Kristus-päivän lähettiläs Hannu Hatanpää: Pyydä Jumalalta mahdotonta, saat enemmän

Turussa ensi syksynä järjestettävän Kristus-päivän operatiivinen johtaja Hannu Hatanpää, 27, uskoo, että Baltian maat tulevat myös mukaan. Hän toivoo, että toimintamalli saisi koskettaa muitakin Euroopan maita. Voisiko Suomi ristilippuineen olla koskettamassa Euroopan sydäntä?

 

– Kun pyytää mahdotonta, Jumala voi tehdä sen ja vielä enemmän! Hatanpää uskoo.

 

– Työnäkyyni kuuluvat laaja verkottuminen, rukousliikkeen rakentaminen ja kristittyjen yhteyden vahvistaminen. Rukoilen, että erityisesti nuoret nousevat niin Suomessa kuin Baltiassakin, jossa ollaan jo ihan täpinöissä, tämän havaitsin Tallinnan matkani aikana. Näyttää siltä, että Viron viisitoista maakuntaa lähettävät lipunkantajansa Turkuhallin Kristus-päivä-tapahtumaan.

 

– Halleluja, vaikka olenkin luterilainen! kajauttaa Hatanpää.

 

 

Elämä meni väärinpäin

 

Maalaistalon pirtin lattialla Kankaanpäässä sätkytteli energinen poikavauva eteenpäin äitinsä ja mumminsa ihmeeksi. Ryömi ja sätkytteli ympäriinsä kunnes nukahti ja heräsi jatkaakseen samaan tahtiin.

 

– Tämmöinen olen kai aina ollut, Hannu toteaa. – Mutta sain joka tapauksessa kristillisen kasvatuksen, ja äitini ja hänen sukunsa rukoukset ovat paljolti vaikuttaneet elämääni, näin uskon.

 

Vuosia kuitenkin kului, ja Hannusta tuli Kauppakorkeakoulun opiskelija, aika tiukka, jolla oli kunnianhimoiset tavoitteet ja merkkikuteet. Piti tuoksua hyvältä ja olla sliipattu. Syksyllä 2003 hän oli iltakävelyllä Turussa Mikaelin kirkon kohdalla. Ikää oli tuolloin 22 vuotta.

 

– Raamatun slangia käyttäen se oli kuin Damaskon tie -kokemus, Hannu muistelee.

 

– Elämä meni aivan väärinpäin – hyvällä tavalla väärinpäin! Olin aina ajatellutkin tarvitsevani kunnon kääntymyksen, jotta voisin Jumalan valtakunnan asioille itseni ja koko elämäni antaa.

 

Miltei heti kääntymyskokemuksensa jälkeen Hannu ryhtyi touhuamaan, unelmoimaan kaikenlaista ja kertomaan toisillekin hulluista unelmistaan. Hän kävi eri seurakunnissa vaahtoamassa, mitä pitäisi tehdä kotikaupungin hyväksi. Jälkeenpäin vähän naurattaa, aika paljonkin.

 

– Kävin kääntymyskokemukseni jälkeen läpi myös syvän henkilökohtaisen rakentumisen prosessin, Hannu kertoo. – Sen jälkeen syntyi uusi, vapautuneempi Hannu, suurpiirteinen taiteilijaluonne, joka kasvatti ensi töikseen pitkän tukan, pukeutui revittyihin farkkuihin ja huppariin.

 

 

Kulissit kunnossa

 

Uskoontulon myötä Hatanpään Hannu alkoi saada myös profeetallisia viestejä Jumalan lähettämiltä ihmisiltä, jotka sanoivat Jumalan todella kutsuneen hänet ja kertoivat rukoilevansa hänen puolestaan. Monia näistä Hannu ei ollut koskaan aiemmin tavannut. Kulissien takana on edelleen kymmenisen ihmistä – äiti yhtenä – jotka säännöllisesti rukoilevat ja ovat vahvasti sitoutuneet taustatukijoiksi.

 

– Ilman tätä voimakasta taustatukea ei näitä rukous- ja uudistumisaloitteitakaan olisi voitu tehdä, Hannu summaa.

 

Sittemmin hän tutustui Vesa Siltalaan, Turun opiskelijapastoriin, ja linkittyi Kansan Raamattuseuran joukkoihin. Hänen mielestään hiljattain poisnukkuneen toiminnanjohtajan, rovasti Mauri Tiilikaisen perintö on mahtava: tarjolla pitäen elämän sanaa. Maurin missio – sielujen pelastus – oli ja on edelleen suurempi ja laajempi kuin jokin opillinen pilkunviilaus.

 

Missä kaikessa Hannu Hatanpää nyt sitten viuhtoo mukana?

 

– Varmuudella kuulun siihen porukkaan, joka unelmoi hengellisestä uudistuksesta ja muutoksesta Suomessa! En halua olla lietsomassa sitä, että herätys on nurkan takana, tätä on paasattu uskoville jo ihan tarpeeksi. Uskon, että Jumala, hänen ajallaan ja tavallaan, antaa uudistumisen ja muutoksen tulla ja muuttaa ihmissydämiä Suomessa, niin että voisimme olla siunaukseksi toisillemme ja tämä kansa voisi olla siunaukseksi muillekin kansoille.

 

 

Ristin sanoman saarnaaminen

 

Hannu osaa puhua myös vakavia ja rauhoittua.

 

– Uskon, että Jumalalla on tehtävä Suomen kansalle: ristin sanoman saarnaaminen. Enkä usko olevani edes mitenkään poikkeava näine unelmineni; monet haluavat uskoa, että ristin sanomaa julistetaan vielä terävästi tälle kansalle ja muillekin kansoille. Mutta se vaatii kristittyjen yhteistä rukousta, ja että tehdään ihan oikeasti yhdessä näitä asioita, jotta unelma realisoituisi.

 

– Mitä pidemmälle halutaan päästä – aina maailman ääriin asti – sitä enemmän tarvitaan yhteistyötä, erilaisia verkostoja ja jopa uusia seurakunnallisia rakenteita. Kaikki mahdolliset keinot on käytettävä evankeliumin julistamiseen.

 

– Vierastan sanaa evankelioida; se kuulostaa tuputtamiselta. Koko käsite on kokenut inflaation, sanokoon ’sedät’ mitä sanoo. Uskon ennemmin perinteiseen evankeliumin julistamiseen vaikka saarnapöntöstä ja Jumalan sanan äärellä elämiseen. Sen sijaan, että yrittäisimme jatkuvasti ikään kuin todistella, meidän pitää tulla yhdessä todistukseksi tälle kansalle.

 

Nyt Hannu alkaa kuulostaa kuin vanhalta kokeneelta julistajalta. Mutta sitten syttyy taas nuori innostus, kun aletaan puhua nykyajan ilmiöistä ja yhteiskunnan tilasta.

 

– Tie ei ole niinkään evankelioimisvouhotuksessa, vaan siinä, miten teoissa rakastava seurakunta ilmestyy tämän ajan ja kansan keskelle. Elämäntapa evankeliointina, siihen uskon.

 

– Uskon Johanneksen evankeliumin ja apostolien tekojen strategiaan. Kerrotaan, että Jumala itse lisäsi seurakuntayhteyteen ihmisiä (Apt. 2:42-47) eikä että pitäisi käydä hakemassa ihmisiä jostakin koko ajan. Jumalan läsnäolon täyttämät ihmiset ja ihmissuhteet vetävät puoleensa. Tuosta Apostolien tekojen kohdasta löytyivät palaset myös tämän ajan ihmisten tavoittamiseksi.

 

– Toki tähän voi liittyä rukouspalvelua, netin käyttöä, palvelemista, vaikka mitä. Maana olemme siinä tilanteessa, ettei meillä oikein ole toimivia paikkoja uusien ihmisten tulla, Hannu linjaa vakavasti. On seurakunnan rakentamisen aika! Tarvitsemme uutta pienryhmäheräämistä ja yhteisöjen ymmärtämistä.

 

 

Irti kansallisesta apatiasta

 

Yhteiskuntamme on Hannun mielestä todella sirpaloitunut. Joka neljännellä opiskelijalla on mielenterveysongelmia, tuhannet nuoret aikuiset ovat syrjäytyneitä. Pitäisi löytää nuoria vaikuttajayksilöitä nuorten maailmasta, siis tämän sukupolven hengelliset johtajat. Toisaalta tarvitaan hengellistä vanhemmuutta, hengellisiä isiä ja äitejä, vanhemman sukupolven kokemusta ja tukea.

 

– Ja jatkuvaa parannuksen tekoa… Todellinen ilo syntyy parannuksen teon tuoreudesta!

 

Nyt Hannu Hatanpää syttyy.

 

Eikö parannuksen tekeminen kuulosta vähän vanhanaikaiselta? Kuka nyt sellaisesta uskaltaa edes puhua?

 

Kauppatieteilijä luettelee kolme isoa ongelmaa: ensiksi pitää tehdä parannus materian ja mammonan palvonnasta.

 

– Meillä on kamaa ja roinaa niin paljon, että me hukutaan tähän, minäkin.

 

Toiseksi listalle nousee älytön seksuaalinen vapaus.

 

– Ei ole kiva vielä vuosien kuluttua kuunnella ihmisten kamalia purkauksia kaikesta koetusta.

 

Kolmanneksi Hannu nostaa kansallisen apatian, johon on alistuttu. Hänen mielestään pitäisi sanoutua irti tietynlaisesta masentelusta ja jumittumisesta. Suomessa eletään kuin kuoleman varjon maassa. Toisaalta se kertoo syvällisyydestä ja melankoliasta; toisaalta se on synkkä, musta pilvi, jonka alle vetäydytään.

 

– Toivon, että tietynlainen suo, kuokka ja ”keleenkele” -elämänasenne, jossa mökötetään yksin jossain ja todetaan elämän olevan lähtökohdiltaan kauheaa ja tukkoista, saisi vihdoin repeytyä maamme yltä.

 

Hannu kertoo omassa työssään opiskelijoiden parissa nähneensä, miten siellä tapahtuu jo vapautumista ”isien synneistä”, sukupolvien toisilleen aiheuttamista traumoista, ja ihmiset alkavat todella löytää kristillisen identiteettinsä. Hannu uskoo ”kaiken” olevan vasta aluillaan. Hän uskoo opiskelijoiden ja nuorten aikuisten voimakkaaseen liikehdintään, myös ison kirkon piirissä.

 

– Voi kunpa kansamme sydämeen saisi loistaa valo tulevan Kristus-päivänkin ja sen synnyttämän rukousprosessin kautta, Hannu huudahtaa. Hänen mielestään ratkaisu koko maamme evankelioimiseksi on vahva identiteetti Kristuksessa – siis rakkaussuhde Jumalaan ja tämän suhteen näkyminen, kuuluminen ja tarttuminen.

 

Kaiken parannuksen tekemisen takana ei kuitenkaan saisi olla moralismi, joka torjuu ja työntää pois, vaan Kristuksen kutsuva rakkaus.

 

Hannu Hatanpäällä on siis vahva työnäky ja paljon ideoita. Näky on selkiytynyt.

 

– Tiedän, ketä seuraan ja kenen kanssa kuljen; hänestä haluan kertoa muillekin. Ja haluan oman persoonani ja asenteideni kautta vaikuttaa siihen, että asia menee eteenpäin. Vaikka välillä tuleekin mokailtua…

 

Hatanpäällä on hoppu seuraavaan tilaisuuteen Helsingin yöhön jonnekin Roballe. Oikeastaan hänen olisi pitänyt mennä punttisalille, mutta se jäi tänä iltana väliin. Iloinen hymy ja huikkaus jäivät sävyttämään keväistä yötä.

 

 

Teksti: Maj-Lis Salmi

Kuvat: Kaj Aalto

 

Lisätietoja Kristus-päivä-tapahtumasta: