Mistä tiedät?  

Arkielämä rakentuu uskomuksien varaan. Meillä on varmoja käsityksiä eri ihmisistä, asioista ja ilmiöistä. Tiedämme että se yksi työkaveri on umpimielinen ja sulkeutunut. Emme tosin tiedä, että hänen läheisensä on vakavasti sairas.

Julkisuudessa riepoteltu johtaja on lehden lööpin mukaan lähtenyt vaikean päätöksen jälkeen suoraan juhlimaan. Emme tosin saa tietää, että ei hän juhlimaan lähtenyt, vaan hautajaisiin.

Tiedämme että tuloerojen kasvu on väärin ja samaan aikaan harmittelemme sitä, että kouluruokaan ei satsata riittävästi. Harvoin esitämme ääneen ratkaisuksi, että kunpa olisi enemmän rikkaita, jotka voisivat maksaa enemmän veroja, joilla voisi kustantaa parempaa kouluruokaa.

Jorma Ollilan maksamilla kunnallisveroilla rahoitetaan koko Espoon kouluruokailu. Onko silloin parempi, että jormaolliloita on yksi, useita vai ei yhtään? Mistä siis tiedämme, että tuloerojen kasvu on väärin? Jos onkin niin, että köyhyyden lisääntyminen on väärin ja tuloerojen kasvulla ei ole mitään tekemistä köyhyyden lisääntymisen kanssa? Mistä tiedämme, että nämä eivät ole kaksi eri asiaa?

Tiedämme, että työpaikkoja pitäisi saada lisää. Eli siis toivomme, että tulisi lisää yrittäjiä, jotka voisivat tarjota uusia työpaikkoja. Jos siis oletetaan, että kansantalouden kannalta olisi parempi, jos ihmisiä työllistyisi enemmän yksityiselle puolelle kuin julkiselle puolelle.

Suomen väestöstä karkeasti ottaen 77 prosenttia kuuluu kirkkoon. Kirkko on kuulemma kriisissä ja siellä on jäsenkato. Mistä tiedämme? Verrattuna mihin? En tiedä onko Suomessa yhtään yritystä, jonka markkinaosuus olisi 77 prosenttia. Paitsi monopoliyrityksillä. Kirkko ei ole monopoli.

Mistä tiedämme? Kysymys on tarkka. Sen voi esittää joka päivä itselleen ja ystävilleen. Uskomuksien ja harhaluulojen varassa eläminen luo pohjaa juoruilulle ja vahingoittamiselle. Juoruilu on puolestaan hyväntahtoisuuden kaapuun puettua väkivaltaa.

Pari puolituttua tuli taannoin kertomaan minulle, että eräällä yhteisellä tuttavalla on alkoholiongelma. Ehdotin että soitettaisiin tälle yhteiselle tuttavalle saman tien, kerrottaisiin yhteinen huolemme ja kysyttäisiin voisimmeko auttaa jotenkin. Puolitutut häipyivät paikalta ja keskustelu loppui kuin seinään. Ilmeisesti ongelmaa ei ollut tai sitten ei haluttukaan ajatella, että kaveria pitäisi auttaa asiassa.