On se vaan niin tyhmää…

Kun tätä häkellyttävää näytelmää vielä säestää riemullinen linnunlaulu, niin jopa minunkaltaiseni pirun pieksämä evankelista huomaa, miten sisimmästä nousee kiitoksen täyttämä nöyrä rukous: ”Mun sieluni, sä liitä myös äänes’ kuorohon, ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.”

Onkin jotenkin typerryttävää kaiken tämän keskellä tietää, että juuri paratiisin täydellisissä olosuhteissa ihminen lankesi rikkomaan Jumalansa tahdon. Kaikki muu paratiisissa oli ensimmäisten ihmisten vapaassa käytössä. Vain yhden puun hedelmät oli kielletty.

Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes Lusifer, taivaasta maan päälle karkotettuna, siirsi taistelun ihmissydämiin. Käärmeeksi naamioituneena tämä tuhatkasvo teki ehkä koko maailmanhistorian ovelimman strategisen eleen. Hän laittoi kysymysmerkin Jumalan sanan perään. Ansa oli täsmälleen sama mihin Saatana itse oli langennut. Näin ihmisessä herätettiin halu olla Jumalan vertainen, vapaa kielloista ja käskyistä.

Lankeemuksen jäljet näemme jokainen itsessämme. Synti riippuu meissä kiinni. Pakenemme Jumalaa, koska häpeämme olemustamme. Syyttelemme toinen toistamme, Jumalaa ja joskus”käärmettäkin” ja yritämme lukemattomin eri tavoin olla jotakin muuta kuin mitä olemme.

Maksajan paikalle joutuminen vei meiltä paratiisin rauhan. Tilalle tulivat kaaos ja kuolema siksi, ettei meillä ole millä maksaa. Paratiisi ei siis olekaan vain ihmisen ulkopuolella olevaa olosuhteiden täydellisyyttä, vaan myös ihmissydämen suhdetta Jumalaan. Karkotettuina olemme umpikujassa.

Siksi evankeliumi murtautuu tähän pimeyteemme kirkkaampana ja hyvin erilaisena kuin mikään ulkoinen hyvinvointi, loisto, rikkaus tai olosuhteiden täydellisyys. Evankeliumin voimalla Jeesus Kristus vie sinut Golgatan vaatekauppaan, jossa katoavainen puetaan katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen. Näin sinut siirretään pois maksajan paikalta, sillä Jeesus on jo maksanut uudet vaatteesi. Sinun puolestasi.

On se vaan niin tyhmää yrittää maksaa jo maksettua.