Missä ovat naiset?

Mutta kuvaruudusta ja lehtikuvista puuttuu jotain. Missä ovat naiset? Ja lapset? Missä ovat vanhukset ja vammaiset? Kenen vastuulla on heidän elämänsä ja terveytensä, ruoansaanti ja turvallisuus? Hekö jäävät kun vahvemmat pääsevät pois?

He, joita emme näe kuvissa, joutuvat lopulta koston kohteeksi, raiskausten ja väkivallan raivon uhreiksi, syyllisiksi.

Tässä kohtaa sieluni repeää. Syntyy oikeutettu vihan tunne vääryyttä kohtaan. Vääryyden sisällä asuu niin monta toisenlaista vääryyttä, jossa kaikkein heikoimmat kärsivät eniten. Heillä ei ole minkäänlaista ääntä. Kun Jumala huutaa, missä sinä olet, he eivät jaksa vastata enää mitään. Eikä kukaan huuda heidän puolestaan.

Muistan elokuvan komean Titanic-laivan uppoamisesta. Oli mieltä kuohuttavaa katsoa, miten monet raavaat miehet tunkeutuivat harvoihin pelastusveneisiin ohi naisten ja lasten. Hävetti miesten puolesta.

Näistä ja monista muista syistä tarvitaan naisia päättäjiksi tasavertaisina miesten rinnalle. Naisten pitää mennä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Meidän pitää ottaa riskejä toisen ihmisen puolesta. On ennakoitava kriisitilanteita ja toimittava niissä heikompien puolestapuhujina. Siellä, missä synnytetään ja synnytään, sairastetaan ja kuollaan. Yritetään selvitä eteenpäin toinen käsi lapsen, toisen vanhuksen kädessä.

Näinä tunteita kiihottavien puheenaiheiden aikoina en sano ääneen mitään siitä, että naisessa olisi enemmän miestä kuin miehessä, mutta pohdinpa vaan. Mietin Golda Meirin elämää, naista jota kutsuttiin hallituksensa ainoaksi mieheksi. Ajattelen Helvi Sipilää ja Matilda Wredeä. Luen Florence Nightingalesta ja Maria Kajavasta.

Ja lopulta päädyn pääsiäisaamun haudalle. Keitä tapaankaan siellä ensimmäisinä? Naisia. Heidän oli pakko tulla, ottaa riski ja katsoa totuutta silmiin. Kun he näkivät, he myös ymmärsivät ja lähtivät saman tien liikkeelle juosten.

Missä miehet? Olivatko he lukkojenko takana pohtimassa tilanteen etenemistä? Kenties he olivat analysoimassa tapahtunutta perinpohjaisesti, kenties pelkäämässä. Naiset juoksivat kertomaan heille maailman järisyttävimmän uutisen: hauta on tyhjä. Naisten höpinöitä, toteavat miehet. Tyypilleen uskollinen Pietari ei malta jäädä enää paikoilleen vaan lähtee juoksuun.

Onnea Pietari! Monessa olit heikko, mutta nyt uskalsit olla mies.

Ennen kuin tämän vuoden pääsiäinen on käsillä, maailmassamme ehtii tapahtua vielä paljon pahaa. Nyt jos koskaan toivoisin haudalla olevan ruuhkaa.

Miehiä, naisia, lapsia, vanhuksia, ruhjottuja, sokeita ja rampoja, rikkaita, joilla on köyhä sielu ja köyhiä, joilla on rikas sielu…