaaseen pääsy kun ei kiinnosta, vain tämä elämä. Väsyessään aina välillä kiertämiseen kulkuri käy kääntymässä koti-Turkissa, huomatakseen haluavansa palata takaisin tien päälle.

”Viina ja huumeet pelastivat henkeni”

Huumehörhöillä on merkillisiä kokeiluja. Kerrankin Mazhar on kaveriensa kanssa kolme viikkoa ilman ruokaa: ”Me olemme erilaisia, korkeammalla, emme syö vaikka jotkut tarjoavat ruokaa. Viikon jälkeen aika alkaa hidastua, meistäkin tulee hitaita, hyvin hitaita, emme liiku vaan säästämme energiaa ja poltamme hashista. Elämä on hienoa, kun ruoasta ei tarvitse enää välittää.”

Lentoliput Israeliin jäävät käyttämättä, kun hippi unohtuu päiväkausia huumematkalle. Selvittyään siltä lehdessä lukee, että palestiinalaiset ovat ampuneet juuri häneen koneeseensa menneitä ihmisiä.

– Viina ja huumeet pelastivat henkeni. Kiitos viina ja huumeet, Mazhar muistaa iloinneensa pelastajanaan pitämistään päihteistä, vaikka ne saattoivat hänet teinivuosista lähtien kerta toisensa jälkeen kuoleman rajamaille.

Etsiipä hippi hetkellistä pelastusta uskonnoistakin. 26-vuotiaana Mazhar Albekoglu asuu Hare Krishna -temppelissä Teheranissa. Hän katselee ikkunasta ”tavallisia oikeita ihmisiä”. He menevät töihin ja takaisin, syömään ja kahville, kyläilemään. Munkkikokelas tajuaa, ettei hänellä ole mitään yhteistä muiden kanssa, hän on eri planeetalla ja katselee kummajaisia. Ei, hän itsehän se kummajainen on!

”Ja nuo tuolla ulkona, he elävät oikeaa ihmiselämää eikä minulla ole mitään kosketusta heihin. Kaikki on poikki, sahattu, katkaistu, sahattu, en ole enää yksi heistä, en ole enää ihminen ja sitä minä en kestä.”

Kreikasta Intiaan paljasjaloin seitsemässä kuukaudessa kävelevä hippi jatkaa eteenpäin muistamatta tai välittämättä missä maassa milloinkin on. Pilvilinnat ovat kaikkialla samanlaisia.

Rakkaus leviää  täimyrkynkin myötä

Intiassa joku eurooppalainen nuori nainen kertoo Mazharille asuvansa kristittyjen noin 40-päisessä yhteisössä. Pienessä savitalossa tarjotaan joka ilta lämmin ateria; kitara soi ja laulu raikaa. Mitäpä lopen uupunut hippi enää enempää elämältä kaipaisi kuin paikan, jossa ”rakkaus on ainoa lakimme!”

Jumala murtautuu läpi pilvilinnan muurien, kemiallisten ja psyykkisten lukkojen. Mazhar muuttaa Jeesus-hippien yhteisöön, lukee Raamattua ja rukoilee. Hän käy katsomassa vankilaan joutunutta huumekaveriaan ja ohjaa tätäkin ”kokeilemaan Jeesusta”. Miehen yksinkertainen evankeliumi on sama tänäänkin:

– Sitä on kristinusko, että annetaan kaverille toinen mahdollisuus!

Täyttäessään 29 vuotta Mazhar siistiytyy juhlan kunniaksi yhdessä hippikommuunissa asuvan Tarjan kanssa. He levittävät täimyrkkyä toistensa hiuksiin ja poimivat niistä ”päästäisen kokoisia” täitä. Ja rakastuvat.

”Päivät kuluvat hissukseen ja tulemme jotenkuten toimeen emmekä näe suoranaisesti nälkää. Istumme ihmisten kodeissa ja rannoilla ja kerromme, uskostamme Jeesukseen, me lähetyssaarnaajat.”

Tarjan ja Mazharin viisi yhteistä lasta syntyvät Helsingissä, Intian Goassa, Nepalin Katmandussa, Intian New Delhissä ja taas Helsingissä, jonne seitsemän vuotta yhdessä kiertäneet katuevankelistat asettuvat vuonna 1987.

Hippikommuuneissa, kristillisissäkin, sattuu ja tapahtuu. Vuonna 1984 Mazharista tulee Nepalissa tuplaisä, kun ensin Tarja synnyttää tyttären ja kommuunin juhlissa kohdattu amerikkalainen Julie kolmen kuukauden kuluttua pojan. Mazharin rinnalla monenlaista kokenut ja kestänyt Tarja imettää molemmat vauvat, kun Julie kokee tarpeelliseksi matkustaa Kiinaan ja Tiibetiin.

Julie ja Matthew katoavat Mazharin maisemista yli 20 vuodeksi, mutta vuonna 2006 hän saa parhaan isänpäivälahjansa, kun poika ottaa yhteyttä.

Kristus kuuluu kukkaiskansalle

Entä miten sujui hippipariskunnan sopeutuminen Suomeen? Tarja aloitti vuonna 1991 teologian opiskelut ja valmistui vikkelästi papiksi helsinkiläiseen Käpylän seurakuntaan, missä työskentelee edelleen.

Mazhar on tehnyt lukuisia, usein evankelioivia nukketeatteriesityksiä sekä opettanut käsinukkien tekemistä. Hän on työskennellyt Kansan Raamattuseuran yhteydessä toimivan Teatteri Valkovillankin kanssa.

Kirkon tiedotuskeskus on julkaissut videoita Mazharin esityksistä, jotka pohjautuvat Raamatun kertomuksiin. Uudenmaan taidepalkinto ”monipuoliselle nukketaiteilijalle” myönnettiin vuonna 2004.

Hän on järjestänyt Helsingissä lukemattomia monikulttuurisia, musiikillisia illanviettoja. Mies tunnetaan siitä, että hän sulkee suosioonsa kaikenlaiset tyypit ulkomuotoon katsomatta. Jos joku haluaa puhua perimmäisistä kysymyksistä uskoaan peittelemättömän Jeesus-hipin kanssa, tämä on aina valmis kertomaan ystävällisesti oman tiensä Jumalan luo ja opastamaan muitakin Jeesuksen yhteyteen.

Niin kuin Jeesus-hipit löysivät aikanaan yhteiskunnan marginaaliin ajautuneen hipin aika kaukana vakiintuneista kirkollisista kuvioista, kohtaa Mazhar nyt tunnustavana kristittynä sellaista vaihtoehtoväkeä ja kadun kansaa, joka harvemmin kirkon penkkiin eksyy.

Tuhlaajapoikana pitkin maita ja mantuja taivaltanut Jeesus-hippi rouheine ystävineen ja tarinoineen näyttää sellaiselta, että tasaisempaa tietä taivaltaneet isoveljet ja -siskot saattavat ihmetellä hänen uskovaisuuttaan, kun siitä saavat kuulla. Tuon on kyllä täytynyt pelastua yksin armosta!

– Jotkut uskovaiset eivät voi vieläkään hyväksyä minua ja elämääni, joka ei ole ollut yhtä hyvää, kaunista ja kivaa kuin heillä. Mutta minulla on ollut tällainen tie, ja on siihenkin sisältynyt paljon kaunista.

– Ihmisille on annettu monesti malliksi hyvin kapea tapa uskoa. Haluan kertoa Jeesuksesta niillekin, jotka eivät sovi perinteisiin malleihin, joihin en itsekään ole koskaan mahtunut.

– Pääasia elämässäni on usko Jeesukseen. Meidän täytyy luottaa häneen. Hän haluaa meille hyvää. Usko ei ole mikään diili, jossa minä annan Jumalalle jotakin, jotta hän antaisi sitten jotakin minulle. Jumala antaa meille kaiken. Siksi annan kaiken kunnian yksin hänelle, Mazhar pohtii leveästi hymyillen.

Porvarillistu tai kuole?

Hipeille on tavattu sanoa perinteisesti, että ”aja tukkasi ja mene töihin!”. Taiteilija ja taivaanrannanmaalari Mazhar ei ole tavalliseen työelämään koskaan asettunut, vaikka onkin tuhansia taide- ja viihdekeikkoja toteuttanut.

Hänen vanhat huumeveikkonsa ovat jo ajat sitten kuolleet, seonneet tai sopeutuneet porvarillisempaan elämänmuotoon eli ”myyneet itsensä kapitalismin kauppamiehille”. Selvittyään ”rotan elämästään” ja huumesekoiluistaan Jeesus-hippiä puhuttelevat yhä Mestarinsa sanat:

”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.”

Mazharin kullekin päivälle on riittänyt murhetta ja iloa huomispäivästä huolehtimattakin. Hänestä on huolehdittu niin vähäuskoisena, uskosta osattomana kuin uskovanakin.

– Olen halunnut säilyttää köyhän ja vaatimattoman elämänmuotoni. Kukaan ei voi palvella Jumalaa ja mammonaa. Sen Jeesuksen sanan olen sentään ottanut aina tosissani, vaikka monen muun opetuksen seuraamisessa olenkin epäonnistunut, Jeesus-hippi nauraa, ja haastaa yhä myös materiaan kiintyneet ja kiinnittyneet kristityt.

Teksti: Janne Villa

Kuvat: Jani Laukkanen