Pirjo Kukkonen: Ei elämä lopu työn menetykseen

Kontiolahden Lehmossa ja Joensuussa toimivat vielä muutamia vuosia sitten Perlos Oyj:n muun muassa matkapuhelimien osia valmistaneet tehtaat.

Perlos oli seutukunnan merkittävin teollinen työnantaja. Tehtailla oli esimerkiksi vuonna 2005 noin 2200 työpaikkaa.

Kontiolahtelaisella Pirjo Kukkosella oli siististä, kaksikerroksisesta omakotitalostaan työpaikalleen tehtaalle vain muutaman minuutin ajomatka. Kukkonen oli työskennellyt Perloksella jo 13 vuotta, kun irtisanomisista kerrottiin. Hän piti vakituista työtään ”eläkepaikkanaan”.


KAIKKI MUUTTUI HETKESSÄ

Ensimmäisen kerran tulevista irtisanomisista Kukkonen kuuli vapaapäivänään television uutislähetyksestä eikä voinut kuulemaansa todeksi uskoa. Olivathan merkit toki olleet ilmassa aiemmin. Perlos oli vähentänyt väkeä tehtailtaan jo 2006, ja työntekijän näkökulmasta yrityksen toiminta ei ollut ollut aikoihin niin selväpiirteistä kuin aikaisempina vuosina.

Uutinen oli shokki.

– Ajattelin, ettei voi olla totta. Tämä ei voi olla mitenkään totta, Kukkonen muistelee ensireaktiotaan.

Koska Perloksen aikomuksena oli koko tuotantonsa lopullinen alasajaminen Pohjois-Karjalassa, oli Kukkoselle alusta asti selvää, että myös hänen työpaikkansa tuotannon kokoonpanopuolella loppuisi. Hän ei vain olisi halunnut lähteä.

– Pidin työstäni. Meillä oli hyvä työporukka, Kukkonen sanoo.

Vapaapäivän jälkeen Pirjo Kukkonen palasi työpaikalleen sekavissa tunnelmissa. Työyhteisössä ihmiset reagoivat huonoihin uutisiin kuka vahvemmin, kuka hillitymmin. Työnantajan ja ammattiliiton neuvottelut kestivät kuutisen viikkoa. Se oli myös Kukkoselle raskasta aikaa.

Irtisanomisilmoituksen hän sai huhtikuussa. Irtisanomisaika oli kuusi kuukautta.

– Tulevaisuus arvelutti. Mistä uutta työtä minun ikäiselleni löytyisi etenkään täältä Pohjois-Karjalasta, jossa työnsaanti ei muutoinkaan ole helppoa? Kukkonen muistelee.

Pohjois-Karjala oli jo tuolloin yksi maan synkimmistä työttömyysalueista. Kahden vuoden takaisesta tilanne on vain kurjistunut. Helmikuussa maakunnassa oli 10 600 työtöntä ja työttömyysprosentti 13,9.


KYSYMYS IRROTTI TULPAN

Eivät perloslaiset kuitenkaan yksin jääneet. Oli kriisiluentoja työntekijöille, vertaistukea, ja valtiokin tuli hätiin antamalla koko Joensuun seutukunnalle tukea äkilliseen rakennemuutokseensa. Lähiseurakuntien työntekijät jalkautuivat tehdassaleihin kuunteleviksi korviksi.

– Minäkin olin mukana tukiryhmässä virallisena tukihenkilönä. Olin saanut tukihenkilökoulutusta vapaaehtoistyössäni, ja se antoi työkaluja myös irtisanomistilanteeseen, Kukkonen kertoo.

Kukkoselle auttaminen oli luontevaa. Hän oli muiden tukena ja sai tukea myös itse.

– Minussa irtisanominen nosti pintaa kiukkua ja vihan tunteita, normaalisti melko rauhallinen Kukkonen paljastaa.

Kiukku ei jäänyt huomaamatta työpaikan muilta työntekijöiltäkään.

Lopulta esimies tarttui härkää sarvista, istahti Kukkosen työpisteen viereen ja kysyi:

– Pirjo, mikä sinulla on?

Kysymys irrotti tulpan. Kun kuuntelija oli vastaanottavaisena, viha, kiukku ja epävarmuus tulevaisuudesta ryöpsähtivät ulos sisimmästä kyynelinä ja itkuna.

Esimies kuunteli, ja myöhemmin Pirjo purki sydäntään myös kristityn psykologiystävänsä kanssa. Puhumisen lisäksi taiteista, piirustuksesta, maalauksesta ja kirjoittamisesta löytyi uusia kanavia pahan olon purkamiseen.

– Puolisoni oli kuollut seitsemän vuotta aiemmin, ja surutyöhön oleellisesti kuuluva viha oli ilmeisesti jäänyt käsittelemättä, Kukkonen tulkitsee kokemaansa.

Murhettaan Pirjo Kukkonen vei rukouksessa myös Jumalan kuultavaksi. Selviytymisessään häntä onkin vahvistanut merkittävästä juuri luottamus Taivaallisen isän huolenpitoon.

– Uskoni Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa on tämän kokemuksen myötä vain vahvistunut, noin 20 vuotta sitten uskon tuoman turvan löytänyt Kukkonen sanoo.

– Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun saakka. Hän ei petä koskaan. Hänen lupauksensa pitävät. Hän on aina uskollinen.


40 VUODEN JÄLKEEN OPISKELEMAAN

Irtisanomisvuoden kevään ja kesän Pirjo Kukkonen työskenteli vielä Perloksen tehtaalla, mutta syksyllä hän aloitti opiskelun – noin 40 vuoden jälkeen.

Lähihoitajan opinnot alkoivat 14 muun perloslaisen kanssa samassa ryhmässä, kymmenkunta muuta opiskelijaa kuului myös porukkaan.

Kukkosella oli jo alusta saakka selvää, mitä hän valmistuttuaan haluaisi tehdä.

– Lähdin opiskelemaan voidakseni työskennellä saattohoitopotilaiden hoitajana.

Näyn taustalla on Heikki-miehen kuoleminen syöpään alle 50-vuotiaana.

– Hoidin Heikkiä tässä kotona aivan loppuun saakka. Olin silloin vuorotteluvapaalla. Tämä talo oli vielä kesken, mutta Heikki viimeisillä voimillaankin osallistui rakennustöihin, Kukkonen muistelee.

Kukkosella oli siis taustallaan monenlaisia vaiheita ja rikasta elämänkokemusta ammennettavaksi. Koulutukseen lähtö arastutti silti aluksi. Tukea Pirjo sai muun muassa musiikista.

Kukkonen kertoo kuunnelleensa noihin aikoihin usein Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen kappaletta Muutoksen aika. Erityisesti puhutteli laulun kertosäe:

”Siis älä pelkää. Kun jokin muuttuu:/ Matkaan jo lähde. Tässä on tie./ Jumala antaa sen mitä puuttuu./ Lävitse kaiken hän sinut vie./ Havahdu uskon todellisuuteen./ Hän saapuu arkeen kuin ennenkin./ Sinua kutsuu johonkin uuteen./ Sen mitä annat saat takaisin.”


TILALLE VOI TULLA PAREMPAA

Opinnot sujuivat hyvin ja Kukkonen huomasi pärjäävänsä.

Viime maalis-huhtikuu kului työssäoppimisjaksolla Terhokodissa Helsingissä ja tuona aikana ajatus saattohoitotyöstä yhä vahvistui hänen omaksi alakseen.

Toukokuussa valmistuneelle Pirjo Kukkoselle ei vielä ollut tiedossa töitä tämän haastattelun kirjoittamishetkellä, mutta Pirjo elää toivossa. Tulevaisuus on vielä auki. Lehmon kotiaan Pirjo ei haluaisi jättää. Pojat asuvat lähistöllä, lapsenlapsi tuo erityisesti iloa elämään vierailemalla usein mummin luona.

– Nyt haluan katsoa, mihin näkyni saattohoitotyöstä johtaa. Haluaisin olla mahdollistamassa joko kotisaattohoitoa tai mahdollisimman hyvässä ja rauhallisessa paikassa tapahtuvaa osastohoitoa.

Heille, jotka ovat kokeneet irtisanomisen, tulleet lomautetuiksi tai ajautuneet yrityksensä kanssa konkurssiin tänä epävarmana taantuman ja talouskriisin aikana Pirjo Kukkosella on viesti:

– Pimeimpänäkin päivänä aurinko on olemassa. Se on vain pilven takana. Ei elämä lopu työn menetykseen. Menetyksen jälkeen tilalle voi tulla jotain muuta, jopa parempaa.

– Vaikka olosuhteet ympärillä olisivat millaiset hyvänsä, Jumala ei hylkää meitä milloinkaan, Pirjo Kukkonen kiteyttää lämpimänä kevätiltana kotitalonsa olohuoneessa Lehmossa.

Tyhjä risti ja Heikki-miehen kuva jäävät katselemaan television päältä, kun hyvästelen Pirjon ja suljen oven takanani.

Lapsenlapsi vierailee usein Pirjo Kukkosen luona mummia ilahduttamassa.

TEKSTI: MARKUS PARTANEN
KUVA: MIKKO MAKKONEN