Laupias reseptionisti

Kuumeen noustua jämähdin makuusalin punkan pohjalle. Olisin halunnut olla jossain muualla, mutta ei auttanut: paluulentoon oli aikaa.

Illan tultua kuume jatkoi nousuaan. Ohut peitto tuntui riittämättömältä.

Retkeilymajan tiskillä päivysti nuori ulkomaalainen työntekijä. Reseptionisti teki pitkiä vuoroja. Hän jopa nukkui vastaanottoaulan viereisessä pikkuhuoneessa.

Kysäisin, että saisinko toisen viltin. Tyrmistyin, kun hän vastasi pyyntööni kieltävästi. Kuinka hän saattoi kieltää niin pienen avun? Ymmärsikö hän pyyntöni oikein? Vaikea sanoa, mutta minulla ei ollut voimia jankata.

Huoneeseen palattuani puin kaikki mahdolliset vaatteet ylleni ja päätin, että tämä olisi viimeinen yöni tässä hostellissa. Yllättäen ovi avautui. Reseptionisti asteli kaapille, otti sieltä viltin ja käveli pois. En ollut kuumehoureiltani hoksannut tarkistaa kaappia.

Uskon työntekijän tunteneen omatunnonpistoksen ja päätti sittenkin auttaa. Tämä oli hänen keinonsa osoittaa laupeutta.

Kiitin työntekijää hänen poistuessaan. Hetken päästä oloni alkoi parantua.