Niin sanottu piispa

"Kun he ovat niin sanotun piispan itselleen valinneet, he ovat selkeästi irtautuneet kirkon toiminnasta", sanoi Mäkinen ja suositteli oman uskonnollisen yhteisön muodostamista.

Luther-säätiön vs. dekaani Esko Murto totesi, ettei "heillä toisaalta ole mahdollisuuksia meidän erottamiseen" ja että "toisaalta tuntuu, ettei heillä ole haluja käydä meidän kanssamme neuvotteluja tai löytää yhteistyö- tai sopumahdollisuuksia". Kysyin itseltäni, keitä ovat he ja me.

Arkkipiispa ja kirkon ulkoasiain neuvosto päättävät, kuka edustaa kirkkoa, kun neuvotellaan kirkon suhteista muihin kirkkoihin, uskontokuntiin ja kirkkojen välisiin järjestöihin sekä yhteistyöstä niiden kanssa. Sopimusten hyväksymisestä päättää kirkolliskokous. Säätiö ei kuitenkaan ole kirkko eikä kirkkojen välinen järjestö.

Tarkoituksetonta byrokratiaa? Ei. Pitää tietää, kuka sopii, mitä sovitaan ja keitä sopimus velvoittaa. Toisin sanoen, tietää, keitä he ja me ovat.

Säätiön seurakuntien valtuutetut ovat valinneet teologis-hengellisiin kysymyksiin keskittyvän konsistorin. Säätiön lehden mukaan se kuitenkin toimii osana Ruotsin ja Suomen Lähetysprovinssia (Missionsprovinsen för Sverige och Finland), jolla on konsistori ja piispoja Ruotsissa. Samoin Matti Väisänen on nimenomaan provinssin piispa, ei säätiön. Pitäisikö siis neuvotella Missionsprovinsenin kanssa?

Mäkisen kehotus voidaan käsittää yritykseksi savustaa häirikkö ulos kirkosta ja väistää yhteistyöneuvottelut. Sen voi kuulla myös toisin: säätiöseurakuntien toivottaisiin olevan itsenäinen ja kunnioitettava keskustelukumppani. Nöyryyttävästä ja kummallekin osapuolelle vastenmielisestä kurinpalautuksesta olisi aika siirtyä eteenpäin.

Säätiöllä itsellään pitäisi olla myös selkeä käsitys omasta opistaan. Avoin kysymys on kuitenkin, onko säätiön teologiassa naisen toimittama ehtoollinen sellainen oikea ja tosi sakramentti, jolla Augsburgin tunnustuksen mukaan on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka sen toimittaisi jumalatonkin. Kun kirkon todelliseen ykseyteen riittää luterilaisten tärkeimmän tunnustuskirjan mukaan yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta, ollaan aika keskeisessä neuvottelukysymyksessä.

Jos tasavertaisuuteen päästäisiin, niin voitaisiin sitten jättää jo pois sekin niin sanotun piispan titteli.