Perustarpeita

Harva ihminen tulee terveyskeskukseen saamaan sairauteen hoitoa. Siis sitä mihin hoitajat ja lääkärit on koulutettu. Moni tulee syiden vuoksi, joilla ei ole tekemistä lääketieteen kanssa.

Terveyden ja sairauden käsite on erilainen eri ihmisillä. Ihminen voi ajatella, että jos on jokin normaalista poikkeava oire, kuten väsymys, niin hänellä on jokin löydettävissä oleva sairaus. Ongelmiin törmätään vastaanotolla, missä totean, että väsymykseen harvoin liittyy mitään vaarallista. Tarkistetaan kokeita, mutta välillä vain väsyttää. Ihminen pettyy, kun hänellä ei ole sairautta.

Tuoko sairastaminen jotain positiivista meille ihmisinä? Monia se leimaa. Joillekin pelkään aloittaa verenpaine- tai kolesterolilääkitystä koska näen, että ihmisen käsitys kuolemattomuudestaan murtuu, kun hän joutuu turvautumaan lääkkeisiin.

Toiset taas esittelevät diagnoosejaan kuin palkintokaappeja.

Miksi ihminen haluaa määrittää itseään laboratorioarvoilla? Moni odottaa, että normaalin tuloksen kuullessaan hän on terve.

Todellisuudessa, pieni epäilys jää kaivamaan mieltä. Hetken päästä hän onkin vain ilman sairautta. Vielä. Loppuelämä menee sairautta odottaessa ennen kuin se iskee.

Tuntuu, että jokin inhimillinen perustarve pyritään täyttämään diagnosoimalla se sairaudeksi. Monen kohdalla näen vastaanotolla ravaamisen takana toiveen hoivasta, läheisyydestä, välittämisestä.

Vanhemmat kompensoivat omaa epävarmuuttaan viemällä lapsiaan joka yskäisystä saamaan antibioottia. Joku täyttää ahdistuksesta syntyvää kontrollin tarvettaan tarkkailemalla ruumiintoimintoja ja hakien niiden avulla huomiota. Lääkärillä on joskus hyvin vähän annettavaa.

Vastaanotolleni tulee joskus ihminen toiveenaan parempi elämä. Hän verhoaa sen pulppuavaan puheeseen vaivoista ja vaikeuksista. Jos kuuntelen ja toteutan vain ääneen puhutun, teen kuten ammattiin on opetettu. Jos kuulen, tiedän, että ratkaisun etsiminen lääkepurkista on järjetöntä.

Sairautta ja kärsimystä pitää ehkäistä ja hoitaa. Teemme sen kuitenkin nyt terveyden kustannuksella. Lapsuuden haavoittumattomuus loppuu lyhyeen ja jo nuoruudesta me tarkkailemme itseämme ja meitä tarkkaillaan. Terveyteen ja hyvinvointiin perustuva kuluttaminen, jatkuva seuranta ja tiedon lisääntyminen on vienyt meiltä oikeuden nauttia elämästä.

Mitä tarvetta ihminen yrittää tällä täyttää?

Kirjoittaja on espoolainen lääkäri.