Roskaajan lyhyt historia

Kotiini on ilmestynyt lauma mielihyväterroristeja, itsesynnytettyjä. Koulussa ja päiväkodissa tiedolla marinoituja, tiededokumenteilla fasinoituja, kaveripiirin jutuilla kuorruttamia. He pistävät vanhempansa tiukille kulutusvalinnoista ja näpäyttävät pienestäkin epäjohdonmukaisuudesta. Kotona näkemäni perusteella en olisi huolissani nuoren sukupolven ympäristötietoisuudesta. Heidän rinnallaan totuus itsestäni on alaston: olen kirjaimellisesti roskasakkia, 60-luvun roskasukupolvea.

Erään teorian mukaan roskaaminen alkoi muovisten maitopussien myötä eli syntymäni aikoihin. Siihen saakka ajatuksena oli ollut, että kaikki ylimääräinen pitää kierrättää tai säästää. Aluksi maitopussitkin saivat uuden elämän suomalaisten kylpyhuoneenmattoina. Vaihtelua kuosiin toi pussien musta sisus, josta sai aikaan kivoja raitoja. Siis melkein kotikutoista marimekkoa. Mutta lopulta lattianeliöt loppuivat ja roskaamisen villit vuosikymmenet alkoivat. Nyt, yli 40 vuotta myöhemmin roskasta – hienommin sanottuna kierrätysmateriaalista – tehty kallis uniikkidesign kelpaa esille taas pörssiyritysten aulatiloihin.

Lapsillani on iso urakka käännyttää roskasukupolveni pahoilta teiltään. Lauttasaaren koululaiset keksivät ratkaisuksi ympäristöagenttitoiminnan. He kiertävät tiimeinä firmoissa, kouluissa ja kirkoissa auditoimassa eli tarkkailemassa ympäristöystävällisyyden todellista tilaa. Virallinen pönötys, kuten pr-toimistojen stailaamat ympäristötilinpäätökset eivät näytöksi riitä, vaan agentit kääntävät jokaisen (kompastus)kiven. Ovatko jätteet ja paperit lajiteltu oikein, onko huonelämpötila sopiva, räksyttävätkö nurkissa turhaan päälle unohdetut sähkölaitteet? Vierailun päätteeksi asiakas saa raportin ja sertifikaatin kahvihuoneen seinälle. Ideaa saa kuulemma vapaasti kopioida.

Minun yksityinen roskaturneeni alkaa iltaisin, kun lapset menevät nukkumaan. Keräilen lattioilta päivän rippeitä ja pähkäilen, mihin ihmeen energiajae-astiaan mikäkin roska kuuluu. Lapseni osaisivat heti kertoa. Minulle roska on edelleenkin vain roska.

Kirjoittaja on viestinnän sekatyöläinen, jonka nuorin lapsi oppi vasta tekemään silppua sanomalehdistä.