Raamattu Hollywoodissa

Raamattu onkin innoittanut viihde-elokuvien tekijöitä pitkään. Katsojille tehtiin jo 1890-luvulla pääsiäisen tapahtumiin keskittyviä kärsimysnäytelmä-tyyppisiä elokuvia.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Hollywoodista tuli maailman elokuvatuotannon napa. Studiot tuottivat myös viihdettä, joka koetteli katsojien makua. Amerikkalaiset arvostelivat Cecil B. DeMillen seksikomedioita. Ohjaaja vastasi elokuvalla Kymmenet käskyt (1923), jossa nuori ja kunnianhimoinen mies päättää rikkoa 10 käskyä. Kokeilulla on traagiset seuraukset. Nykyajan tarinan rinnalla filmi kertoo, kuinka Mooses johdatti kansansa pois Egyptistä.

Sitten DeMille tarttui Uuteen testamenttiin. Mykkäelokuva Kuningasten kuningas (1927) oli jättiläistuotanto ja suurmenestys, joka herätti kiistelyä siitä, voiko Jeesusta kuvata valkokankaalla.

Hollywood palasi Raamattuun toisen maailmansodan jälkeen. 50-luvulla televisio oli esikaupunkien suosituin mediakeskus. Mustavalkean ruudun haastoivat Technicolor-väreissä räiskyvät kuvat ja erikoistehosteet, joilla studiot houkuttelivat perheet takaisin elokuvateattereihin. DeMille oli taas ensimmäinen: Simson & Delila (1949) tasoitti tien suosituille historiaeepoksille, kuten Quo Vadis (1951) ja Daavid ja Batseba (1951).

CinemaScope ja muut laajakangasjärjestelmät tarjosivat pian suuren kuva-alan, jolle sopivat tarinoista suurimmat. Ensimmäinen CinemaScope-filmi olikin raamatullinen Näin hänen kuolevan (1953). Raamatullinen buumi huipentui William Wylerin ohjaukseen Ben-Hur (1959), joka sai 11 Oscaria.

Cecil B. DeMillen ainoa laajakangaselokuva oli Kymmenen käskyä (1956), jossa Moosesta näytteli Charlton Heston. Aiheen uudelleenfilmatisoinnissa tarina sijoittui kokonaan Raamatun aikaan. Tekijät käyttivät lähteenä myös antiikin historiankirjoittajien näkemyksiä. Ne kertoivat, mitä Mooses teki niinä 30 vuotena, joista Raamattu vaikenee. Elokuvassa löytölapsesta varttuu faaraon suosikki, jota - ja jonka Jumalaa - faaraon poika Ramses kadehtii. Ramsesina julmisteli Yul Brynner. Ulkoraamatulliset juonenkäänteet olivat tarpeen, sillä klassiseen Hollywood-elokuvaan kuuluu asetelma, jossa vastustaja yrittää tehdä sankarin hankkeet tyhjiksi.

Myöhemmin Raamattua on kuvattu myös Hollywoodin studioiden ulkopuolella. Mel Gibsonin riippumaton tuotanto The Passion of the Christ (2004) palasi juurille eli kärsimysnäytelmän kuvaamiseen.