Suruttomuus on kristillisen kilvoituksen päämäärä.
Keskiviikko 23. toukokuuta. Nimipäivää viettää Lyydia, Lyyli, Lydia

Odotuksia


Pääsiäisen pyhinä Ylen uutisissa haastateltiin kristittyä, joka käy kirkossa joka viikko. Toimittaja määritteli hänet minulle ihan uudella yhdyssanalla: kirkkouskovainen. Uutisen kärkenä oli nimittäin (olin sanoa tietenkin) tilasto, jonka mukaan sunnuntain jumalanpalveluksiin osallistuu seurakuntalaisista vain pari prosenttia. (Sana 22.4.2010)

Maallistuvassa yhteiskunnassa julkinen tila riisutaan mahdollisimman paljaaksi uskon tunnuksista. Ei ole ihme, että vakaumuksellisuus koetaan silmiinpistäväksi. Ehkä siksi uutisessakin on tarpeen laittaa tilastollisesti harvinaisen tapauksen eteen määrite, kirkko, jotta uskovaisesta voidaan puhua medialuontevasti.

Uutisessa tulivat esiin myös odotukset. Haastateltava viittasi siihen, että entäpä jos kristitty saapuu kotiinsa kostean illanvieton jälkeen. Mitähän naapurit ajattelevat? Nykyään kirkossa ahkerasti vieraileva maallikko taitaa olla kuin pastori, jota ennen tarkattiin.

Ei siinä mitään. Odotukset kuuluvat asiaan. Kristillisyyteen liitetään yhä ja onneksi kiertelemättä seuraava: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Matt. 5:48).

Kehotus kiirii yli uutisten tilastojen ja jokaisen omatuntoon. Sitähän ei sanottu vain paimenille ja kirkkouskovaisille. Sanaa saarnattiin vuorella, jonne olivat kokoontuneet kansanjoukot. Sana on kaikille sama.

Uskovaisten luokitteleminen esimerkiksi määritteellä kirkko onkin rajoittavaa. Kirkko on enemmän kuin rakennus, jossa palvellaan Jumalaa. Jumalanpalveluksiin osallistuminen on tietysti hyvä asia. Kuitenkin pohjimmiltaan kirkko on seurakunta, joka on yhtä kuin jäsenensä. Kristuksen ruumiissa kaikki jäsenet ovat tarpeellisia, kuten Paavali muistutti.

Juho-Antti Tuhkanen

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin