Hymyä huuleen

Uteliaat katseet tuikkivat yhteyttä Etiopian Mekane Yesus -kirkon messussa myös toimittajien matkalla muutama syksy sitten.

Jopa pidättyväisten anglikaanien messussa on päivänselvää, että samaan penkkiin ahtautuvat tuiki tuntemattomat tervehtivät toisiaan. Yhdysvalloissa uusi messuvieras joutuu miltei poikkeuksetta aplodien kohteeksi.

Seurakuntien vieraanvaraisuus häkellyttää, oltiin idässä, lännessä tai etelässä.

Meillä kulttuuri on vähän toista maata. Vältellään vieraan kohtaamista, annetaan hänen olla rauhassa, vaikkei hän sitä haluaisikaan. Etsiydytään tottumuksesta samanmielisen seuraan.

Entä jos vieruskaveri on löytänyt kirkkoon vuosikymmenten jälkeen? Odottaen kokevansa aavistuksen siitä kristittyjen yhteydestä, josta Raamattu puhuu. Uskoen, että kirkko on vuoropuhelun kirkko, osallisuuden yhteisö, rakkauden tyyssija, mistä strategiat kirjoittavat.

Ajan merkkejä tarkkaileva kirkollinen vaikuttaja sanoi kauan sitten, että vieraantuneen on paras pysyä kaukana seurakunnasta. Siellä mökötetään.

Herkkyyksien kehittämiseen kannattaa panostaa myös seurakuntavaalipaikoilla. Verovirastossakin saa joskus leppoisamman vastaanoton. Mihin hymy hyytyi, Jumalan lapset?