Äiti on Kreikka

Kreikka on jo lasten keskuudessakin tunnettu holtittomasta taloudenhoidosta, eikä syyttä. Siitä on tullut Eurooppa-perheen tuhlaajapoika, jota moraalisempi isoveli yrittää nostaa takaisin jaloilleen. On irvokasta, että juuri Kreikka osoittautui talouden mustaksi lampaaksi, sillä sana talous juontuu nimenomaan kreikan sanasta oikonomia. Vapaasti käännettynä se tarkoittaa huolenpitoa talosta tai kodista. Viisas kodinhoitaja ei hassaa perheensä rahoja, vaan varmistaa, että ruokaa riittää laihoinakin vuosina. Viisas taloudenpitäjä ei ajattele vain omaa napaa vaan moninapaisesti.

Kreikka on klaaniyhteiskunta, jonka on vaikea ottaa neuvoja vastaan vieraalta vallalta – historiallisista syistä. Vikuroiva Kreikka on meille siksi helppo ivan kohde. Vaikeampaa on sen sijaan tunnustaa pikku-Kreikkaa itsessämme. Se on klassiseksi kuolemansynniksi listattu ahneus, jota omassa elämässä puolustelemme puhumalla ”maksimaalisesta resursoinnista, kasvusta, ahneudesta elämälle tai itsensä toteuttamisesta tärkeydestä”. Joskus tarvitaan lapsia sanomaan se vääräksi.

Miksi taloudenhoidosta on tullut niin vaikeaa? Sanatarkastihan talouden piti siis olla vain väline hyvinvoinnin varmistamiseksi, mutta se onkin korottanut itsensä itseisarvoksi. Talous, puhumattakaan pörssistä, on kuin hellsteniläisittäin olohuoneessa korahteleva virtahepo. ”Pörssiä hermostuttaa, olkaa nyt kansalaiset kiltisti älkääkö napisko.” Kotiin vietynä esimerkki voisi kuulua, että ”isillä on nyt töissä tiukka viikko, kun pitäisi saada myyntiä aikaan. Älkää nyt lapset vain häiritkö isiä.” Kvartaaliodotus korvaa kymmenen käskyä, ja vuosikatsaus pyhittää käytetyt keinot.

Taloudella ja rahalla oikeutetaan aivan liian monta arjen rikosta ja laiminlyöntiä. Useimmiten ne satuttavat eniten niitä, jotka ovat meille kaikkein arvokkaimpia, kuten läheiset ihmiset. On väärin laittaa arvokas ja kallis kisaamaan keskenään. Suuri osa arvokkaasta elämästämme ei ole rahassa mitattavissa, eikä rahalla ostettavissa.

Äiti-on-Kreikka on osuva mikrotalousteoria. Mutta puriko se kritiikin kohteeseen? Äiti katui, palautti lainaamansa bussirahat purkkiin korkojen kera ja lupasi parantaa tapansa. Jätti jopa Stockan Hullut päivät väliin. Äiti ainakin yrittää, uskokaa jo.


Kolumnisti on kehitysyhteistyöjärjestö World Visionin viestintäjohtaja ja tietokirjailija.