Ihmisen näkökulmasta Jumalan käsittämättömässä armossa ei ole mitään tolkkua.
Keskiviikko 22. toukokuuta. Nimipäivää viettää Hemminki, Hemmo, Hemming

Pois meidän silmistä

19.5.2011
| Teksti: Arja-Leena Paavola


Helsingin Kalliossa usean vuoden ajan toiminut Heikki Hurstin ruuanjakelupiste on saamassa lähtöpassit alueen asukkaiden valitusten vuoksi. Lehtitietojen mukaan asukkaat ovat kyllästyneet humalaisten jonottajien aiheuttamiin häiriöihin ja samasta syystä he pelkäävät myös omistusasuntojensa arvon laskua. Möliseviä humalaisia harva ehdoin tahdoin tahtoo kotikulmilleen, mutta on turha kuvitella, että Kallio siistiytyisi leipäjonon hävitessä.

Ruuanjakelua on kahtena päivänä viikossa. Uutismateriaalista kukin voi omin silmin nähdä, että ruoka-apua jonotetaan pääasiassa hiljaisesti ja alistuneesti odottaen. Apua tarvitsevien joukossa on paljon eläkeläisiä ja yhä enemmän myös yksinhuoltajia sekä pienituloisia. Työttömäksi jääminen, avioero ja sairastuminen saattavat syöstä ihmisen köyhyyteen yllättävän nopeasti. Perusturvan riittämättömyyden vuoksi ruoka-avun tarvitsijoiden määrä kasvaa yhä, tämä on saatu havaita eri puolilla Suomea myös seurakuntien työssä.

Yksi hyvä puoli Hurstia uhkaavassa häädössä on. Aiheen käsittelyn ansiosta leipäjonot ovat saaneet julkisuutta ja nopeasti on syntynyt myös pieni kansanliike puolustamaan Hurstin toimintaa Kalliossa. Se on hieno asia.

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin