Parikymmentä senttiä lapsuutta lisää

”Siis mitä, loppuuko koulupäivä jo puoliltapäivin, eihän siinä ehdi mitään oppia!” hämmästelee amerikkalaisystäväni katsottuaan kolmasluokkalaisen lapseni lukujärjestystä.  Joudun taas kerran puolustamaan suomalaista lapsuutta.

Kun Ranskassa tai katolisten sisarten johtamissa sisäoppilaitoksissa lapsi aloittaa koulun jo metrinmittaisena, Suomessa lasta kasvatetaan koulukypsäksi vielä parikymmentä senttiä lisää. Kun eurooppalaisissa päiväkodeissa kolmivuotiaat istuvat tavaamassa aakkosia ja yhteenlaskua, Suomessa ikätoveri kehittää itseään päiväkodissa kaivamalla lumikinokseen aukkoa. Silti tämä suomalainen vetelys kipuaa oppimistuloksissa maailman kärkeen, hämmästelevät Pisa-tutkimukset.

Se on oikeasti ihme - hyvin eletyn lapsuuden ihme. Lapsen luonnolliseen kehitykseen kuuluu valloittaa elämän salaisuuksia hitaasti ja herkästi. Leikki ei saa olla liian ohjattua tai aikuisten kontrolloimaa, eivätkä kaikki lelut ja pelit vain aikuisen aivojen suunnittelemia. Liian pitkälle ohjatun arjen vaarana on, ettei se anna tilaa mielikuvitukselle tai luovuudelle. Luovuus pakenee komentoa, aikatauluja ja kiirettä. Patriarkaalisessa kulttuurissa luovuus ei kukoista, muistuttaa tutkija.

Lapsuuden ymmärtäminen voi parhaimmillaan olla suomalainen vientituote.  Monessa maassa lapsuus on yhä keksimättä ja lapsen oikeudet karkeasti poljettuja. Lapsi nähdään kääpiökokoisena aikuisena, josta kasvattajalla on oikeus ottaa hyöty irti. Historiallisesti lapsuus on varsin uusi innovaatio.

Osa maiden näkemyseroista on retoriikkaa. Kun englanninkielisen päiväkotimme ohjaaja puhuu viisivuotiaan johtajuus- ja demokratiakoulutuksesta, ymmärrän sen jo brittiläisen kasvatuskulttuurin kielipeliksi. Kunnianhimoiselta kalskahtava ”johtajuuskoulutus” osoittautuu käytännössä onneksi vain kaverin jeesaamiseksi ruokajonossa.

Kun suomalaispoliitikot äskettäin yrittivät säästää typistämällä kodinhoidontukea, ärähti kansa. Kyse ei pohjimmiltaan ollut vain rahasta, vaan arvosta – kajoamisesta käsitykseemme lapsen oikeudesta hitaaseen kypsymiseen. Suomalaiselle lapsuus on onneksi vakava juttu.

Luovuus syntyy aina kätkössä, kuin poikanen munassa tai siemen kirsikassa. Jos lapsen pitää koko ajan suorittaa, olla varuillaan tai aikuisen ohjaavan silmän alla, ei hänelle jää aikaa kehittää mielikuvitustaan. Ehkäpä siksi myös niin moni aikuinen downshiftaa, hidastaa töistä sivuun.

Suomi, jolla ei ole luonnonvaroina kultaa tai öljyä, tekee viisaasti investoidessaan lapsen oikeuteen olla lapsi.  Lapsen omaa tahtia kunnioittavassa oppimisessa kypsyvät suomalaiset menestyksen timantit.  Nokiat, angrybirdsit ja aaltomaljakot täytyy ensin luoda leikisti, sitten vasta tosissaan.