Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Kata aina kauniisti

22.12.2010
| Teksti: Freija Özcan


Kyllästyttyään pelkkään kaurapuuroon ja lettuihin leskeksi jäänyt ukkini päätti avioitua uudelleen. Luotuaan katsauksen tuttavapiirin leskirouviin ja neiti-ihmisiin hän päätyi kosimaan iloista ja sosiaalista perhetuttuamme, jota me lapset kutsuimme Kati-tädiksi.

Koko elämänsä sinkkuna elänyt Kati-täti oli ahkerana ihmisenä ja tarkkana taloudenpitäjänä luonut itselleen aivan mukavan elämän. Lisäksi hän oli hieno nainen, joka pukeutui aina hyvin eikä koskaan lähtenyt minnekään ilman huulipunaa.”Köyhän ei kannata ostaa halpaa”, täti neuvoi ja näytti siinä sivussa, miten käsin tiskauksen jälkeen kynsinauhat painellaan kuntoon keittiöpyyhkeellä. Jälkimmäisen taidon hän oli oppinut ranskattarilta.

Yksi tädin neuvoista on kuitenkin ylitse muiden. Itse noudatan sitä aina ja kaikkialla tinkimättä, sillä siinä piilee pieni avain mielenrauhaan ja tasapainoon oman itsensä kanssa. Se kuuluu: ”Kata aina kauniisti, vaikka söisit yksin!” Kokeilkaapa kotona! On ihan toista syödä kauniisti katetusta pöydästä kuin vain huiskia jotain lautaselle.

Myös yli 95-vuotiaaksi eläneellä, tädin keittotaidosta huolimatta ikihoikalla ja hyväkuntoisella ukillani oli pistämätön elämänohje: ”Lopeta syöminen silloin, kun ruoka vielä maistuu parhaalta!”

Näillä kahdella ohjeella selviää niin arjesta kuin juhlasta kaikissa elämäntilanteissa hyvillä mielin ja hyvävointisena. Herkullista joulua!

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin