Elämän askelmerkit

Edessämme on Gennesaretin järvi, vastapäätä Golanin ylänkö, vasemmalla häämöttää Autuuksien vuori, Kapernaum, Pietarin Primaatti, Tabgha... Paikannimistä on tullut kuin kartta, jonka avulla suunnistaa.

Tätä ei voi selittää mitenkään. Tämä ei ole loogista. Tätä ei voi todistaa sanoin. Sen vain tietää oikeaksi. Se on lahja.

Sydän saa levon, kun askelmerkit ovat kohdallaan. Sielu on vapaa, kun asetan omat ihmisen jalkani Vapahtajan askeliin.

Se on suostumista siihen, etten itse hallitse elämää. En osaa lukea elämän karttaa, en ole luotettava. Minä olen altis eksymään.

Jeesus julisti autuaiksi kaikenlaiset heikot ja köyhät, juuri he, jotka olivat itselleen rehellisiä ja tunnustivat oman tilansa. Hän vei ihmiseltä aseet tuomita ja nousta toisen yläpuolelle.

Samalla hän puhui rohkeasti suolasta ja valosta. Antoi haasteen ja tehtävän uskaltaa olla armon lähettiläinä ihmiseltä ihmiselle.

Vapahtajan sanojen mukaan vuorella oleva kaupunki ei voi olla katkossa. Sen valot näkyvät. Uskon tulee olla avoimesti tarkasteltavissa. Se ei ole itsetarkoitus, joka palvelee vain uskovaa. Se ei ole vain sisäpiirin juttu, valikoitujen valokerho, vaan uskon voima on arjen keskellä, sen tulee toimia tosielämässä, kaikenlaisten ihmisten keskellä.

Kun nousen bussista ja astelen alas järven rantaan, olen Pietarin kanssa samalla viivalla. Herra kysyy minultakin: ”Olenko sinulle rakas, rakastatko minua?” Hän katsoo ja odottaa. Ja minä vastaan yhä uudestaan: ”Herra, sinä tiedät kaiken.” Oletan Pietarin hurraavan: ”Oikein vastattu!” Kun teen näin tälläkin matkalla, kutsun samalla matkatovereitani vastaamaan siihen ääneen, jonka he täällä kuulevat sydämessään. Jokainen voi kuulla eikä kukaan toinen voi vastata toisen puolesta.

Yksi elämän suurimpia riemuja on saada seurata ensikertalaisen astuvan Jeesuksen jalanjälkiin tässä maassa. Alkuhämmennyksen jälkeen alkavat avautua Jumalan ulottuvuudet, Raamatun ydin, uskon ihme.

Tämä ei olekaan legendaa, kuten eräs matkaaja asian ilmaisi. Hänen oli laitettava oma ajattelunsa kokonaan uuteen ”uskoon”.

Uskon maailma alkoi saada nimiä, maisemia, kuvia, ihmisiä, kovaa maata jalkojen alle. Tämä kaikki perustuu todellisuuteen. Uskon ei tarvitsekaan olla sokeaa uskottelua.

Juuri tämä on itselleni merkittävää vaikeina aikoina. Kun uskoani koetellaan. Kun ei tunnu missään eikä miltään. Sitä vain on ja elää entisellä uskolla.

Ensi vuonna Jerusalemissa, on jokaisen juutalaisen sydämen rukous, mutta sopii myös suomalaiselle kristitylle.