Taivaan Isä on vahvistanut minua

Marjo Sjöroos, 56, on etsinyt ja kouluttanut missejä parikymmentä vuotta. Hänen työhuoneensa seinillä olevat kuvat kertovat, miten monet hänen tytöistään ovat päätyneet misseiksi ja perintöprinsessoiksi.

– Olin jo harkinnut missien etsimisen lopettamista. ja kun syksyllä kuulin, että yksi tytöistäni oli päättänyt elämänsä, lopullinen päätökseni syntyi. Sain siihen selvän viestin taivaan Isältä.

– Missikilpailut ovat tulleet nykyisessä muodossaan tiensä päähän. Missien aika on ohi, koska missit eivät ole enää samanlaisia ihanteita kuin Johanna Raunio tai Anne Pohtamo aikoinaan.

– Tytöt eivät halua enää misseiksi. Jo kolmena neljänä vuotena heitä on pitänyt puhumalla puhua mukaan. Nykynuoret haluavat tehdä jotakin muuta, olla malleja, mannekiineja, juontajia, tv-kasvoja… Ja jos pelkkää julkisuutta haluaa, siihen on nykyisin monia väyliä.

Marjo Sjöroosin kahdessa toimistossa käy päivittäin 10-20 toiveikasta nuorta esittäytymässä. Marjo sanoo, että nykyisin hänelle on tärkeintä päästä ensin selville, onko nuoren itsetunto kohdallaan.

– Sen aistii yllättävän helposti. Sellaiset kyllä selviävät, joilla on valmiina hyvä itsetunto. He ovat saaneet kotoaan rakkautta, turvaa ja kannustusta. Mutta yleensä sellaisille, jotka kuvittelevat julkisella ammatilla kohottavansa huonoa itsetuntoaan, käy huonosti. Esimerkkejä on.

– Missi- ja mallimaailmassa on valtavasti surullisia tarinoita, itkua ja tragedioita. Se on äärimmäisen julma ala, koska siinä ratkaisee ulkonäkö, johon joudutaan puuttumaan tavalla, joka ulkopuolisesta tuntuisi loukkaavalta ja törkeältä.

– Vaikka olenkin tällaisella alalla, katson aina ihmisen sisimpään. Kauneinkin ulkokuori alkaa rapista, jos ihminen on sisältä tyhjä. Ja päinvastoin. Ulkonäkö ei merkitse mitään, jos ihmisessä on viisautta.

Elämän siivous

Marjo työskenteli nuorena itsekin mannekiinina ja käytti nesteenpoistolääkkeitä, jotta olisi näyttänyt entistäkin hoikemmalta. Koko aikuisikänsä hän on sairastanut, mutta sitähän ei tietenkään ole pystytty osoittamaan, mikä osuus nesteenpoistolääkkeillä on mahdollisesti ollut siihen, että hänen elimistönsä on yliallerginen. Hänen elimistönsä reagoi melkein kaikkeen ja hän on käynyt sen vuoksi niin lähellä kuolemaakin, että hänen pelastumistaan pidettiin ihmeenä.

Kerran hän kulki vuoden ilman toista etuhammasta, ennen kuin löydettiin aine, josta hänelle voitiin tehdä uusi hammas. Leikkaukset ovat olleet myös hengenvaarallisia, koska on pitänyt pelätä nukutusaineita.

Nyt Marjo tuntee itsensä hyvinvoivaksi. Erään kiinalaisen lääkärin hoidossa hän lopetti joulukuun alussa vuosikausia jatkuneen kortisonin käytön.

– Kun ihminen on sairas, hän tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Niin olen minäkin tehnyt ja törmännyt kaikenmaailman puoskareihin. Heitä riittää, sillä ihmisten avuntarve on suuri. Tämä kiinalainen lääkäri on ihan oikeasti parantanut monia ja toivonkin, että koululääketiede ja oikeanlaiset vanhat parannuskeinot jotenkin löytäisivät toisensa ja ettei huijareilla olisi enää temmellyskenttää.

Marjo sanoo monesta elämänsä käänteestä, että sekin oli Jumalan johdatusta.

Lapsenuskonsa Marjo kadotti 26-vuotiaana, kun hänen aviomiehensä kuoli yllättäen onnettomuudessa. Marjo oli täynnä vihaa ja kiukkua. Millään ei ollut mitään väliä, hän eli kuin sumussa. Hän alkoi viettää iltojaan ravintoloissa ja yhä useammin hän joutui viemään pienen poikansa äitinsä hoitoon. Äiti oli selvästi murheellinen, koska hän tajusi, mihin suuntaan tyttären elämä oli menossa.

– Isäni omisti asuntoni. Kerran hän tuli puolen päivän aikaan omilla avaimillaan sisään. Olin taas edellisen illan juhlinut ja olin yhä sängyssä. Harmaahiuksinen isäni seisoi sängyn päädyssä ja sanoi kyyneleet silmissä, että voi tyttö rakas, mihin elämäsi on vajonnut.

Kun Marjo muistelee sitä hetkeä, kyyneleet nousevat yhä hänenkin silmiinsä.

– Isä jätti minulle lattiaharjan. Kun isä lähti, nousin, otin harjan ja siivosin 8-kerroksisen talomme kuusi rappukäytävää – ja samalla koko elämäni.

Jumalan johdatuksena Marjo pitää toista avioliittoaankin. Hän sai vasta myöhemmin tietää, että aviomiehen kuoleman jälkeen hänen 9-vuotias poikansa oli kiihkeästi rukoillut, että hän saisi isänsä takaisin. Jäähallilla hän tutustui sitten Raneen, joka meni pelin jälkeen juttelemaan pojalle. Kun poika tuli kotiin, hän ilmoitti Marjolle, että nyt olen löytänyt itselleni isän. Myöhemmin hän vei Marjon jäähallille, ja siitä alkoi Marjon ja Ranen yhteiselo.

Jumalan käyttöön

Varsinaisesti uskoon Marjo tuli kymmenisen vuotta sitten. Hän on niitä, jotka osaavat sanoa päivänkin, jolloin he antoivat elämänsä Jeesukselle.

– Tunsin itseni fyysisesti todella sairaaksi ja olin jo kauan rukoillut, että olen valmis tekemään mitä tahansa Jumalan työtä, kunhan olisin joskus terve. Makasin olohuoneen lattialla, itkin ja pyytelin syntejäni anteeksi. Tunsin kuin olisin ollut Herran kämmenellä, täysin riisuttuna. Sitten puhelin soi ja minulle ilmoitettiin, että minun pitää soittaa tiettyyn numeroon. Numero oli edesmenneen Ilpo Nikkilän, tunnetun urheiluhierojan ja maailmallakin tunnetun Jumalan miehen.

– Ilmo sanoi minulle tyynesti, että Jumala on kuullut rukouksesi ja ottaa sinut käyttöönsä. Kun aloin ihmetellä, miten hän minusta tietää, hän vastasi vain, että älä kuvittele Jumalan voimia liian vähäisiksi.

Sen jälkeen Marjo itki pari viikkoa silkasta ilosta. Koska hän on julkisuuden ihminen, pian hänen uskoontulostaan alettiin puhua mediassakin. Kun hän oli Turussa eräässä arvovaltaisessa tilaisuudessa, jossa oli piispoja, kansanedustajia ja vastaavia, tilaisuuden järjestäjä pyysi yllättäen, että voisitko puhua hetken uskostasi.

– En ollut vielä lukenut Raamattua kovinkaan paljon enkä ollut koskaan aikaisemmin pitänyt hengellistä puhetta. Menin vessaan ja rukoilin Jumalalta voimia. Sitten astuin yleisön eteen. Se puhe oli kuulemma hyvä, vaikken itse muista itse siitä mitään. Samalla tavalla on käynyt sen jälkeen monet kerrat. Sanat vain tulevat, kun alan puhua.

Eräs tunnettu uskovainen haukkui Marjoa jopa perkeleen juoksutytöksi, ja Marjo alkoi itsekin epäillä, sopiiko usko ja muotimaailma yhteen. Hän vetäytyi vuodeksi sivuun työstään. Sitten hän taas joutui erään nuoren tytön auttajaksi. Tyttö halusi malliksi, mutta oli niin ahdistunut, että oli päättänyt tappaa itsensä. Marjo pyysi hänet kouluunsa ilmaisoppilaaksi ja antoi hänelle kultaisen ristin.

Myöhemmin tyttö soitti Marjolle, saisiko hän tulla koululle kertomaan, mitä hänelle on tapahtunut. Tapahtumasta oli kerrottu iltapäivälehdissäkin, mutta ei kaikkea. Tyttö oli kolmen muun tytön kanssa ajelemassa autolla ja he olivat keskustelleet siitä, kuka uskoo Jeesukseen. Tämä tyttö oli toinen, joka uskoi. Vähän myöhemmin auto syöksyi rotkoon, ja ne kaksi ei-uskovaa menettivät henkensä.

– Silloin ymmärsin, että olen sittenkin omalla paikallani nuorten kouluttajana ja jatkoin entistä työtäni.

– Moni on tullut sanomaan, että hänkin haluaisi tulla uskoon, mutta silloin joutuisi luopumaan niin monista asioista. Totuushan kuitenkin on, että silloin moni asia menettää merkityksensä. Olin nuoruudessa kova tuhlaamaan rahaa. Ensimmäisen aviomieheni auto oli kadehdittavan upea, sain timanttisormuksia ja minkkiturkin. Mitä merkitystä niillä on?

– Eräässä lehdessä taas kerrottiin, että teen pientä bisnestä. Mutta enhän minä ajattele bisnestä eli rahaa ollenkaan. Minulle merkitsee vain työni ja uskoni Jeesukseen. Nykyisin käyn aika usein kuolevien potilaiden luona. Taivaan Isä on vahvistanut minua ja antanut minulle voimia rukoilla heidän kanssaan. Haluan kertoa mahdollisimman monille, mitä olen itse kokenut.

Teksti Hellevi Pouta
Kuvat Bo Stranden