Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Aina valmiina

5.5.2011
| Teksti: Pekka Maaranen

”Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt.” Siinä parin jakeen lainaus Laulujen laulun 2. luvusta. Pelkästään siksi, että se kuvaa niin äärimmäisen hyvin sitä, mitä parasta aikaa silmilläni näen.

Talvi on joutunut taipumaan kevään riemun edessä, lumesta on jäljellä rippeitä siellä täällä ja aurinko paistaa niin, että laulattaa. Aamun rajut sadekuurot ovat ohi, tuuli kuljettaa valkoisia pilvenhattaroita sinistä taivaankantta pitkin, ja kukat, kukat todella nousevat maasta.

Talomme eteläpäädyssä loistavat krookukset tummansinisen ja keltaisen kirkkaana kimarana. Ja ettei mitään puuttuisi, tonttimme pohjoisrinteen kuusikoissa huhuavat sepelkyyhkyt. Peipposia on pihan täydeltä. Ensimmäiset sinivuokot on nähty, muttei poimittu. Västäräkkikin käväisi sanomassa, että vähän vielä. Sitten tulee kesä.

Kaivoin polkupyöräni talviteloiltaan, ja tein kevätkatselmuslenkin. Naapuripitäjän puolelle päästyäni vastaani alkoi tulla pylväsilmoituksia. Muistin ne jo viime keväältä. Niissä ilmoitetaan Herramme toista tulemusta. Hyvin olivat kestäneet talven tuiskut ja viimat. Niin kuin totuuden kuuluukin.

Ensimmäisessä pylväässä luki: Jeesus on Herra. Siihen en voinut sanoa muuta kuin aamen. Toisessa pylväässä luki: Jeesus tulee. Oletko valmis? Se olikin jo hätkähdyttävämpi kysymys, joka pysäytti ja vaati kannanottoa.

Kolmas kyltti herätti toivon: Usko Herraan Jeesukseen niin pelastut. Jatkoin matkaani ilmoitusten sanoma mielessäni. Kaikki hyvin? Vai eikö sittenkään? Jotenkin minä evankelistana jäin kaipaamaan vielä neljättä tolppaa. Tarvittaisiin plakaatti, joka kertoisi, mistä ja miten sen oikeanlaisen ja pysyvän valmiuden saa, ja miten tuo vaadittava usko olisi löydettävissä.

Evankelista minussa suorastaan janosi neljättä ilmoitusta. Sellaista joka avaisi tien. Aloin hahmotella mielessäni sopivaa tekstiä. Mietin useita vaihtoehtoja. Aikamme ihmisissä näkyvän ja usein keinotekoisesti peitellyn hädän vuoksi päädyin yksinkertaiseen teologiaan: Huuda avuksesi Herraa Jeesusta, niin sinä pelastut!

Neljännen tolpan sanomasta tulisi koko ketjun A ja O, koska valmius saavutetaan Sanan muuttuessa teoksi meissä.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin