Lapsen kutsumus

Jossakin koulussa on tarjolla sellainen kieli, jota tässä koulussa ei ole. Tai luokalla on maahanmuuttajia, joiden tukeminen vie opettajan huomion ja ajan. On vaikea suostua siihen, että koulupaikat vain määrätään.

Valitukset tulevat uutisen mukaan enimmäkseen isoista kaupungeista, joissa sekä opetuspalveluja tarvitsevien asiakkaiden eli koululaisten että opetuspalvelun tarjoajien eli koulujen tarjonta on suurin.

Ratkaisukin on, historian testaama: pannaan halutuimpiin kouluihin kovat koulumaksut tai ankarat pääsykokeet tai molemmat. Ne, joilla ei ole rahaa ja/tai korkeita pisteitä, pannaan sinne, minne kukaan ei halua.

Toisin sanoen entinen oppikoulu, mutta aloitettuna ekaluokalta, jos valinta halutaan ulottaa koskemaan myös alkuopetusta. Peruskoulu-uudistuksessahan valinta siirtyi myöhemmäksi eli lukion alkuun.

Helsinkiläisen peruskoulun apulaisrehtori sanoo Ilta-Sanomissa (6. 8.):

”Todistusten jälkeen jotkut vanhemmat soittelevat ja vaativat lapsilleen parempia numeroita.”

”Opettajille myös ilmoitetaan usein, ettei meidän lapsi pidä lukemisesta, piirtämisestä tai laulamisesta, ikään kuin lapsilta ei saisi vaatia mitään, mitä he eivät halua tehdä.”

Kouluun kohdistuu erilaisia ja ristiriitaisia odotuksia. Siellä pitäisi kasvaa aikuisuuteen: oppia sietämään vastuun painetta ja tekemään työtä. Samalla pitäisi olla vapaata ja kivaa ja sitten pitäisi saada joko työtä tekemällä tai muulla tavalla hyvät numerot, että pääsee hyvään lukioon.

Jumala-uskon rapistumisella ei äkkiseltään tuntuisi olevan tämän kanssa tekemistä. Silti voi olla. Ihmisen on hallittava itseään valinnoillaan, jos mitään ei ole näiden valintojen yläpuolella. Eikä auta, että valitsee. On taisteltava itselleen se, minkä valitsi.

Yleinen ja sumuinenkin usko jonkinlaiseen Jumalaan tekee levollisemmaksi toteutuneiden ja toteutumattomien valintojen paineessa. Koulu on lapsen kutsumus, luterilaisittain sanottuna. Se on Jumalan antama elämänpiiri, joka on juuri se, mihin nyt on pantu.

Kun sitten vielä uskoo, että Joku tietää ja näkee pettymyksen, on lopulta aika pieni matka siihen, että Joku saa myös kasvot, äänen ja tarkentuvia nimiä. Etenkin, jos jossakin niistä yhä kerrotaan. Vaikka nyt ekaluokkalaisten siunauksissa, esimerkiksi.