Hilman isän heinä

 

Hilman perhe ei kuollut, sillä isä tunsi kasveja ja keitteli lapsilleen ruokaa ravinteikkaasta heinästä, kun muuta ei ollut. Siperiasta päästiin takaisin, ja lopulta senioripäivillään Hilma asettui Suomeen.

– Nyt on hyvä, hän tuumi tarjoillessaan kaalipiirakkaa helsinkiläisessä lähiössä.

Euroopan talouskatastrofin kauhuja odotellessa olen miettinyt Itä-Afrikkaa, jossa yli 13 miljoonaa ihmistä on hätäavun tarpeessa ja kymmeniä tuhansia lapsia kuollut nälkään. Pakolaisleireille saapuvat perheet ovat joutuneet jättämään heikoimpia jäseniään taakseen kuolemaan, eikä kaikkia leirille asti selviytyneitä lapsia enää pystytä pelastamaan. Miten hirvittävältä sen täytyykään tuntua!

Eurooppalaisesta hyvinvoinnista on hyvin pitkä matka siihen, kun ei ole mitään. Mukavuus ja elämän helppous on ihanaa, mutta entä jos maailma keikahtaa niin, että se kaikki katoaa? Selviääkö siitä?

Vilkaisu ulos ikkunasta kertoo, että jos kaikki muu menee, tuolla on kuitenkin polttopuuta ja jotain ruokaa toisin kuin itäafrikkalaisilla. Ihminen on ihmeellinen selviytyjä, jos niin tahtoo. Pitäisi vaan tietää, mikä on se Hilman isän heinä.