Nikottelua kakkospykälälle

Se oli vähän paha pykälä sellaiselle, joka paukahti uskoon ja sen jälkeen näki ihmiset jakautuneina pelastuneisiin ja pelastumattomiin. Miten voi kunnioittaa sellaisen vakaumusta, joka oli menossa suoraan kadotukseen vakaumuksineen?

Niiden aikojen jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaassa (ja myöhemmin myös Päijännetunnelissa). Partiolain toinen pykälä on kavunnut perustuslakiin: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustaa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Se on hieno pykälä, jos kenelläkään ei ole väärää vakaumusta. Keskivertosuomalainen pystyy kuitenkin oman oikean vakaumuksensa lisäksi mainitsemaan ainakin kymmenen sellaista ihmistä, joiden vakaumus on väärä. Viiden miljoonan ihmisen väestössä on siis noin viisikymmentä miljoonaa väärää vakaumusta.

Väärät vakaumukset olisi fiksua kieltää lailla, mutta se ei oikein käy. Meitä ohjaa YK:n ihmisoikeuksien julistus, jonka mukaan kaikilla on valta ”uskonnon tai vakaumuksen ilmaisemiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamisella, hartausmenoilla, palvonnalla ja uskonnonmenojen noudattamisella”.

Jaa mutta juu. Tämä ei koskekaan kaikkia vakaumuksia. ”Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säännösteltyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansainvaltaisessa yhteiskunnassa.”

Jokin ei nyt asetu kohdalleen. Pitää päättää, onko moraalin vaatimus oikeutettu. Se päätös taas pitää tehdä vakaumuksen mukaan. Yhden vakaumuksen. Kaksi keskenään ristiriitaista moraalinormia kun ei voi olla yhtä aikaa voimassa. Jos ne ovat, ne eivät enää ole moraalinormeja.

Ehkä se ei ollutkaan vain lastentautia, että yli puoli vuosisataa sitten nikottelin kakkospykälälle. Ehkä tietämättäni näin ensimmäisen kerran välähdyksen ihmisen tragediasta: kun ihmiskunta yrittää itse määrittää, mikä on hyvää ja mikä pahaa, kadotettu paratiisi ei rakennukaan uudelleen, vaan liukuu yhä kauemmaksi.