Kohtaamispaikkoja 

Helsingin ydinkeskustaan noussut Kampin kappeli on jo arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen,  sisällä tapahtuvasta puhumattakaan. Kappeli on suunniteltu ensi sijassa hiljaisuuden keitaaksi, mutta se on myös kohtaamispakka.  Helsingin seurakuntien ja kaupungin sosiaalitoimen työntekijät päivystävät joka päivä.

Juju piilee siinä, että kukaan ei tarkkaan vielä tiedä, mitä kappelista tulee. Sisään tulijat muovaavat paikan sisällön. On otettu riski ja heittäydytty uuteen.  Se on jo sinänsä kunnioitettavaa tarkoin suunniteltujen prosessien maailmassa.

Aina ei tarvitse pystyttää uutta ja komeaa rakennusta. Kotikaupungissani Tampereella tärkeä kohtaamispaikka on Aleksanterin kirkossa neljättä vuotta toimiva Avoin kirkko. Pareittain työskentelevät seurakuntalaiset päivystävät kirkossa arkisin klo 12-18. He kuuntelevat  lähimmäisten murheita ja iloja sekä ohjaavat tarvittaessa muun avun luokse. Kappelissa rukoillaan, mikäli tulija sitä haluaa.

Kirkko kehittää kiitettävästi erilaisia tapoja ihmisen tavoittamiseen. Niitä syntyy myös kekseliäiden seurakuntalaisten aloitteesta. Osa ideoista toimii, osa ei. Jälkimmäisetkään eivät hukkaan mene. Ne voivat toimia pohjana toisenlaisille avauksille, ja saattavat houkutella uusia ihmisiä seurakuntayhteyteen.

Nykyihminen tarvitsee kohtaamisia kasvotusten ja monenlaisia paikkoja niitä varten. Erilaisuus ja kokeilunhalu on rikkautta.