Kuulun kirkkoon

Siinä viiniä pikareihin kaataessani en tullut kysyneeksi sukupuolta enkä suuntautuneisuutta enkä syntien laatua tai määrää. Joku vilkaisi silmiin pikaria ottaessaan, toinen piti katseensa tiukasti alttarikaiteessa. Mitä lie mielessä liikkunutkaan? Rukoilin vain, että omastakin syntisyydestäni huolimatta, siinä hetkessä olisi läsnä Pyhä Läsnäolo kohtaamassa jokaista tarvitsevaa.

Samana sunnuntaina jo yli 18 600 ihmistä oli eronnut kirkosta, ja erobuumi vain jatkui.

Mediasta seurasin kiinnostuneena kirkollisia kommentteja: ketään ei saa syrjiä, syntiä on ja syntiä ei ole, nyt pitää vaikuttaa seurakuntavaaleissa ja kadonneet miljoonat uhkaavat lapsi- ja nuorisotyötä. Ihan merkittäviä asioita, mutta sille tasolle se sitten jäikin.

Kun suomalainen tulee ehtoolliselle, hän tietää tulevansa jonkin Elämää Suuremman eteen, jota ei ihan ymmärrä, mutta joka on tärkeää. Se on jotain enemmän kuin kirkon tarjoamat käytännön palvelut, jotka toki hyviä ovat nekin.

Kirjoitin Facebook-päivitykseeni, että kuulun yhä kirkkoon, koska se on paikka, jossa voi miettiä ja kokea elämää suurempia ulottuvuuksia. Siihen yhtyi meitä ystävyksiä sukupuolesta, suuntautuneisuudesta ja kirkollisesta rintamalinjasta huolimatta. Sellaiseen kirkkoon minä kuulun.