Pysyvät arvot vai ajan virtausten myötäily ?

Kirkon perinteen muuttumista on perusteltu yhteiskunnan muuttumisella. Maallisilla syillä on perusteltu esimerkiksi kirkon muuttunutta suhtautumista naispappeuteen, sukupuoliseen poikkeavuuteen ja aborttiin.

Jos on tarvetta perinteen muutokseen, niin muutosten tulisi perustua Raamattuun. Muutoksia tulisi keskustelussa perustella teologisilla näkökohdilla, ei poliittisilla argumenteilla. Kirkon pitäisi myötäilyn sijasta julistaa lainsäätäjille, että he eivät säätäisi kristillisten arvojen vastaisia lakeja.

Maallikkona minusta on hämmentävää, että valtaosa kristityistä ja kristityistä kirkoista suhtautuu esimerkiksi naispappeuteen toisin kuin meidän kirkkomme. Onko meidän pienellä kirkollamme joku erityinen teologinen viisaus verrattuna suuriin katolisiin ja ortodoksisiin kirkkoihin ? Mikä erityinen viisaus tässä ajassa on, kun oma kirkkommekin oli satoja vuosia näissä kysymyksissä eri kannalla ?

Valtiovalta ei ole pakottanut kirkkoa muuttamaan kantaansa naispappeus-, homo- tai lesbokysymyksissä. Päinvastoin eduskunnan säätämissä yleisissä laeissa on jätetty kirkolle mahdollisuus poiketa lain pääsäännöistä. Kirkko on kuitenkin halunnut myötäillä valtiota ja niin sanottua yleistä mielipidettä. Miksi ?

Hengellisen elämän peruskivi on jumalanpalvelus. Usein minua puhuttelee nykyisin enemmän hengellinen musiikki kuin saarna. Nykyaikaiset saarnat ovat usein kovin maallisia – aivan kuin poliittisia puheita. Niissä syleillään kaikkea yhteistä hyvää. Saarnat ovat myötäsukaisia. Ketään ei ärsytetä, ei sanota poikkipuolisia sanoja.

Kaipaan esimerkiksi voimakasta julistusta juoppoutta vastaa ja raittiin elämäntavan puolesta. Ajankohtaista olisi saarnata myös ahneutta vastaan. Miksi ei puhuta raittiuden puolesta, miksi ei tuomita äärimmäistä ahneutta? Päihdeongelmat ja suuret tuloerot ovat tämän ajan kipeitä ongelmia. Miksi niihin ei tartuta ?

Miksi kirkko ei korosta avioliiton merkitystä, vaan hyväksyy kaikki yhteiselämän muodot vastoin kristillistä oppia ? Miksi kirkko ei puolusta kristinuskoa, vaan korostaa äärimmäisyyteen asti suvaitsevaisuuttaan suhteessa muihin uskontoihin ? Kuka puolustaa kristinuskoa ja kristillisiä arvoja, jos eivät kirkko ja sen papit ja piispat ?

Kristinuskon suuri arvo on pysyvyys ja muuttumattomuus. Usko ei voi muuttua ajan virtausten mukana. Kirkon käsitykset uskosta eivät voi myötäillä maallista muotia tai poliittisia suhdanteita. Kirkon on tarvittaessa uskallettava asettua kristinuskon peruskysymyksissä maallista valtaa vastaan.