Navigointia

Matkamme pohjoisin lakipiste oli Norjassa, Altan kaupungin pohjoispuolella, mistä käännyimme etelään kohti Kilpisjärveä. Sydäntä riipaisevien kalastusunien lisäksi koko reissun huikein kokemus oli laskeutuminen Altan kaupunkiin. Tie laskeutuu jyrkästi syvässä kanjonissa mutkitellen. Golf-virran vaikutuksesta alueen kasvillisuus on kirkkaan vihreää. Yhdessä mustien vuorenseinämien ja lasinkirkkaana ohitsemme ryöpynneen joen kanssa se muodosti epätodellisen näyn. Kerralla sai katsella niin paljon sellaista, jota ihminen ei kykene luomaan.

Kun sitten Altanvuonon turkoosinsininen meri tuli näkyviin, heräsin luonnonnäkyjen lumoista ja kytkin navigaattorin päälle. Tarkoitus oli löytää ruokapaikka, joten asetin päämääräksi Altan kaupungin keskustan.

Aikamme ajettuamme päädyimme kirkon pihaan, jossa mikään ei viitannut siihen, että olisimme kaupungin keskustassa. Jalkauduimme, ja aikamme käveltyämme löysimme tourist-infon. Siellä meitä neuvottiin ajamaan autolla vielä eteenpäin, Altan kaupungin uuteen keskustaan.

Se olikin niin uusi, että näytti aivan rakennustyömaalta. Siellä sekä Norja että Alta katosivat. Kun katsoin ympärilleni, oli kuin olisin ollut Vantaan Sellossa tai missä tahansa kauppakeskuksessa. Samat tutut myymäläketjut vierivieressä, mainosvalot vilkkuen.

Pitkän etsinnän jälkeen löysimme kelvollisen näköisen ruokapaikan. Syödessäni jäin miettimään Altaan saapumiseemme sisältänyttä symboliikkaa.

Näinhän se menee elämänmatkallakin: jos kysyy oikeaa suuntaa ylhäältä, edessä on ennen pitkää ”sama vanha ristinpuu”, jossa ei ole hiventäkään tämän maailman uusien keskustojen välkkeestä. Ihmisohjeet taas, vaikka kuinka hyvässä tarkoituksessa annetut, vievät sinne, missä langenneen ihmissydämen aarteet kimaltavat.

Tämä on syytä pitää mielessä silloin, kun elämännälkä etsii tyydytystä. Olipa matkalla miten kaunista tahansa.