Myrskyn jälkeen

Lähempi maastotutkimus kertoo, että olemme myös motissa, iso mänty on kaatunut poikittain pihaamme johtavalle tielle. Sähköt ovat siis poikki, kulkutiet ovat poikki, eivätkä puhelimetkaan pelaa. Myrskyn jälkeen.

Itä-Suomessa vaikuttaa puhdas mannerilmasto. Se tietää kuumia kesiä ja kylmiä talvia.

Tämä nyt kulumassa oleva kesä on ollut poikkeuksellisen kuuma. Naapuripitäjä Puumala komeili useampaankin otteeseen iltapäivälehtien lööpeissä Suomen kuumimpana paikkakuntana. Enkä itsekään muista, vaikka olen pääosin koko ikäni täällä asunut, olisiko koskaan aikaisemmin ollut näin pitkää jaksoa, jossa päivälämpötila olisi pysytellyt koko ajan yli +30 celsiusasteen.

Toinen asia, joka myös on tullut täällä Itä-Suomessa tutuksi, on se, että aika usein tällainen hellejakso päättyy täällä rajuun myrskyyn. Hän joka säät ja ilmat säätää, viheltää niin sanotusti pelin poikki. Ja silloin rytisee ja rajusti.

Niin nytkin.

Autoradion välittämien paikallisuutisten myötä yöllisen tuhon laajuus alkaa pikkuhiljaa selvitä. Me olemme päässeet vähällä. Satoja hehtaareja metsää on tuhoutunut. Puita on kaatunut talojen ja autojen päälle. Kattoja on repeytynyt irti tuulen voimasta. Mutta kuin ihmeen kautta, henkilövahinkoja ei ole uutistietojen mukaan sattunut.

”Jumala ei tee mitään turhaan”, on sanonta joka toistuu puheissani usein. Nyt se saa sisimpäni kuuntelemaan myrskyn sanomaa.

Mykkä puhelin kädessäni kertoo ihmisen rajallisuudesta yhteyden luomisessa ja ylläpitämisessä. Musta näyttö tietokoneessani kertoo, miten Korinttilaiskirjeen antama ennuste tiedon katoamisesta tulee toteutumaan.

Sähköttömässä talossa ihmiskeksintöjen arvostus alenee samaan tahtiin sulavan pakastimen ulkopinnan huurrerajan kanssa.

Taas kerran piirtyy näkyviin se tosiasia, ettei ihmiselämässä tärkeintä ole se mihin me kykenemme. Vaan nimenomaan se mihin me emme kykene.

Kaikkivaltius. Risti ja Armo.