Suvista surutyötä

Onnittelin mielessäni – ja ääneenkin – osallistujia. Olivat uskaltautuneet ulos, toiset hyvinkin tuoreen surunsa kanssa. Uskalsivat ilmaista ikävänsä.

Vertaistukea on nykyisin saatavana lähes joka lähtöön ja menijöitä joka junaan. Silti monet jäävät vielä asemallekin matkalaukullinen kaipausta mukanaan.

Martta-täti oli äitini ystävä, evankelista ja Pohjanmaalta kotoisin. Hämmästyin hänen ohjettaan äitini kuoleman jälkeen. Hän käski minut pihalle kuuntelemaan kuovin keväthuutoa.

Nyt tuli tilaisuus noudattaa hänen ohjettaan. Vitivalkeana kesäyönä pohjalaisella jokirannalla annoin kuovin tehdä surutyötä huudollaan. Taisin huutaa ”tukiryhmäni” mukana.

Entä jos kaipaus olisikin käyttövoima, viesti jostakin, joka ajaa etsimään?

”Vain tuo kohtaaminen, ei mikään muu”, kirjoittaa Ylva Eggehorn kirjassaan Etsin, kaipaan, kyselen tarkoittaen Jeesuksen ja Pietarin kohtaamista. ”…tuo kohtaaminen antaa meille tehtävän. Kohdatkaamme siksi Hänen katseensa kaikella mitä meissä on.”

Suvisia siunauksia!