Miten puhe Jumalasta on totta?

Klassisessa luonnollisessa teologiassa totuus on perusteltu metafysiikalla. Jumala on se, mitä filosofisilla jumalatodistuksilla löydetään (T. Akvinolainen). I. Kantin aikaansaaman käänteen vuoksi teoria jäi elämään, mutta päättelyn lähtökohta muuttui. Se ei enää ollut maailman rakenne vaan ihmisen tietämisen kyky ja moraalisuus. Jumalasta tuli niiden edellytys.

Toisessa versiossa aito uskonto ymmärretään perustavana ”kielipelinä”, jota ei voi enää perustella. Silti se on totta, koska monet ihmiset ymmärtävät todellisuuden sen kautta (L. Wittgenstein). Kolmannen version mukaan usko perustuu yleisinhimilliselle luottamuksen kokemukselle (esim. P. Tillich).

Abraham esittää muitakin muotoja standardistrategiasta, mutta en mene niihin tässä. Suomalaisesta keskustelusta mieleen tulee seuraavaa: Usein kuulee sanottavan, että olennaista uskossa on ”arvokeskustelu”, ei ”dogmit”. Tai se, että ei puhuta ”insinöörikieltä”, vaan ”uskonnon äidinkieltä”. Tai että uskossa on kyse ”armahduksen kokemuksesta”, jossa ”minun ei tarvitse, minä saan”. Tai että ”Pyhän kokemukselle” löydetään ”hapuilevia” sanoja.

Ongelmallista standardistrategian kaikissa versioissa on se, että niissä on jo ennakolta päätetty jokin filosofispohjainen malli sille, mitä Jumalan ilmoitus on. Tällöin näkemys kristinuskosta kapenee tavattomasti. Raamatussa ja kirkon traditiossa Jumala ei puhu vain yhden tieto-opin puitteissa. Jumalan ilmoitus on monenlaista: kertomusta, metafysiikkaa, myyttiä, lakia, historiaa, runoutta, kauneutta, rakkautta, kärsimystä, oppia, kokemusta. Sitä on luomakunnassa, historian tapahtumissa ja niiden tulkinnassa. Sitä on ennen kaikkea Jeesuksessa, mutta sitä on myös kirjassa, Raamatussa.

Standardistrategiassa kaikki on toisin. Tarkastelun alussa valittu tieto-oppi on ensisijaista. Teologian sisältö on toissijaista, sillä se on merkittävää vain, jos se sopii alussa valittuun tieto-oppiin. Tai sitten se tulkitaan uudelleen, jotta se saataisiin siihen mahtumaan. Sanotaan esimerkiksi, että uskontunnustus ”ei ole biologiaa eikä insinöörikieltä”, vaan ”uskonnon äidinkieltä”. Jeesuksen neitseelliselle syntymälle on sen mukaan samantekevää, ”kuka koski kehenkin”.

Abraham esittää standardistrategiasta luopumista. Oikein! Filosofian on oltava teologian palvelija, ei herra.

Sammeli Juntunen

Kirjoittaja on Savonlinna-Säämingin kirkkoherra ja teologian tohtori.