Eipä kähmitä!

En jäänyt kiittelemään kohteliaisuudesta vaan annoin kähmijän kuulla kunniansa. Sittemmin en enää työskennellyt hotellin baarissa. Minut siirrettiin muihin tehtäviin. Se oli nuorelle naiselle oppi numero yksi: maailma on miesten.

Taannoin haastattelin lehteen vanhempaa suomenruotsalaista herrasmiestä. Kulkiessamme kahvilaan hän aukaisi ovet edestäni hämmentävän sujuvasti, kyseli myös kiinnostuneesti minusta kaikenlaista ja auttoi lopuksi luontevasti takin päälleni. Suomen oloissa se oli poikkeuksellisen hienostunutta käytöstä ja ilahdutti mieltä vielä jälkeenpäin.

Nyt isä Mitron seikkailut EU-parlamentissa ovat nostaneet kiistan aiheeksi taas kerran sen, saako naisten ulkonäköä kehua vai ei. Ei tämän nyt niin vaikeaa pitäisi olla. Naiset eivät ole palkintokarjalauma vaan yksilöitä. Kannattaa tuntea nainen tietääkseen, voiko kommentoida ja mitä. Nainen kyllä aistii, milloin kohteliaisuus on aito tai milloin sen takana on epämääräisiä motiiveja. Joskus harvoin nainen voi myös ymmärtää aitoudenkin väärin, ja silloin on vakavan anteeksipyynnön paikka.

Mitä koskettamiseen tulee, etiketti neuvoo, ettei tuntematonta henkilöä olkavartta alemmas ja silloinkin korkeintaan kolmen sekunnin verran. Eikä ikinä kähmitä!