Syyhyä maahanmuuttajista
12.5.2011
| Teksti: Unna Lehtipuu
Vuosien mittaan olen kirjoittanut kolumneja useampaan lehteen. Kaikista aiheista kulmikkaimmaksi on osoittautunut maahanmuutto. Myönteisen asian mainitseminen maahanmuuttajasta – vaikka vain sivulauseessa – saa helposti aikaan kriittisen palautetulvan.
Maahanmuuttokriittisyys yhdistää niin jytkypuolueen kannattajia kuin niitä ”parempiosaisia” helsinkiläisperheitä, joissa vanhemmat lehtitietojen mukaan teeskentelevät jopa asumuseroa, jottei lapsi joudu samaan lähikouluun maahanmuuttajien kanssa. Perheen isä saattaa muuttaa paperinsa esimerkiksi sukulaisten luo siksi aikaa, kun lapsen koulupäätöstä odotellaan. Viranomaiset eivät mielellään puhu tästä ilmiöstä, jottei se innostaisi muitakin toimimaan samoin.
Maahanmuuttopelko on suomalainen syyhytauti, mentaalinen klamydia, jonka tiedetään levinneen laajalti, mutta josta sivistyneistö häveliäästi vaikenee. Maahanmuutosta on tullut kaksinaismoralismin virallinen kotiosoite. Maahanmuutosta puhutaan kuin nollasummapelistä: jos maahanmuuttaja saa jotakin, on se suomalaiselta pois.
Minulla on omakohtainen syy puhua hyvää maahanmuuttajista - niin poliittisista pakolaisista kuin työn perässä muuttajista. Juuri he ovat mahdollistaneet suurperheemme arjen sujumista: poikani nigerialainen päiväkodinohjaaja, amerikkalainen au pair, bosnialainen terveyskeskuslääkäri ja lasteni jalkapallojoukkueiden pärjäämistä siivittävät afrikkalaisnuoret. Lastenhoidossa auttanut vietnamilaisopiskelija hankki Suomeen tultuaan kolme työpaikkaa kolmessa kuukaudessa: lastenhoitajana, siivoojana ja vielä yökeikkaa rakennussiivoojana. Hänen esimerkkinsä tekee näkyväksi, että osa suomalaisesta työttömyydestä on puhdasta työhaluttomuutta. Se myös muistuttaa, että pärjätäkseen muuttuvassa maailmantaloudessa katajainen sitkeys on jalostettava notkeudeksi.
Suomi halvaantuisi ilman maahanmuuttajia. Pääkaupunkialueella metrot, junat ja linja-autot pysähtyisivät, julkinen terveydenhoito myisi päivystykseen ei-oota. Pitkäaikaissairaiden osastoilla alusastiat jäisivät tyhjentämättä ja mummot ruoatta. Etelä-Suomesta tulisi kuin maa ihmisten jälkeen.
Luonnonlaki on, että jokainen jytky sisältää oman vastaliikkeensä siemenen. Vihapuheen kasvaessa kirkolla olisi nyt tilaisuus ottaa koppi. Ytimensä mukaisesti kirkon on annettava ääni hyljeksityille, leskille ja orvoille. Vaikka yksittäiset kirkonmiehet ovat piilotelleen karkotettuja maahanmuuttajia sakasteissaan ja kaapeissaan, on kirkko ollut yllättävän hiljaa. Liian hiljaa?
Muilla vähemmistöillä Suomessa on jo mesenaattinsa: ruotsinkielisillä oma tv-kanava ja kiintiöministeri, sukupuolivähemmistöillä epäviralliset kiintiöt viihdeohjelmissa, mutta kuka rakastaisi maahanmuuttajaa?
Vastaliike voi alkaa sinusta jo tänään, kun tervehdit bussissa viereesi istuutuvaa muukalaista tai kutsut lähiössä asuvan maahanmuuttajan kahville.