Kielto kiellon päälle

Olo ei käy tukalaksi vain muslimeilla, sillä moni rehtori on häätänyt jo koulustaan kaikki kristilliset ilottelut kuten suvivirret ja joulukirkot. Rehtorilla kun on subjektiivinen oikeus määrätä laumansa uskonnonharjoittamisesta.

Suomi alkaa jo tutkijoidenkin mukaan lähestyä tilaa, jossa ei voi enää aidosti puhua uskonnonvapaudesta. Sekularismi on saamassa lähes normatiivisen aseman julkisessa keskustelussa, joten perusihmisen ajatellaan olevan uskonnoton. Uskontoa pidetään ihan hyvänä harrastuksena ja juttuna, kunhan sitä ei oteta liian tosissaan.

Kun suomalaista uskontokeskustelua hieman dramatisoi, näyttää se suurin piirtein tältä: Konservatiivisesta siivestä on tullut vapaata riistaa sisäsiistille valtionkirkolle. “Tiukkikset” ovat kuin talebaneja, joita niin kirkon älyköillä kuin medialla on lupa jahdata. Pakkaa sekoittaa muutama puoluejohtaja, joiden puheenparsi on hengellisesti villimpää kuin sunnuntaisaarnoissa kuultu. Ihmiset, jotka eivät ole uskonnollisia, käyttävät valtaa määritellä julkisuudessa kuinka naapurilla on lupa uskoa. Ja kaikenlaista uskoa, jos se on muuta kuin hotjoogaa, dalailamaa tai työpaikan virkistyspäivän meditaatiota, pidetään turvallisuusriskinä älylle.

Yli puolet maailman väestöstä elää olosuhteissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan tuhoisin seurauksin. Esimerkiksi Irakissa vainojen takia kristittyjen määrä on puolittunut seitsemässä vuodessa. Juridisesti turvapaikan hakijan on silti vaikea todistaa, että juuri hän vaarassa joutua uskontovainon kohteeksi. Kristittyjen vainoja on raportoitu noin 60 valtiossa.

Uskontoloukkauksia – puoleen ja toiseen – tapahtuu myös Suomessa, mutta niistä ei juurikaan puhuta julkisuudessa. Siksi on hyvä, että tämän syksyn Vastuuviikko nostaa teemakseen juuri uskonnonvapauden. Suomalaisilla, jotka kiitettävän ahkerasti rymyävät maailman pimeimmissä kolkissa ratkomassa globaaleja konflikteja, on vaara sokeutua oman kotipesän muutoksille. Onko totta, että Suomessa uskonnonvapaus on käännekohdassa? Saako Suomessa enää uskoa, ja jos, niin mihin ja miten, ja kenellä on valta se sanoa?