Taneli Hassinen uskoo luottamuksen ja sitoutumisen merkitykseen työelämässä. Koulutus ei korvaa draivia, sanoo tämä lentorahtivarastosta 21 vuotta sitten aloittanut Finnairin sijoittajasuhteista vastaava johtaja. Hänellä on seurakuntasihteerin koulutus Jaakkiman kristillisestä opistosta Ruokolahdelta.
(Sana 24.04.2008)
Vaikka Taneli Hassinen, 47, ei koskaan ollutkaan seurakuntasihteerin töissä, hän tuntee kirkollista elämää hyvin. Isä Leino Hassinen oli pappi ja Kotimaa-lehden päätoimittaja 1970-luvulla, kun Taneli oli koulupoika. Jaakkiman kristillisessä opistossa Taneli Hassinen kävi korkeakoulunsa ja aloitti työt Sana-lehdessä 1981. Yhdessä päätoimittaja Olli Valtosen kanssa hän rakensi lehden ilmoitusmarkkinointia.
Kolmen vuoden rupeaman jälkeen hän ryhtyi yrittäjäksi ja teki muun muassa tv- ja video-ohjelmia, mutta media-ala eli vielä jäykissä rakenteissa, eikä pienillä yrittäjillä ollut juurikaan sijaa. Hän ajoi taksia hengenpitimiksi, mutta päätti lopulta mieluummin vetää haalarit päälle ja mennä töihin Finnairin rahtivarastoon kuin elää epävarmuudessa.
Nautin kellokortin leimaamisesta ja sanoin, että kylläpä tämä on helppoa yrittäjäelämään verrattuna, Taneli Hassinen nauraa muistellessaan yli kahdenkymmenen vuoden takaista aikaa.
Mies teki uskollisesti työnsä ja vuosien mittaan vastuuta onkin sitten annettu isolla mitalla. Tosin kovalla puurtamisella on ollut hintansa.
Sairaan pitkiä työpäiviä
Taneli Hassinen on nähnyt kotimaisen lentoyhtiön kasvun vuodet niin lähtöselvityksessä kuin henkilöstön koulutustehtävissäkin. 1990-luvun alku oli aikaa, jolloin hän sai näyttää kykynsä. Ura oli nousukiidossa.
Mielenkiintoisimpia vaiheita oli, kun vastasin 650 hengen ulkomaanorganisaatiomme koulutuksesta. Tein sairaan pitkiä päiviä ja matkustin paljon. Se oli sellainen one man show kun rakennettiin Finnair International Academya.
Kun suomalainen työpäivä päättyi iltapäivällä, New Yorkissa oli vasta keskipäivä, joten töitä saattoi tehdä vielä pitkään vaikka aamutunneille asti. Lisäksi matkustaminen kuului toimenkuvaan ja uudet haasteet innostivat yrittämään entistä kovemmin. Meno oli muutenkin railakasta lentoyhtiöporukassa.
Joulukuussa 1996 sakkasi. Kuin olisi koneesta polttoaine loppunut. Oli hätälaskun paikka. Yhtäkkiä energinen mies ei jaksanutkaan enää. Hän oli uuvuttanut itsensä täysin.
Diagnoosi: loppuunpalaminen.
Sanoin vaimolle, etten jaksa hoitaa burn outia Suomen kaamoksessa, johonkin muualle pitää päästä. Olimme kuulleet Floridan Pensacolassa meneillään olevasta hengellisestä liikehdinnästä ja halusimme käydä siellä. Siksi valitsimme Floridan.
Perhetilanne antoi mahdollisuuden vaihtaa maisemaa kuukaudeksi, kun Outi-vaimo odotti kolmatta lasta ja nuorimmat eivät vielä olleet koulussa.
Käänteentekevä loma Floridassa
Meillä oli siihen aikaan ongelmia avioliitossa. Eikä se ollut ihme, kun olin aina poissa kotoa. Ja kun kotona meni huonosti, sitä oli mielellään yhä enemmän poissa kotoa. Ja kierre vain paheni, Hassinen muistelee.
Aiemmin keväällä 1996 New Yorkissa oli kulunut useita viikon jaksoja koulutustehtävissä. Silloin Taneli Hassinen oli hakenut elämäänsä uutta virettä myös hengellisesti. New Yorkissa hän livahti kuuntelemaan pastori David Wilkersonia, jonka saarnat ravistelivat kirkollisiin kliseisiin turtunutta luterilaista.
Mutta sairauslomasta Floridassa muodostui tienhaara.
Jumala laittoi minut risteykseen. Asiat oli laitettava kuntoon, Taneli Hassinen sanoo.
Kun oli elänyt uskonnollisessa ympäristössä, monet sanat olivat rasittuneita. Mitä merkitsi parannuksen teko? Mitä oli synti? Armosta pelastettu?
En ollut koskaan hyvä tekemään parannusta. Minulla oli halpa armo, jos sellaista nyt on. Muistin kyllä Paavalin sanat, kun hän sanoo kristityille, että kaikki on minulle luvallista, mutta unohdin, että kaikki ei ole hyödyksi. Teoillani oli seurauksia, jotka jouduin kantamaan.
Uudessa kieliympäristössä sanojen merkitystä joutui pohtimaan uudelleen. Rankka elämäntilanne johdatti itsetutkisteluun, joka kosketti sisimmän syvimpiä sopukoita. Hän tajusi, että oli aika ottaa kristittynä oleminen todesta tai sitten lopetettava kokonaan sen sanan käyttäminen omalla kohdalla.
Jumalan äänitorvena oli pastori Steve Hill, joka haastoi kuulijansa kokosydämiseen antautumiseen.
Taneli Hassisen sisintä ravisteli melkoinen turbulenssi. Hän päätti kaikesta huolimatta käydä päin ongelmiaan ja pyytää Jumalalta voimaa muuttaa kurssi ja navigoida elämänsä oikeaan suuntaan. Sitoutuminen Jumalan tahdon kysymiseen oli avain. Siitä seurasi sitoutuminen perheen hyvinvoinnin ja jumalasuhteen vaalimiseen.
Kun palasimme Pensacolasta, aloin kaivata jotain uutta hengelliseltä kodilta. Vuonna 1998 liityimme Järvenpään vapaaseurakuntaan. Olimme aiemmin olleet mukana Keravan luterilaisen seurakunnan toiminnassa.
Yhdenlaisesta uskonnollisuudesta vapauduttuaan hän koetti välttää joutumasta toisenlaiseen pakkopaitaan.
Kaikissa seurakunnissa vaanii uskonnollisuuden vaara. En ole halunnut vaihtaa luterilaisuuden kaavoja vapaiden suuntien uskonnollisiin kiemuroihin. Missä Jumalan Henki toimii, siellä ihmiset kokevat sisäistä vapautta.
Työelämä voittaa
Entisiin työkuvioihin palaaminen ei ollut helppoa. Kului noin kaksi vuotta ennen kuin Hassinen koki, että työelämä voittaa.
Burn out oli sen verran kova kuuri, etten sitä kenellekään toivo. Nyt osaan tunnistaa oireet, jos alkaa mennä liian kovaa.
Hän muistelee, että loppuunpalamiseen vaikutti myös hankala esimiessuhde.
Finnairissa olen kokenut 20 vuoden aikana niin karmeimman esimiehen kuin parhaimmat pomot. Tällä hetkellä minulla on loistava esimies, viestintäjohtaja Christer Haglund.
Hassinen sanoo, että hän saattaisi jossain muussa pörssiyhtiössä tienata enemmän, mutta hän ei osaa kuvitella parempaa työryhmää kuin missä hän nyt on.
Ei ole ainakaan todennäköistä, että voisin saada upeampia työkavereita, Hassinen hymyilee.
Sinivalkoiset arvot ja ahneus
Finnairin suhteellisen vaatimattoman pääkonttorin toisessa kerroksessa on Taneli Hassisen työhuone, jossa vain lentokoneen pienoismallit kertovat toimialasta. Muuten se voisi olla mikä tahansa toimisto. Keskustelu kääntyy yhtiöön ja Hassisen arvoihin.
Hän on sitä mieltä, että suomalaisia suuryrityksiä johdetaan moraaliselta kannalta hyvin. Ainakin Finnairilla ja sen johtajilla on terveet arvot. Se ei tarkoita, etteikö koko ajan tulisi olla valppaana ja tutkia toimintatapoja ja käytäntöjä erityisesti sitä, miten ihmisiä kohdellaan.
Jos yksilöllä on paljon valtaa, ahneus vaanii koko ajan. Suuri valta ja huonot arvot on vaarallinen yhdistelmä, Taneli Hassinen pohtii.
Omaa ahneutta vastaan on taisteltava. On parempi taistella omaa ahneutta vastaan kuin toisten.
Omalla kohdallaan hän näkee kristittynä olemisen vahvuuden siinä, että ihminen ei ole tilivelvollinen ainoastaan itselleen tai esimiehelleen, vaan myös Jumalalle.
Olen sitä mieltä, että kun on vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa, se pakottaa ottamaan asiat vakavasti. Jos ei suhteuta omaa elämäänsä iankaikkisuutta vasten, se johtaa relativismiin. Jumala on absoluutti. Raamattu on absoluutti.
Luottamuksen mittainen
Taneli Hassinen oli yllättynyt, kun hänet muutama vuosi sitten nimitettiin nykyiseen tehtäväänsä Finnairin konserniviestinnässä. Hän oli tottunut käytännön toimintaan ja kiivaaseenkin tahtiin. Nyt työ on pitkäjänteistä ja tulevaisuuteen tähtäävää. Horisontissa siintävät uudet lentokoneet ja vakaasti kasvava yhtiö. Näkymiä synkistävät maailmanmarkkinoiden arvaamattomat ilmakuopat ja terrorismin uhka.
Hassinen tuntee yhtiön ja sen ihmiset läpikotaisin ja osaa kommunikoida. Siksi hän on kivunnut rahtiterminaalista liituraitaosastoon. Hän on osoittanut luotettavuutta ja ollut lojaali yhtiölle.
En suinkaan aliarvioi koulutusta, kyllä kauppatieteen opinnoista saattaisi olla apua joissain tilanteissa. Mutta jos ei ole draivia, eivät maisterinpaperitkaan korvaa sitä.
Olen aina yrittänyt tehdä parhaani, missä hyvänsä olen työtäni tehnyt, hän toteaa.
Sitten hän paljastaa asian, joka on ikään kuin toinen agenda työelämässä. Hän kokee tehtäväkseen rukoilla esimiestensä ja kollegoidensa puolesta.
Haluan muistaa ihmisiä rukouksin ja olen sen heille kertonut. En käännytä, mutta rukoilen. Toki keskustellaan asioista, jos joku haluaa. Olemme tekemisissä isojen asioiden kanssa. Päätöksillä on vaikutuksia tuhansien ihmisten elämään.
Jokainen aamu lähtee Raamatun ääreltä. Olen kiitollinen, että saan olla terve ja minulla on perhe. Se ei ole suinkaan itsestään selvää, Taneli Hassinen sanoo mietteliäänä.
Teksti ja kuvat: Kaj Aalto