Pipariprinsessa tuli jouluksi kotiin

Oli helmikuu 2007 ja Nummelassa oli aurinkoinen pakkaspäivä. Virpi Nyman oli tullut Tihku-koiran kanssa lenkiltä ja ryhtyi kirjoittamaan adoptioaiheista nettipäiväkirjaansa:

”Missähän olet, lapseni? Oletko jo syntynyt? Todennäköisesti lämpötila siellä, missä olet, on paljon korkeampi kuin täällä, valkoisen lumen maassa. Silti en malta odottaa, että saan vetää sinua pulkalla perässä, rakentaa lumiukkoja tai opettaa hiihtämään. Älä huoli, villasukkia ja lapasia tulee kyllä riittää, siitä äiti pitää huolen. ”

Virpi ja Juhana Nyman olivat vuotta aiemmin ryhtyneet monivaiheisen prosessin adoptoidakseen lapsen ulkomailta. Edessä oli kuitenkin vielä pitkä odotus, ennen kuin he ensimmäisen kerran näkivät lapsensa.

Etelä-Afrikka nousi yli muiden

Virpi, 36, on pappi ja työskentelee Kansan Raamattuseuran koulutuskeskuksessa. Juhana, 33, toimii tiekoneasiantuntijana espoolaisessa yrityksessä.

Naimisiin he menivät kahdeksan vuotta sitten. Kun lasta ei parin vuoden yrityksen jälkeen alkanut kuulua, he hakeutuivat tutkimuksiin, joiden perusteella Virpi alkoi syödä hormoneja.

Kun se ei tuottanut tulosta, Nymanit päättivät, etteivät halua jatkaa lapsettomuushoitoja pitemmälle. Syntyi idea kansainvälisestä adoptiosta.

– Kun ei ollut mikään pakko saada juuri sitä biologista lasta, Juhana sanoo.

– Ajattelimme että ehkä Jumala haluaa johdattaa meidät vanhemmiksi adoption kautta, Virpi sanoo.

Ulkomailta voi Suomessa adoptoida kolmen palvelunantajan kautta. Nymanit valitsivat Interpedian.

Kohdemaata pohdittaessa harkittiin Thaimaata ja Etiopiaa, mutta pian Etelä-Afrikka alkoi nousta yli muiden. Interpedia tekee siellä yhteistyötä kristilliseltä arvopohjalta toimivan Abba Adoptions -järjestön kanssa. Selkeästi kristillinen yhteistyöjärjestö vaikutti Nymanien maavalintaan.

– Kuulimme että päätös lapsen tulevasta perheestä tehdään Abbassa rukoillen, mikä tuntui meistä hyvältä Jumalan johdatuksen paikalta, Juhana sanoo.

Odotusvaiheesta toiseen

Adoptiovanhempien on aluksi käytävä läpi noin vuoden mittainen adoptioneuvonta. Sitten anotaan adoptiolupaa. Lupa-anomuksen käsittely kansainvälisen lapseksi ottamisen lautakunnassa kestää useita kuukausia.

Nymanien odotusprosessi nytkähti eteenpäin kesäkuun 2007 lopulla, kun heidän adoptiolupa-anomuksensa hyväksyttiin.

”Nyt siis keräämme tarvittavia papereita ja Interpedia postittaa ne Etelä-Afrikkaan. Sitten vain odottamaan”, Virpi kertoi blogissaan.

Lääkärintodistusten, rikosrekisteriotteiden, suosituskirjeiden ja muiden vaadittavien dokumenttien joukossa oli kansio, jossa Virpi ja Juhana kertoivat itsestään tekstein ja valokuvin. Kun lapselle valitaan sopivaa perhettä, tämä ”profiiliksi” kutsuttu kansio on ratkaisevassa asemassa.

Abba Adoptions edellyttää vanhemmilta kristillistä vakaumusta. Ohjeita seuraten mukaan Virpi ja Juhana kirjoittivat kirjeen, jossa kertoivat kristillisestä uskostaan.

– Monille, jotka harkitsevat adoptiota Abban kautta, tämä on kova paikka. Nettipalstalla keskustellaan, että ’olenko tarpeeksi kristitty’. Kuitenkin tavallinen suomalainen usko riittää, Juhana sanoo.

Tiedossa oli, että jotkut olivat saaneet tiedot lapsesta jo parin kuukauden kuluttua siitä, kun paperit olivat lähteneet ulkomaille. Nymanit olivat alussa hyvin optimistisia, vaikka tiesivät että lasta voi joutua odottamaan reilusti yli vuodenkin. Kuukaudet vierivät eikä kaivattua puhelua Interpediasta tullut.

”Pitkästä aikaa surffailin taas adoptioaiheisilla sivuilla. Ja mitä löytyikään palvelunantajamme Interpedian sivuilta: ei nimeämiä tänä vuonna! Nyt kolahdin tunnepuolella monttuun”, blogissa kipuiltiin marraskuussa.

Koko ajan oli oltava valmiustilassa, sillä kahden viikon kuluttua siitä, kun tieto tulee, vanhempien on oltava Etelä-Afrikassa lasta vastaanottamassa. Töiden kannalta se oli hankalaa varsinkin Virpille. Vuoden 2008 helmikuussa hän jättäytyi puoliaikaiseksi työntekijäksi.

Elokuussa tuli täyteen vuosi paperien lähettämisestä. ”Alkaa olla yhä vaikeampi vastata siihen tuttuun, nyt jo niin ärsyttävältä tuntuvaan kysymykseen ’kuuluuko mitään uutta’”, Virpi tunnusti nettipäiväkirjassaan.

Lokakuun 10. päivä, Juhanan syntymäpäivänä ”se puhelinsoitto” viimein tuli. Nymaneille kerrottiin, että heitä odottaa Johannesburgissa kuuden kuukauden ikäinen tyttövauva.

”MINUSTA TULEE ÄITI!” Virpi riemuitsi blogissaan. Tuskastuttavat odotukset kuukaudet olivat enää kalvakka muisto.

Illalla he korkkasivat tätä hetkeä varten varaamansa kuohuviinipullon ja katselivat ensimmäisiä kuvia tyttärestään, joka sai lempinimen Pipariprinsessa.

Sievä kuin nukke

Lapsi luovutettiin Nymaneille Pretoriassa Abba Adoptions -järjestön toimistossa heidän Etelä-Afrikan vierailunsa neljäntenä päivänä.

– Tyttö tuli huoneeseen hoitajan sylissä ja hoitaja antoi hänet minulle, kuten etukäteen oli sovittu. Minusta tuntui hyvin luonnolliselta, että hän oli siinä sylissäni, Juhana kertoo.

– Saimme hoitajilta kaikenlaista hyödyllistä tietoa tytön rutiineista ja tähänastisesta hoidosta ja jotain muistoja. Sitten he jättivät meidät kahden. Siinä sitten tutustuimme hiljalleen. Tyttö ei tuntunut pelkäävän, mutta katseli kyllä ihmetellen, Virpi kertoo.

Hoitajat olivat kuvanneet Pipariprinsessaa helpoksi lapseksi, joka nukkuu ja syö hyvin, minkä Virpi ja Juhana pian huomasivat todeksi. Öitä ei ole tarvinnut valvoa.

– Työmme tukijat Kansan Raamattuseurassa ovat varmaan rukoilleet meille hyväunista lasta, Virpi kiittää.

Virpi ja Juhana pitävät itseään enemmän järki- kuin tunneihmisinä. Aluksi he tarkkailivat itseään huolestuneina, kun eivät kokeneet toivomaansa hyökyvää rakkauden tunnetta lasta kohtaan. Ilo pipariprinsessasta oli kuitenkin ilmeinen jo ensimmäisestä päivästä.

”Minusta on ollut suloista aamuisin katsoa, miten yleensä niin huono aamuherääjä mieheni hymyilee ensimmäiseksi herätessään, kun näkee pienen tyttönsä kasvat edessään”, blogimerkintä Etelä-Afrikan ajalta kertoo.

Ikimuistoinen hetki oli, kun Virpi ja Juhana Johannesburgissa tuomarin edessä saivat tytön virallisesti omakseen.

Kolmiviikkoisen Etelä-Afrikan vierailun toisella viikolla Nymanit tapasivat tyttärensä biologisen äidin Johannesburgissa lastenkodissa, jossa lapsi oli viettänyt ensimmäiset kuusi kuukautta.

– Tällainen mahdollisuus on harvinainen. Biologinen äiti oli itse toivonut kohtaamista, mikä osoittaa vahvuutta, sillä tilanne oli hänelle silminnähden niin vaikea, että meillekin tuli pala kurkkuun, Juhana kertoo.

– Biologisen äidin oma sosiaalihoitaja oli koko ajan hänen vierellään, eikä häntä tämänkään jälkeen jätetä yksin. Abba käyttää paljon aikaa ja voimavaroja syntymä-äitien ohjaukseen, koulutukseen ja siihen, että heitä kohdellaan arvokkaasti, mikä tuntuu meistä tietysti hyvältä, Virpi sanoo.

Virpi ja Juhana ovat sitoutuneet lähettämään biologiselle äidille valokuvia ja kirjeitä adoptiojärjestön kautta, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta.

Nymanit palasivat Suomeen marraskuun lopulla. Pipariprinsessa on hurmannut kaikki sukulaiset ja ystävät suurilla ruskeilla silmillään, hymyllään ja jokeltelullaan.

”Paras kommentti on erään ystävän pieneltä tyttäreltä, joka näki Pipariprinsessan kuvan ja tuumi: ’Voi miten sievä nukke! Minäkin haluan tuommoisen!’”, blogissa kerrotaan.

Onnitteluja on tullut myös tuntemattomilta, jotka olivat nettipäiväkirjasta seuranneet odotusta ja lapsenhakumatkaa.

Tyttö on kulkenut rukouksissa niin Etelä-Afrikan kuin Suomen päässä, Nymanit toteavat.

Uudenvuodenpäivänä lapsi kastetaan Nummelan kirkossa jumalanpalveluksen yhteydessä. Kasteen toimittaa Juhanan isä, rovasti Hannu Nyman.

Lapsen etunimeksi tulee Karabbo. Syntymä-äidin antama afrikkalainen nimi tarkoittaa suomeksi vastausta.

Teksti Kristiina Miettinen
Kuvat Jani Laukkanen