Sielu hurmaantuu Jumalasta

Suomalaisissa herätysliikkeissä, vapaissa suunnissa ja karismaattisuudessa on esiintynyt hurmoksellisia ilmiöitä. Myös monet yksittäiset kristityt ovat todistaneet ekstaattisista jumalkokemuksistaan.

Toisinaan näyttää ja kuulostaa siltä kuin hengellisiin hurmoskokemuksiin liittyisi myös ruumiillisia ja aistillisia, jopa seksuaalisia ja eroottisia ulottuvuuksia.

Varsinkin vapaammin tuntemuksiaan ilmaisevat naiset muistuttavat joskus ilmeillään, eleillään ja liikkeillään olevan lähellä ei vain taivaallista, vaan myös maallista ylkäänsä ja tämän kanssa saatavaa täyttymystä. Äänensävyn, jolla voihkaistaan sana ”Jeesus”, voisi kuvitella kuulevansa puolisolle suunnattuna kutsuna tulla pikaisesti rakastettunsa tykö.

Maallisten ja hengellisten rakkauskokemusten kietoutuminen ei ole mikään viimeisin villitys. Antaumukselliset kristityt ovat aina halunneet ilmaista Jumalaan kohdistuvan rakkautensa syvyyttä ja voimaa sekä kokemuksiaan taivaan esimausta. He ovat tainneet tehdä sen havainnollisimmin kaikkien tuntemalla, aistillisen rakkauden kielellä, josta ovat löytyneet lähimmät vertauskuvat.


TAIVAALLINEN YLKÄ SYLEILEE SIELUA

”Kukkivalla rinnallani / jonka olin säilyttänyt koskemattomana / hänelle yksin, / makasi hän ja uinui / ja minä hyväilin häntä, / ja huojuvien setrien henkäys kosketti häntä.

Ja hänen hiuksiinsa puhalsi tuuli kukkulalta, / hän siveli kaulaani lempeällä kädellään, / ja kaikki ajatukset kuolivat pois minusta.

Minä olin poissa, unohduksessa, / pääni lepäsi rakastettuani vasten; / kadotettuna kaikelta ja itseltäni / heitin pois huoleni.”

Mika Waltari suomensi Ristin Johanneksen runon Unio Mystica pro gradu -tutkimukseensa Taivaallinen ja maallinen rakkaus. Siinä hän käsitteli kristillisen mystiikan ja erotiikan suhdetta.

Waltarin mukaan taivaallinen ylkä, morsian, syleily, autuuden väristys ja yhteen sulautuminen ovat ekstaattisen jumalasuhteen tavallisimmat symbolit. Taivaallinen ylkä syleilee sielua niin kuin ei koskaan rakkauden sytyttämä henkilö ole toista syleillyt. Tässä syleilyssä piilee niin paljon suloa ja autuutta, ettei kukaan ihminen voi ilmaista tai edes uskoa sitä.

”Katso, minun sydämeni palaa kaipauksesta sinun rakkautesi suudelmaan. Avaa minulle rakkautesi turvallinen lepokammio. Katso, minun sieluni janoaa syleilyä sisimmässä yhteydessä sinun kanssasi”, kirjoittaa Gertrud von Helfta.


WALTARIN JA JUMALAN MYSTINEN YHTEYS

Mika Waltari näkee, että esimerkiksi monien pyhimysten uskonnollinen ekstaasi muistuttaa osin sukupuolista hurmiota. Molemmissa tapauksissa ihmisen koko ruumis saattaa joutua suureen kiihtymystilaan.

Waltari vastusti uskonnollisen ekstaasin tietoista tavoittelua. ”Jumala etsii ja löytää ihmisen juuri sinä hetkenä kuin on tarkoitus”, hän kommentoi 50 vuotta kestänyttä uskonnollista mietiskelyään.

Mestarikirjailija menetti nuoruuden uskonsa maailmansodan kauhujen ja henkilökohtaisten lankeemustensa jälkeen. ”Taivaallinen ja maallinen rakkaus karaistiin välillä helvetin tulessa”, toteaa Panu Rajala.

Rajalan kirjoittaman erinomaisen Waltari-elämäkerran nimi on Unio Mystica. Se tarkoittaa teologisena terminä ihmisen ja Jumalan yhteyttä.

”Mitään muutahan Mika Waltari ei elämässään yhtä kiihkeästi tavoitellut kuin juuri sitä. Syvimmältä olemukseltaan hän oli mystikko, ei niinkään rationalisti saati realisti. Hän kuului niihin armoitettuihin, joille taivaallinen ja maallinen rakkaus lahjoittivat ekstaattisia elämyksiä”, Rajala arvioi.

Mika Waltari koki Roomassa ekstaasissa Jumalan läsnäolon niin voimakkaasti, ettei sen jälkeen tuntenut enää ikinä voivansa epäillä Jumalaa. Rationaalisena ihmisenä hän joutui toki yhä kohdistamaan kriittistä epäilyä kokemuksiinsa.

Haltioitumiskokemustensa kautta kirjailija vakuuttui Kristuksen ylösnousemuksesta ja säilytti uskonsa Jumalan siunaukseen. Jumalainen inspiraatio vaikutti huikean kirjailijanuran loppuhuipennukseen, tunnustuksellisen kristilliseen kirjatrilogiaan Feeliks onnellinen, Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset.


MORSIUSMYSTIKKONA MIES

Historioitsija Meri Heinonen kertoo kirjassa Ikuisuuden odotus, että varhaiskristillisyydessä Kristuksen morsiamina voitiin pitää myös miehiä. Traditioon vaikuttivat Laulujen laulu, Sananlaskut ja Saarnaaja sekä kirkkoisä Origines (n. 182–254).

Origineen mukaan Laulujen laulussa on kuvattu ihmisen sielun ja Jumalan välistä liittoa, joka esitetään metaforana, naisen ja miehen välisenä rakkautena. Verevää erotiikkaa tihkuva teos otettiinkin keskiajalla ohjekirjaksi tiellä jumalalliseen yhteyteen.

Ristin Johannes (1542–1591) kuvaa kirjoissaan Pimeä yö ja Elävä rakkauden liekki ihmisen rankkaa matkaa Jumalan yhteyteen. Ennen sielun pyhittymistä kun on käytävä ”pimeässä yössä”, jossa Jumala kätkeytyy.

Sielu saa levon ja rauhan (sikäli kuin se on mahdollista tämän elämän oloissa) kun se kokee jumalallisen yhtymyksen kosketuksia ollessaan piilossa Perkeleen, aistien ja mielenkiihtymyksen aiheuttamalta levottomuudelta. Kun sielu on puhdistunut, tyyntynyt ja voimistunut, se voi kihlautua Jumalan pojan kanssa.

Ristin Johanneksen Laulujen laulu -runoelma kertoo pintatasollaan kahden rakastetun suhteesta.

”Sain juoda Rakkaani omasta viinikellarista, ja lähdettyäni en enää tuntenut tätä maailmaa ja kadotin lauman jota seurasin.

Siellä hän avasi minulle sydämensä ja opetti ihaninta tiedettään, ja siellä antauduin kokonaan peittämättä enää mitään, siellä lupauduin hänen puolisokseen.

Sieluni on hänen käytössään ja kaikki minussa palvelee häntä; en enää paimenna laumaani, en enää tiedä muusta, tehtäväni on vain rakastaa.”

Myös Ristin Johannekselle eroottisesta rakkaudesta muistuttavat tekstit sopivat parhaiten kuvaamaan sielun ja Jeesuksen suhdetta.


RAKKAUDEN KIELET SYLEILEVÄT TOISIAAN

Historioitsija Maiju Lehmijoki-Gardner määrittelee kirjassaan Kristillinen mystiikka, että mystiikka on Jumalan ”syleilyä” – yhteyden löytämistä Jumalaan rakkauden avulla. Siksi rakkauden kieli on aina ollut mystiikan ominta tyylilajia.

”Siinä missä monen riviuskovaisen suhde Jumalaan oli kauan Herran pelkoa, mystikoille Jumala oli Laulujen laulun rakastettu, sielun kaivattu. Mystiikka hyödynsi kaipuun ja eroottisen rakkauden kieltä kuvatessaan sielun ja Jumalan suhdetta, ja siksi mystikot tunnettiinkin keskiajalla nimenomaan Jumalan rakastettuina.”

Esteetikko Päivi Huuhtanen kirjoittaa teoksessaan Kaunis hyvä siitä, miten Jumalan kohtaaja joutuu sävähtäen kokemaan, että rakkaus on totta niin jumalallisessa kuin inhimillisessäkin mielessä. Eikä moiselle anteliaisuudelle voi vastata kuin antaumuksella.

”Korkean veisun maallinen rakkaudenkuvaus sopii ihastuttavasti Raamatun pyhien tekstien kokonaisuuteen. Ei vain allegorisena opetuksena Jumalan etsimisestä, vaan myös suorasukaisena ylistyksenä kohtaamiselle, jossa Jumala todellistuu ihmiselle: rakkaudessa, kahden ihmisen taipumisessa toistensa puoleen. Elämässä kotona, kaupungin kaduilla, viinitarhoissa ja vuoripoluilla.”

Mestari Eckart (n. 1260 – n. 1328) on kuvannut rukousta puolisosuhteeksi Jumalan kanssa. Huuhtasen mukaan tämä ei ole sen kummempaa kuin sanoa tavallisessa kielenkäytössä, että inhohimoinen paneutuminen johonkin asiaan on ”naimisissa olemista” sen kanssa. Aina on niitä, joille yhteydenpidosta Jumalaan tulee intohimoisen paneutumisen asia.

Ja niitä tulee olemaankin, mikäli mystikkojen ja näiden myöhempien hengenheimolaisten perusväite pitää paikkansa: Sielun yhteys Jumalaan tarjoaa suurimman maanpäällisen täyttymyksen. Sille autuudelle eivät vedä vertoja mitkään maalliset huippukokemukset ja nautinnot, joista kadotettua paratiisia ja Jumalaa alitajuisesti etsitään.

TEKSTI: JANNE VILLA
KUVAT: ISTOCKPHOTO