Jatkokurssilla

Jatkokurssini alkaa siitä, että olen lentänyt kahdella kierteellä, suorin vartaloin – ja makaan mökin lattialla. Nyt syynä ei ole huimaustauti, vaan omat kömpelöt jalkani. Huudan suoraa huutoa uskoen lantion olevan murskana. Huudan Jumalaa auttamaan, huudan miestä auttamaan ja lopettamaan ruohonleikkuun. Bensaa piisaa, ääni peittää huutoni. Jumala ei näytä tekevän mitään. Käyn elämäni peruskeskustelua Hänen kanssaan. Jos tämä kurssi on käytävä, sen käyn ja pyydän vain siihen tarkoitusta. Kohtaloon en usko.

Kuluu tunti, alkaa viluttaa enkä voi hievahtaakaan. Ääni kähenee, ja sydän alkaa mykistyä. Tuvan nurkassa on TV auki ja kuulen tutun äänen: ”Nimeni on Tapio Aaltonen…” Hän lukee Raamatun jakeita ja rukoilee Isä meidän. Kuulenko oikein, missä minä olen?

Sama se missä, mutta Jumala antoi merkin: ”Minä näen ja olen tässä kanssasi.” Viesti tuli entisen esimieheni suulla sinne lattian rakoon. Ohjelman täytyi olla Pisara, jota itsekin aikoinaan tein. Silloin emme kertoneet nimeämme ja sisältö oli pääosin omaa pohdintaa. Nyt se ei olisi riittänyt minulle. Piti olla suoraa puhetta Raamatusta ja ydinrukous. Siinä Jumala tuli luo. Kiitos, Tapsa!

Bensa loppui tunnin kuluttua, ja raahauduimme tohtorille. Ei murtumaa, kiertymää kylläkin, joka aikanaan toivottavasti normalisoituu.

Rukoiltukin on ja paljon. Yksinkertaisesti olemme pyytäneet paranemista. Mieluummin nyt heti. Mutta elämän kursseilla ei komennella eikä käsketä. Juuri tämä kurimus on vienyt kohtaamaan ihmisiä, joita en olisi muuten kohdannut ja saanut sanomaan sanoja, joita en muuten olisi sanonut. Olen saanut syvemmin ymmärtää kipujen miehiä ja naisia, jotka eivät ole parantuneet tuhansista rukouksista huolimatta. Jumalan Isän sydämestä Jeesuksen ristissä on auennut uutta.

Kipujen mies ja sairauden tuttava ei kaihda kärsivää, ei vaadi enempää uskoa. Hän antaa voiman jaksaa, kun sitä tarvitaan. Hän parantaa kun parantaa. Pulma saattaa jäädä, mutta kokee olevansa syvästi terve. Paavalin malliin.

On hyvä elää olematta ihmisten orja – hengellisestikin. Saa pyytää rukoustukea, saa tarvita toisia, mutta ytimessä on Hän. Tämä henkilökohtainen suhde on ylitse muiden. Siellä ollaan kasvokkain, sattui tai ei, parani tai ei. Kohtaamisessa toteutuu syntisen ihmisen ja syntisen ystävän rakkaussuhde.

Suurempaa ei voi olla. Siitä lähtee kaikki muu: pelastus, uskonelämä, Pyhän Hengen vaikutukset, ihmeet ja merkit, Vapahtajasta todistaminen…

Jään kysymään, miten toteutuu ”vahvuus heikkoudessa”. Mitä merkitsee saviastiana oleminen? Ihmeet ovat mahdollisia, mutta eivät otettavissa. Ihmeiden perässä ei tarvitse juosta, mutta niitä saa pyytää.

Ihmettä on nähdä Jumalan käden heilahduksia tavalla ja toisella. Ihmettä on, että hengitämme.